Jarno Kaksonen peräänkuuluttaa kilpailun merkitystä juniorikasvatuksessa
Kiteen Pallon C-poikia Jyväskylän Nuorisoleirillä luotsaava Jarno Kaksonen on ollut leiriputkessa valmentajana vuodesta 2009 lähtien joka kesä, mikäli koronavuosi otetaan pois laskuista. Entinen huippupelaaja on luotsannut kaksi ikäluokkaa G-F-ikäisistä B-juniori-iän porteille saakka. Nyt mies avaa omia ajatuksiaan lasten ja nuorten valmentamisesta.
Jarno Kaksosen KiPa:n C-pojat ovat edenneet Nuorisoleirillä lauantain välieriin. Kuva: Akseli Wiik.
Jarno Kaksonen muistetaan peliuraltaan KiPa:n paidasta, jossa pääsarjatason ura alkoi vuonna 1990. Hän oli mukana pelaajana kaikissa Kiteen Pallon mitaleissa (3 kultaa, 3 hopeaa, 1 pronssi). Vuonna 2008, kun omat piikkarit oli aika ripustaa naulaan, aloitti mies välittömästi valmentamaan lapsia. Ensimmäisenä vuorossa oli vanhimman pojan Kasperin (2002) ikäluokka.
Havukaisen Sakun kanssa pääosin vedettiin se 2001-2002 syntyneiden ikäluokka. C:n viimeisenä vuotena yhdistettiin voimat Vallen Jyrkin IPV:n kanssa ja sillä joukkueella voitettiinkin kultaa vuonna 2018, Kaksonen muistelee.
Kiteeläinen junioritoiminta ei ole valtakunnan tasolla määrällisesti suurinta, mutta mikäli lasketaan kahdelle korkeimmalle sarjatasolle nousseet pelaajat, puhutaan kärkipään juniorimyllystä. Havukaisen ja samalla Kaksosen ”ensimmäisestä erästä” huipulle nousi useita nuoria (Kasperi Kaksonen, Lassi Vasarainen, Elmeri Purmonen, Valtteri Havukainen, Erkka Gröhn ja Miika Timonen).
Nuorisoleirin 2018 kultamitalistit, joista useista kasvoi pääsarjatason pelaajia. Kuva: Linnea Laatikainen.
Kasperin ikäluokan lisäksi Jarno oli jokusen vuoden mukana myös vuonna 2005 syntyneen Topiaksen valmennustiimissä. Seuraava pitkä rupeama, jonka viimeisiä viikkoja tässä pelataan, alkoi 08-09-ikäluokan ja nuorimmaisen Oliverin kanssa.
Ei tässä enää vierasta luokkahuoneen lattiaa. Monihan on sen yhden ikäluokan ja se riittää, mutta joku hullu sitten päätti jatkaa vielä toisen. Kuka ikinä keksikään pesisleirit niin täytyy sanoa, että ihan helvetin hieno keksintö. Se on leirien vahvuus, että kaikki tapahtuu tiiviisti yhden viikon aikana ja samalla näkee tuttuja ja vanhoja pelikavereita, Kaksonen jatkaa.
Kiteellä pesis on vahvasti verissä, ja katsomoistakin olisi varmasti paljon annettavaa kentälle, pelillisestikin – siellä kuitenkin maltetaan enimmäkseen kannustaa ja rohkaista. Nykyisenkin joukkueen taustalla on kulkenut sama vahvojen aikuisten porukka alusta asti, jolle Kaksonen antaa valtavasti tunnustusta.
Tässäkin ikäluokassa on ollut mahtavia aikuisia: vanhempia ja huoltajia mukana, joita ilman ei tätä hommaa olisi jaksanut. Partasen Elina, Niskasen Tapio ja Sanna-Mari Mämmi nyt alkuun mainitakseni, Kaksonen kertoo.
Menneiltä vuosilta voisin mainita myös Anne Ikäheimon ja Anu Halttusen. Meillä pelaajien vanhemmat ovat aina olleet erittäin fiksuja ja joukkueenjohtajat ja valmentajakaverit ovat edesauttaneet jaksamisessa. Itse on tarvinnut keskittyä vain siihen valmentamisen ytimeen, Kaksonen kiittelee.
Kuluvan kesän, ja kuudentoista leirivuoden jälkeen Jarno Kaksosen ajatuksissa on puhkaista ilmapatjaan reikä, ja jättää valmennushommat muille. Klassisia viimeisiä sanoja pesäpallovalmentajalta.
Tämä leiri jatkuu ja loppukesä pelataan vielä aluesarjaa. Sitten maltan pysyä jatkossa katsomossa kannustamassa. Olen kyllä tainnut sanoa nuo samat sanat ennenkin. Sitä kokee asian sillä tavalla, kun on ollut itsellänikin aina hyvät valmentajat, niin on pyrkinyt myös antamaan eteenpäin sen tiedon, Kaksonen puntaroi.
Kilpailullisuus kehittää
Kaksosen kokemus leirielämästä valmentajana on siis kiistaton, mutta onko hän kokenut muutoksia leiriarjessa 2010- ja 20-luvuilla?
Yksi asia, mitä olen jäänyt kaipaamaan, on vetäjäpalaverit, joita ennen pidettiin iltaisin. Se oli todella yhtenäistä ja hyvää toimintaa, jossa eri valmennuskulttuurit Pohjanmaalta, etelästä ja idästä ja pohjoisesta kohtasivat. Käytiin läpi peliä ja jaettiin asioita toisten kesken – nykyisin tätä ei enää ole. Toinen huomio tähän päivään on se, että yhdistelmäjoukkueita alkaa olla enemmän ja aikaisemmin.
Monesti kentän laidalla kuulee sen, että pelaajat ovat aikaisemmin valmiita kuin entisvanhaan. Fysiikat kehittyvät nopeaa, ja välillä tuntuu, että jo juniori-ikäisillä on kiire aikuisten sarjoihin. Lajivoima on kasvanut ja niin edelleen.
Ainahan hyvät pelurit ovat olleet hyviä – ennen oltiin taitavia, mutta niin sitä ollaan nytkin. Meillä on olosuhteet kenttien ja välineiden myötä parantuneet, mitä kautta se peli näyttää varmasti paremmalta kuin ennen hiekalla. Ehkä se yleinen sporttisuus on kasvanut. Esimerkiksi kun katsoo Kouvolan poikia, niin äärimmäisen elastista ja urheilullista porukkaa koko jengi, Kaksonen avaa.
Pesäpallossa on jo pitempään vallinnut se trendi etenkin nuoremmissa ikäluokissa, että pelisarjaan hakeudutaan mieluummin kuin kilpasarjaan. Joukkuemäärät esimerkiksi E- ja D-ikäisissä myös aluesarjoissa ovat vahvasti pelisarjaan kallellaan.
Mielestäni pelisarjaan mennään liian helposti tänä päivänä. Kilpailu ja jännitys on urheilun suola, ja elämässä pitää muutenkin oppia sietämään painetilanteita. Tämä urheilu on helkkarin hyvä koulu kaikkeen, ja meillä Kiteellä sitä arvostetaan pitkälle ja sen takia tässä ollaan myös itsekin. Meillä on aina ollut leireilläkin sellainen joukkue, joka on mahdollistanut myös pärjäämisen, Kaksonen sanoo suoraan sen, mitä monet vain ajattelevat.
Kiteellä kilpailullisuus näkyy myös joukkueiden sisällä. Tämänkin vuoden C-poikaryhmässä on kolmesta viiteen D-ikäistä ja neljä 2009-ikäluokan peluria (kulloisestakin kokoonpanosta riippuen). Pelaajamassa ei koskaan ole pienellä paikkakunnalla tasainen vaan joukkueesta löytyy isot erot iässä, pituudessa ja taitotasossa.
Meillä on ollut aina jo junioreissakin huippuja, jotka ovat näyttäneet tietä ja sitten niitä, jotka tulevat heti perässä mallia ottaen. Parhaimmat juniorit pelaavat aina vanhemman ikäluokan pelejä, niin eivät pääse kuvittelemaan olevansa liian hyviä. Meidän seurassa ei ole ikinä ylemmässä ikäluokassa sellaista jarrua, että jokin ikäluokka olisi liian täynnä nuorempien sisäänottoa ajatellen, Kaksonen jatkaa.
Kiteen Pallo juhlisti vuoden 2005 Suomen mestareita tänä kesänä juhlaottelulla. Kuva: Antti Haapasalo.
Valmentamisesta puhuttaessa yksi armeijastakin tuttu oppi nousee Kaksosella pintaan. Urheilussa ja pesäpallossa valmentajan ei ikinä ei pidä olettaa mitään.
Pekkisen Hanneksen isä Harri kertoi hyvän esimerkin Hanneksen mäkihyppyajoilta lapsuudesta. Harri oli koko talven puhunut säärikulmasta ja sen tärkeydestä harjoitusten yhteydessä, kun vasta keväällä Hannes uskalsi kysyä isältään, että mikä se säärikulma oikein edes on. Sama se on pesäpallossa – ei pidä olettaa, että nuoret pelaajat tietävät vaan pitää opettaa, Kaksonen kertoo.
Haastattelun loppuun Jarno Kaksonen lähettää terveiset arvostamalleen kollegalle Kouvolaan 50-juhlahumun keskelle.
Olen aina arvostanut Eero Pitkäsen valmennuksellista työtä. Hänenkaltaisiaan valmentajia pesäpallo todellakin tarvitsee. Eero on myös jakanut tietotaitoaan avoimesti esimerkiksi keskusteluiden ja ohjelmien muodossa eteenpäin, Kaksonen kiittää.