Pesäpalloliitolta 50 000 euroa hanketukea seuroille – 22 hanketta sai rahoitusta
Pesäpalloliitto on myöntänyt yhteensä 50 000 euroa uutta hanketukea jäsenseuroilleen. Tuen tavoitteena on vauhdittaa lajin kasvua, kehittää seuratoimintaa ja kokeilla uusia toimintamalleja eri puolilla Suomea.
Puna-Mustien F-poikien voittorinki. Kuva: Jussi Ojala / Espoon alueleiri 2025.
Pesäpalloliiton uuden hanketuen tavoitteena on edistää kaikenikäisten harrastusmahdollisuuksia sekä kasvattaa seuratoimijoiden määrää. Tukea haettiin 29 hankkeeseen, ja haettu rahamäärä oli yhteensä 81 875 euroa. Tukea myönnettiin lopulta 22 eri hankkeelle. Avustusten suuruudet vaihtelevat 600 eurosta aina 3 500 euroon saakka.
Rahoitusta saaneet hankkeet keskittyvät muun muassa matalan kynnyksen toiminnan lisäämiseen, toiminnan laajentamiseen lähiseudulle, nuorten harrastajien sitouttamiseen sekä seurojen sisäisen osaamisen vahvistamiseen. Pesäpalloliitto haluaa tuellaan kannustaa seuroja erityisesti innovatiivisuuteen ja sellaisten mallien luomiseen, jotka ovat monistettavissa myös muihin seuroihin.
Pesäpalloliiton seurakehittämisestä vastaava kehityskoordinaattori Marko Heikkinen on tyytyväinen hakemusten tasoon ja seurojen intoon kehittää lajia.
– On hienoa nähdä, miten aktiivisesti seuroissa pohditaan uusia tapoja kasvattaa pesäpalloperhettä. Myönnetyillä tuilla mahdollistetaan konkreettisia tekoja, joilla on suora vaikutus harrastajamääriin ja seurojen elinvoimaisuuteen. Odotamme innolla, millaisia tuloksia ja hyviä käytäntöjä nämä hankkeet tuottavat koko pesäpalloyhteisön hyödyksi, Heikkinen kommentoi.
Myönnetyt hanketuet seuroittain:
Hyvinkään Tahko: 3 500 €
Janakkalan Jana: 3 500 €
Lahden Mailaveikot: 3 500 €
Laitilan Jyske: 3 000 €
Puna-Mustat, Helsinki: 3 000 €
Ylivieskan Kuula: 3 000 €
Siilinjärven Pesis: 2 800 €
Kuusankosken Puhti: 2 700 €
Punkaharjun Urheilijat: 2 650 €
Haminan Palloilijat: 2 500 €
Koskenkorvan Urheilijat: 2 500 €
Manse PP, Tampere: 2 500 €
Fera, Rauma: 2 200 €
Espoon Pesis: 2 160 €
Simon Kiri: 2 025 €
Viinijärven Urheilijat: 2 000 €
Pesäsudet Eura: 1 700 €
Riihimäen Pallonlyöjät: 1 340 €
Kokkolan Kiri: 1 065 €
Muhoksen Pallo-Salamat: 1 000 €
Paimion Pesis: 760 €
Keravan Pesis-Juniorit: 600 €
Marko Heikkinen
Kehityskoordinaattori
Seuratoiminnan kehittäminen | Aikuisten harrastepesiksen kehittäminen | Suuret kaupungit -strategia | Tähtiseura-ohjelma | Leirituutori