Luukas Teppo kentän paras, mutta Itä tarttui viimeiseen oljenkorteensa
Viihdyttävä poikien arvo-ottelu näytti jo ratkenneen, mutta Itä päätti toisin viimeisellä mahdollisella hetkellä ja otti viikonlopun ensimmäisen voittonsa. Laittoman näpin jälkeen Paavo Hakala painoi hirmuisen iskun keskelle taakse 1+1 juoksun arvoisesti ja johdatti joukkueensa jaksovoittoon. Laadukkaasti kotiutuskilpailussa lyönyt Itä vei lopulta arvo-otteluvoiton lukemin 2–1k (4-6, 4-3, 2-1).
Poikien Itä-Lännen 2026 palkitut: Sulo-Veikko Varonen, Rasmus Seppänen, Luukas Teppo, Kaapo Mäkelä ja Paavo Lehto.. Ⓒ Iiro Pekonen
Itä myös aloitti ottelun väkevästi, ampaisi heti kahden juoksun karkumatkalle ja johti avausjaksoa kahteen otteeseen. Lännen piti pelissä mukana kentän parhaana palkittu Luukas Teppo, joka iski ensimmäisen kunnarinsa ja jokipallon kakkosluukusta. Jakson ratkaisu nähtiin kolmannen tasoittavalla. Roni Rintala, Otto Huusko ja Niilo Isokangas onnistuivat lyöntipaikalla.
Toisen jakson kulun käänsi ensin Teppo toisen aloittavalla. Koskenkorvan Urheilijoita nykyisin edustava Seinäjoen Maila-Jussien kasvatti painoi kolmosjatkeelta jokeen loistavan lyönnin, joka tuotti 1+2 juoksua ja siivitti Lännen 1–3-karkumatkalle. Itä tuli peliin mukaan viimeisellä mahdollisella hetkellä. Hakalan näppi ensimmäisellä jäi laittomaksi, mutta toinen lyönti painui keskeltä takaa läpi.
Ratkaisu siirtyi kotiutuskilpailuun. Idän hyvä vire jatkui ja räpylät kestivät. Ainoana Lännen parina onnistuivat Veteli Pesiksen Otto Huusko ja Akseli Huusko. Sisävuorossaan Itä ratkaisi heti kahdella ensimmäisellä parilla. Pyry Kohonen kotiutti Vincent Kontturin ja Aaro Ojanperä Ilkka Vimparin.
Paavo Hakala siirsi jokipallollaan poikien Itä-Lännen ratkaisun kotiutuskilpailuun. Ⓒ Iiro Pekonen
Poikien Itä-Länttä seuranneet 1779 katsojaa saivat nähdä viihdyttävän pesäpallo-ottelun, joka tarjosi iloista ja aktiivista lyöntipeliä.
– Hienoa oli pelata. Viihdyttävää peliä, tilanteet vaihtuivat ja molemmat johtivat vuorollaan. Tällä kertaa kääntyi näin päin, iloitsi Idän ykköspalkittu Rasmus Seppänen.
– Suunnittelimme, ettei hirveän montaa peruslyöntiä lyödä, vaan kokeillaan enemmän kikkalyöntejä. Hyvin hallitsimme, mutta lopussa olisi pitänyt saada homma poikki. Kotarissa Itä löi hyvin, sanoi yleisönsä ottanut Lännen ykköspalkittu Kaapo Mäkelä.
Huiman ottelun pelannut Luukas Teppo palkittiin kentän parhaana.
– Tänään osasin nauttia Itä-Lännestä. Rento oli fiilis ja tuntui, että kaikki onnistuu, Teppo fiilisteli.
Pelinjohtajat antoivat pelaajille vapauksia toteuttaa itseään ja tarjota yleisölle sirkushuveja, kuten Itä-Länteen kuuluu.
– Ottelu oli todella viihdyttävä. Tämä oli osoitus siitä, että kannattaa käydä katsomassa nuorten otteluita muuallakin kuin Itä-Lännessä, vinkkasi Lännen Kari Kleemola suurelle yleisölle.
– Sisäpelimme oli vähän nuhaista. Viimeisellä mahdollisella hetkellä pääsimme kuitenkin peliin kiinni ja voittoon, kommentoi Idän Erno Hautamäki.
Itä voitti poikien Itä-Lännen jo neljännen kerran peräkkäin. Kautta aikain -voitot ovat Idän hyväksi 37–30.