Uutinen

Espoossa ollaan uuden äärellä – ykköspesis ja tenavaleiri vauhdittavat kesää

Espoon Pesis on valmiina seuran historian ensimmäiseen

Saaga-Angelia Raudasoja on ensimmäistä kertaa urallaan Suomen mestari ja pudotuspelien arvokkain pelaaja!. Ⓒ Antti Haapasalo / Antti Haapasalo

30.4.2019

ykköspesiskauteen. F-ikäisistä aikuisiin pelaajiiin seurassa pelataan 15 joukkueen

voimin ja viime syksynä käynnistynyt yhteistyö Hyvinkään Tahkon kanssa muodosti

myös kaksi B-tyttöjen superpesisjoukkuetta.

Kuva: Jussi Ojala

Sarjajoukkueiden lisäksi Espoon Pesis liikuttaa lapsia ja aikuisia pesiskoulun, kesäpesiksen, starttipesiksen ja perhepesiksen muodoissa. Lisäksi seura on aktiivisesti mukana monilajileireillä. ”Viime kesänä onnistuimme hyvin naisten suomisarjajoukkueen kanssa, jonka ansioista saimme paikan ykköspesiksessä. Seuramme juniorijoukkueet ovat menestyneet hyvin leirien pelisarjoissa, joten odotettavissa on, että sieltä noustaan vähitellen myös kohti kilpasarjoja” kertoo seuran junioripäällikkö Mauri Tunkelo.

Leirivalmisteluissanuoret saavat vastuuta

Tenavaleirin valmistelut ovat edenneet mallikkaasti, vaikka haasteitakin

on matkan varrella kohdattu.

”Meillä on tehokas leiriorganisaatio ja positiivinen ilmapiiri, jolla kuljetamme leiriä kohti maalia. Kaupungin tuki on ollut meille merkittävä apu matkalla kohti kaikkien aikojen Tenavaleiriä. Leiristä on tulossa kaikkien aikojen toisiksi suurin, ja sadan joukkueen raja saatiin rikki ensimmäisen 12 ilmoittautumisminuutin aikana”, tiivistää  leirin pääsihteeri Jonna Ahlqvist.

Espoossa riittää nähtävää ja koettavaa myös pesäpallon

lisäksi.

”Täällä yhdistyy luonnon rauha kaupungin vilskeeseen.

Kokemisen arvoista on ainakin saaristoalueet, Nuuksio ja Haltia. Myös länsimetrolla

kannattaa käydä ajelemassa. Lisäksi Helsinki ja siellä Linnanmäki ja

Korkeasaari ovat ihan vieressä. Tekemistä siis riittää!” jatkaa Ahlqvist.

Kuva: Jussi Ojala

Tenavaleiri tarjoaa kesätyöpaikkoja seuran nuorille. Nuoret

saavat suunnitella oman vastuualueensa organisoinnin ja toteuttaa sen osana

leiriä.

” Luottakaa seuran junioreihin! Meillä on seurassa yleisesti ja etenkin näin Tenavaleiri-vuonna annettu paljon valtaa ja vastuuta nuorille seuramme jäsenille. He pääsevät suunnittelemaan oman alueensa organisoinnin, ja he ovat niitä, jotka päivä toisensa jälkeen jaksavat yllättää positiivisesti taidoillaan. Kaupungin kesätyötuki on ehdottomasti hyödyntämisen arvoinen asia.”

Espoossa ei jäädä paikalleen

Espoolaista pesistä kuljettaa eteenpäin kova intohimo ja halu

mennä eteenpäin.

”Meille on luonteenomaista tahtoa aina vähän enemmän. Haluamme tehdä yhteistyötä ja juurruttaa kansallispelin myös suuriin kaupunkeihin. Meidän tekemisen tapamme perustuu siihen, että luotamme nuoriin ja annamme heille vastuuta. Sitä kautta synnytämme myös uusia vastuunkantajia seuraan myös tulevaisuutta varten”, kertoo seuran valmennuspäällikkö Tatu Suontausta.

Tulevaisuudessa seura haluaa rakentaa menestyviä joukkueita

vuosi toisensa perään.

”Poikien puolella meillä on hyvää imua joukkueisiin, ja

tavoitteena on saada myös tyttöpuolella jatkoa uusien joukkueiden muodossa.

Lisäksi toiminnan laadun parantaminen on pelaajamäärän ohella yksi

kehittämiskohteista. Haluamme pystyä taistelemaan SM-mitaleista säännöllisesti”

jatkaa Suontausta.

Kuva: Jussi Ojala

Tulevalle kesälle seuran toimijoilla on yksi toive.

”Tämä on espoolaiselle pesikselle iso vuosi. Tenavaleiri,

ykköspesis ja juniorijoukkueet pitävät huolen, että tekemistä riittää. Toivotamme

tervetulleeksi kaikki mahdolliset apukädet niin mukaan seuratyöhön kuin

katsomoon taputtamaan. Tehdään tästä yhdessä kaikkien aikojen kesä!”

Etkö löytänyt etsimääsi?