Uutinen

Helsingin Puna-Mustat hopealle Kontioiden SM-turnauksessa

Kuva: Juha Leskinen

Saaga-Angelia Raudasoja on ensimmäistä kertaa urallaan Suomen mestari ja pudotuspelien arvokkain pelaaja!. Ⓒ Antti Haapasalo / Antti Haapasalo

13.8.2018

Kontioiden eli yli 35-vuotiaiden SM-turnaus pelattiin kuluneena viikonloppuna Varkaudessa, Joroisissa ja Juvalla ennätysosanottajamäärällä (13 joukkuetta). Helsinkiläinen Puna-Mustat saavutti mitaleiden värisuoran, kun se ylsi tänä vuonna hopealle. Viime vuodelta taskussa on pronssimitalit ja edellisvuodelta mestaruus.

Tänä vuonna PuMu oli sijoitettu alkusarjassa D-lohkoon, jossa se kohtasi Lahden (voitto 6-0) ja Mansen (voitto 16-6). Välierissä vastassa oli Jyväskylän Kiri, joka joutui kokemaan PuMun vahvemmaksi luvuin 1 - 14. Finaalissa mestaruuteen marssi Evijärven Urheilijat lukemin 4-0.

Hopeajoukkue:

Allinen Tuomo

Hännikäinen Petri

Kaijula Pekka

Kokko Jarno

Köykkä Petri

Niemi Rami

Nylander Matti

Paakkinen Pasi

Rehunen Simo

Saari Mika

Tarmo Jyri

Torri Janne

Vartiainen Mikko

Hollingworth Joseph, pelinjohtaja

Samassa alkulohkossa pelannut eteläisen alueen toinen joukkue, Lahden Mailaveikot, ylsi turnauksessa sijoitukseen 11.

Etkö löytänyt etsimääsi?