Uutinen

Baseball ja softball sai lahjoituksen USA:sta junioritoiminnan käynnistämiseen

Yhdysvaltalainen avustusjärjestö Pitch in for baseball & softball on valinnut Suomen baseball ja softball liiton yhdeksi tämän vuoden avustuskohteistaan. Matkalla kohti Suomea olevan hyvän kokoisen nuorten pelaajien varustelahjoituksen tarve on suuri kun liitto käynnistää uudelleen junioritoiminnan maassamme useamman seuran avulla tulevan kesäkauden aikana.

4.3.2021

Baseball ja softball toiminnan parissa puhaltavat juuri nyt Korona pandemiasta huolimatta erittäin positiiviset tuulet ja lajiväki on saanut mukavasti vahvistuksia toiminnan pyörittämiseen. Yksi tulevan kesän tärkeimmistä tekijöistä on juuri tuo junioritoiminnan uudelleen käynnistäminen, jota ehdittiin jo hiukan kokeilla edellisenä kesänä hyvin rohkaisevien tulosten myötä.

Pitch in for baseball and softballin varustelahjoitus on kullan arvoinen apu liitolle ja seuroillemme nyt kun joudumme varustamaan useamman nuorten ohjelman kerralla. Tämän lahjoituksen, yhteistyökumppanien jne avulla uskomme pystyvämme varustamaan 3-4 uutta junioriohjelmaa kertoo baseballin ja softballin lajivastaava Ville-Herman Saarman pesäpalloliitosta.

Kartalta näet kaikki järjestön avustuskohteet Euroopassa

Etkö löytänyt etsimääsi?