Pesäpalloliiton uusi hanketuki seuroille haettavissa
Pesäpalloliitto on avannut jäsenseuroilleen haettavaksi uuden hanketuen. Tuen tavoitteena on muun muassa edistää lasten, nuorten ja aikuisten pesäpallotoimintaa, kasvattaa pesäpallon harrastaja- ja seuratoimijamääriä, kehittää seuratoimintaa sekä kokeilla innovatiivisia toimintamalleja.
Kuva: Linnea Laatikainen.
Uusi hanketuki on osa Pesäpalloliiton uudistunutta seuratoiminnan kehittämismallia, eikä tuki vaadi henkilön palkkausta. Haettava tukisumma voi olla 500–4 000 euroa. Hakijan tulee olla Pesäpalloliiton jäsenseura, jolla ei ole velvoitteita hoitamatta Pesäpalloliitolle. Hanketukea on varattu jaettavaksi yhteensä 50 000 €.
"Pesäpalloliitto tukee seuroja uusilla toimintamalleilla ja yhä kasvavilla palkkaustuilla seuratoiminnan kehittämiseksi. Nyt uutena tukimuotona on hanketuki, joka vastaa seurojen pyyntöön siitä, että olisi tuki, joka ei edellytä lisähenkilöstön palkkaamista", sanoo Pesäpalloliiton toiminnanjohtaja Miika Rantatorikka.
Tuettavien hankkeiden tulee toteuttaa yhtä tai useampaa seuraavista alatavoitteista:
lisätä lasten ja nuorten harrastajamääriä ja/tai -ryhmiä
ehkäistä drop out -ilmiötä pitämällä nuoret ja aikuiset mukana toiminnassa urheilijoina, liikkujina ja seuratoimijoina
edistää koko perheen liikkumista
mahdollistaa syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten harrastaminen urheiluseurassa
vahvistaa yhteisöllisyyttä ja lisätä vapaaehtoistoimintaa
lisätä seuratoimijoiden osaamista
edistää monipuolista ja laadukasta seuratoimintaa
kehittää innovatiivisia ja uudenlaisia toimintamalleja
Pesäpalloliiton hanketukea tulee hakea 28.2. klo 23.59 mennessä Pesäpallon tulospalvelujärjestelmässä. Vain ajoissa saapuvat hakemukset ja hakemuksessa annettavat tiedot huomioidaan.
"Hanketuki on yksi osa Pesäpalloliiton uudistunutta seuratoiminnan kehittämismallia yhdessä Tulevaisuuden pesisseura 2.0 -seurakehitysohjelman sekä hetki sitten toimintansa aloittaneen seuratoiminnan kehittämistyöryhmän kanssa. Tuki mahdollistaa joustavasti paikallisten kehitystoimenpiteiden toteuttamisen", Pesäpalloliiton seurakehittämisestä vastaava kehityskoordinaattori Marko Heikkinen kertoo.
Marko Heikkinen
Kehityskoordinaattori
Seuratoiminnan kehittäminen | Aikuisten harrastepesiksen kehittäminen | Suuret kaupungit -strategia | Leirituutori
Miika Rantatorikka
Toiminnanjohtaja
Huippu-urheiluyksikön johtaminen