Uutinen

”Ainoa tavoite on mestaruus” – Suomen joukkueet nimetty pesäpallon World Cup -turnaukseen Turussa

Pesäpallon World Cup -turnaukseen Turussa 20.-24.7.

28.6.2017

osallistuu ennätysmäärin joukkueita. Mukaan ovat ilmoittautuneet

Australia, Intia, Ruotsi, Saksa, Sveitsi, Viro ja Yhdysvallat sekä

tietenkin Suomi, joka lähtee miesten sarjaan jopa kahdella joukkueella.

Innostus kotiturnausta kohtaan on ollut poikkeuksellisen suurta, vaikka ottelut pelataan keskellä kilpailukautta.

– Suomen joukkueisiin otettiin enemmän pelaajia, jotta kansainvälinen

kokemus kansallispelistä voitaisiin taata mahdollisimman monelle.

Miesten osalta Suomi lähettää turnaukseen kaksi joukkuetta. Pelaajat on

jaettu joukkueisiin Itä-Länsi-jaon mukaisesti, Antti Kallio

Pesäpalloliitosta kertoo.

Pesäpallon World Cup -turnauksessa

pelataan miesten, naisten ja sekajoukkueiden sarjat. Suomi on voittanut

toistaiseksi kaikki mestaruudet, mikä on lähtökohta tälläkin kertaa.

– Ainoa tavoite on mestaruus kaikissa sarjoissa. Kotimaan sarjakausi on

käynnissä turnauksen ajan, joten varsinaista tähtisikermää Suomi ei

edes saisi jalkeille. Silti tason pitäisi riittää viimeisen ottelun

voittamiseen, Jani Lankila Suomen joukkueenjohdosta uskoo.

Osin

samaan aikaan World Cup -turnauksen kanssa valtakunnallinen pesäpallon

Suurleiri tuo Turkuun 105 joukkueellista D-juniori-ikäisiä

pesäpalloilijoita. Lisäksi Euroopan suurin purjehdustapahtuma Tall Ships

Races täyttää kaupungin ja Aurajoen rannat.

World Cup

-avajaisia vietetään Suurleirin Itä-Länsi-otteluiden yhteydessä

torstaina ja päättäjäisiä arvokkaasti Suomen Joutsen -fregatilla

sunnuntaina. Kaikki tapahtumat ovat osa Suomi 100 -juhlavuoden

virallista ohjelmaa.

Kansallispeliä kansainvälisesti kahdeksan maan voimin

Pesäpallon yhdeksäs World Cup -turnaus järjestetään Turussa 20.-24.7.

Yksittäisiä otteluita pelataan myös Mynämäellä ja Naantalissa. Mukaan on

ilmoittautunut ennätykselliset kahdeksan maata, joista kaukaisimmat

vieraat matkustavat Suomeen Australiasta, Intiasta ja Yhdysvalloista.

Lisäksi turnaukseen osallistuvat Suomen ohella Ruotsi, Saksa, Sveitsi ja

Viro.

Suomen miespelaajat pesäpallon World Cup -turnauksessa 2017

Markus Ahvenkoski, Helsinki
Onur Alakas, Tuusula
Kimmo Harju, Helsinki
Tuomas Hautala, Ulvila
Martti Holma, Kempele
Janne Hyvönen, Sotkamo
Petri Hännikäinen, Turku
Arssi Jalonen, Oulu
Tommi Joensuu, Sastamala
Juuso Jussila, Hyvinkää
Jan Karjalainen, Helsinki
Mikael Kilpinen, Turku
Veli-Matti Kivilahti, Haapajärvi
Jani Komulainen, Sotkamo
Jani Lankila, Hamina
Timo Lehto, Kouvola
Jari Leinonen, Oulu
Kari Löytökorpi, Ulvila
Timo Makkonen, Espoo
Joni Meriläinen, Oulu
Aleksi Mäkelä, Turku
Sami Mäki, Laitila
Pasi Penttinen, Kuopio
Jussi Pyysalo, Turku
Hannes Pöllänen, Savonlinna
Mika Rantamaa, Vantaa
Petteri Salmi, Espoo
Jere Sihvonen, Pori
Nuutti Tanner, Sipoo
Janne Torri, Espoo
Jari Vatanen, Tampere

Suomen naispelaajat pesäpallon World Cup -turnauksessa 2017

Anne Aatola, Turku
Kaisa Huhtala, Turku
Jutta Kallio, Rovaniemi
Eeva Kettunen, Jyväskylä
Minna Koivisto, Helsinki
Minttu Koivunen, Vaasa
Marjut Korhonen, Hyvinkää
Maisa Laine, Helsinki
Rinna Lankila, Hamina
Miina Leminen, Tampere
Tiia Leminen, Tampere
Outi Leppäjoki, Loimaa
Maija Marttila, Pori
Mari Marttila, Helsinki
Maija Penttilä, Helsinki
Pinja Salmijärvi, Kiiminki
Mirkka Talsi, Turku
Anriika Taunila, Helsinki
Annukka Väre, Turku
Salla Tapaninen, Vihti
Veera Wiman, Oulu

Tuomarit

Mika Henriksson, Vantaa
Harri Lehto, Kouvola
Jussi Nieminen, Ulvila
Suvi-Maria Sirola, Naantali

Organisaatio

Sirpa Helin, Turku
Päivi Hongisto, Pöytyä
Antti Kallio, Helsinki
Jaana Marjamäki-Kekola, Raisio
Mika Mikola, Ulvila
Satu Mikola, Turku
Ilona Näätänen, Turku
Heli Pennanen, Helsinki
Jussi Pyysalo, Turku

Aiheesta lisää

Turnauksen joukkueet ja alustava otteluohjelma

Etkö löytänyt etsimääsi?