Henri Puputti liekeissä Itä-Lännessäkin – Luka Raesmaa päihitti jopa MLB-lukemat
Lyöjä- ja tehotilastojen ykkösnimi Henri Puputti jatkoi arvo-ottelussa kotikentällään siitä, mihin sarjaotteluissa Vimpelin Vedon riveissä jäi. Barona-jokeri Puputti iski kolme lyötyä tärkeisiin paikkoihin ja johdatti kentän parhaana Lännen voittoon lukemin 0–2 (3–4, 1–2). Saarikenttä oli naisten arvo-ottelun tavoin loppuunmyyty.
Arvo-ottelu tai sarjaottelu – Henri Puputti on päällikkö Saarikentällä. Ⓒ Iiro Pekonen
Kentällä nähtiin useita pohjalaispelaajia ratkaisijoina. Ykköspalkitut onnistuivat kärkilyönneissään 100-prosenttisesti, Hyvinkään Tahkoa nykyisin edustava Seinäjoen Maila-Jussien kasvatti Veeti Kettunen Lännellä ja Kiteen Pallossa pelaava Halsuan Toivon kasvatti Otto Kauppinen Idällä. Lisäksi juoksujen lyöjinä kunnostautuivat Saarikentän suosikki Janne Mäkelä kahdesti sekä Anttoni Jakobsson ja Perttu Ruuska. Puputille valinta miesten Itä-Lännen kentän parhaaksi on huikean uran ensimmäinen.
Länsi sai miesten 91. arvo-otteluun vahvan alun ja karkasi 0–3-johtoon toisen aloittavalla. Itä pääsi iskuetäisyydelle, mutta jaksovoittoon asti kiri ei riittänyt. Sateisesta säästä huolimatta tunnelma katsomossa nousi korkealle. Pelaajat Kettusen johdolla ihastuttivat taidokkailla suorituksillaan ja juonikkuudellaan. Kenttää ympäröivä Savonjoki räjähti vesisuihkujen toimesta useaan otteeseen läpilyöntien seurauksena.
Itä sai toiselle jaksolle kaipaamansa alun, kun Janne Mäkelä kotiutti vastustamattomalla välilyönnillä Kasperi Hämäläisen. Länsi kuitenkin halusi kotikentällään voiton ja rynnisti toisen tasoittavalla ohi. Voittojuoksu oli ottamaton, kun Puputti tälläsi pallon kolmospuolelle väliin.
Hieno hetki. Valitsija ja joukkueenjohtaja Sami Haapakoski sai vielä kerran juhlistaa arvo-otteluvoittoa monivuotisen joukkuekaverinsa Henri Puputin sekä koko joukkueen kanssa. Ⓒ Iiro Pekonen
Länsi palasi miesten arvo-otteluissa voittokantaan yhden välivuoden jälkeen, mutta Itä on hallinnut viime vuosien kohtaamisia. Kautta aikain -voitot ovat nyt Idälle 42–39 (10 tasatulosta).
– Hyvä fiilis, kun käytännössä kotikonnuilla ollaan. Oma peli meni ihan mukavasti ja 0-tilanteen purkaminen onnistui, Idän ykköspalkittu Otto Kauppinen fiilisteli.
– Kiva, kun pääsi kotona Seinäjoella käymään samalla. Mamman ruokapöydästä löytyi virtaa pelaamaan, hymähti Lännen ykköspalkittu Veeti Kettunen.
Kentän paras Puputti on ollut koko kauden hirmuisessa iskussa.
– Sama asia kuin edellisissä otteluissa. Olen nauttinut tänä kesänä pesiksestä enemmän kuin pitkään aikaan. Se varmasti näkyy ja tulos on ollut sen mukainen, Puputti iloitsi.
Tilastovoittojen sarjasta puuttuvasta lyöjäkuninkuudesta Puputti ei ota paineita. Sellainen tulee, jos on tullakseen.
– Tavoite on, että joukkue menestyy ja voittaa Suomen mestaruuden. Tietysti, jos sellainen (lyöjäkuninkuus) tulee, se on henkilökohtaisena saavutuksena hieno, Puputti sanoo päättäväisesti.
Miesten Itä-Länsi-ottelu Saarikentällä oli eilisen naisten ottelun tavoin loppuunmyyty 3515 katsojan voimin. Joukkueiden pelinjohtajat kehuivat vuolaasti tapahtumaa ja tunnelmaa kentällä.
– Lähtien jo eilisillasta veljekset olivat valitsijoina (Immo Rautiainen ja Kosti Rautiainen) valmistelleet ainutlaatuisen päivän. Hieno päivä ja hieno tapahtuma, laadukas pesispeli. Pelasimme ihan hyvän pelin, mutta vastustaja kotiutti hyvin, Idän Iiro Haimi mietti.
– Oli hieno kokemus ja hyvä meininki, porukka joukkueessa oli yhtä hymyä. Hyvä rento fiilis löytyi pelaamiseen. Yleisö oli mahtava, kuten sarjaotteluissakin, säesti Lännen Jussi Parvi.
Luka Raesmaa kiskaisi hirmulukemat Kultatähti -Tähtien kisoissa
Miesten Kultatähti -Tähtien kisoissa mitattiin hirmuinen heittotulos. Hyvinkään Tahkon Luka Raesmaa linkosi tutkaan huimat ennätyslukemat 170,4 km/h.
Jopa pohjoisamerikkalaisen baseball-sarjan MLB:n ennätys kalpenee Raesmaan tuloksen rinnalla. New York Yankeesin Aroldis Chapman on heittänyt tutkaan 105,8 mailia tunnissa eli 170,3 km/h.
Kultatähti -Tähtien kisojen lyöntikilpailun vei nimiinsä Perttu Ruuska tuloksella 177,50 km/h.
– Kasperi Hämäläisen 176 km/h on kärkimiehelle tosi kova lukema. Siellä joutuvat ulkokentät olemaan 0-tilanteessa varuillaan, huomautti asiantuntija Juha Puhtimäki Ruudun lähetyksessä.