Uutinen

Eteläisen alueen johtoryhmä 2021-2022 valittu

Eteläisen alueen seurakokouksessa lauantaina 17.10.2020 valittiin Eteläisen alueen uusi johtoryhmä kaksivuotiskaudelle. Puheenjohtajana jatkaa Sami Ritola. Uutena jäsenenä johtoryhmässä aloittaa Hyvinkään Tahkon Antti Yli-Saunamäki.

Saaga-Angelia Raudasoja on ensimmäistä kertaa urallaan Suomen mestari ja pudotuspelien arvokkain pelaaja!. Ⓒ Antti Haapasalo / Antti Haapasalo

18.10.2020

Eteläisen alueen johtoryhmä 2021-2022

Puheenjohtaja Sami Ritola

Antti Aine

Emmi Eteläsalo-Holmberg

Kirsi Forsell

Minna Tuukkanen

Antti Yli-Saunamäki

Sami Mäki

Seurakokouksessa käsiteltiin mennyttä pesiskautta sekä luotiin katsaus tulevan kauden toimintasuunnitelmaan ja talousarvioon. Lisäksi paikanpäällä kuultiin Lohjan kaupungin edustajan, Jukka Vienosen puheenvuoro. Virkkalan Kiri ja Lohjan kaupunki palkittiin vuoden Innostavalla Pesisteolla, sillä Lohjalla on pesiksen pariin löytänyt hieno määrä uusia harrastajia niin lapsiin kuin aikuisiinkin. Onnittelut vielä kerran Virkkalan Kirille ja Lohjan kaupungille hienosta työstä pesäpallon ja monipuolisen harrastamisen mahdollistamiseksi!

Jukka Vienonen Lohjan Liikuntakeskus ja Heini Tuominen Virkkalan Kiri

Etkö löytänyt etsimääsi?