Henkistä väkivaltaa urheilussa ei aina tunnisteta, eikä siitä kerrota
Henkinen väkivalta urheilussa nousi isosti otsikoihin maaliskuussa, kun opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman ja Helsingin yliopiston toteuttaman tutkimuksen tulokset julkaistiin. Henkinen väkivalta, kuten huutaminen, nimittely, ryhmän ulkopuolelle sulkeminen, tavaroiden paiskominen ja kontrollointi, on selvästi yleisin kaltoinkohtelun muoto.
Nuorisoleiri 2025. Ⓒ Juha Leskinen / Juha Leskinen
Tutkimus tavoitti yli 3600 urheilijaa 80 eri lajista, mukaan lukien pesäpallosta. Tulokset pysäyttivät, sillä henkisellä väkivallalla voi olla vakavia vaikutuksia nuoren kasvuun, kehitykseen ja hyvinvointiin.
– Kasvu- ja kehitysiässä henkinen väkivalta on hyvin vahingollista – ei vain urheilussa, vaan muuallakin. Onko huudettu tai jätetty ulkopuolelle, onko painostettu kilpailemaan? Oman vanhemman pitäisi kannustaa lasta, mutta oma vanhempi on voinut syyllistyä tietämättäänkin ikäviin asioihin, sanoo lapsioikeuden dosentti Virve Toivonen Helsingin yliopistosta.
Tapaukset eivät nouse herkästi pinnalle. Jos lapsi ei kerro asiasta, tieto ei saavuta aikuista. Yhtälöön vaikuttavat urheilukulttuurin normit, vahva urheilijaidentiteetti ja pelko seurauksista. Urheilija voi ajatella käyttäytymismallin liittyvän korkeaan vaatimustasoon, jota matkalla huippu-urheilijaksi edellytetään.
– Voimakas urheilijaidentiteetti voi altistaa henkiselle väkivallalle ja estää kertomasta asiasta eteenpäin. Henkiseen väkivaltaan puuttumista ei voi jättää vain lasten itsensä vastuulle, painottaa väitöskirjatutkija Jatta Muhonen Helsingin yliopistosta.
– Lasten on vaikea tunnistaa henkistä väkivaltaa, joka ei ole niin selvää kuin fyysinen ja seksuaalinen väkivalta, Muhonen huomautti Ylen haastattelussa.
Urheilevat lapset ja nuoret kasvavat toimintakulttuuriin, joka paikkakunnalla, lajissa ja seurassa vallitsee. Rakenteet herkästi uusiutuvat, kun moni jatkaa urheilu-uran jälkeen valmentajan polulle. Muutosta tapahtuu, mutta toimintamallit helposti periytyvät ja negatiiviset lieveilmiöt kulkevat turhan usein mukana.
– Lapset olivat joutuneet tilanteisiin, joissa valmentajan käytös oli pelottavaa, painostavaa tai nöyryyttävää. Valitettavasti juuri tällainen käytös oli yleistä lasten kohdalla, ja se on mielestäni todella surullista, Muhonen totesi Helsingin Sanomille.
Valitettavan usein henkisen väkivallan kokemukset eivät jää kertaluonteisiksi. Tutkimuksen mukaan väkivallan tekijänä on useimmiten aikuinen (44 %), mutta vertaisten välinen väkivalta on lähes yhtä yleistä (40 %). Erityisen alttiita ovat naiset, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat urheilijat, alaikäiset ja huippu-urheilijat.
– Väkivalta heikentää kaikkien, mutta erityisesti vähemmistöjen, emotionaalista turvallisuutta. Vaikka joukkuelajeissa joukkue on tukena, yksilöurheilijoilla emotionaalisen turvallisuuden kokemus on silti voinut olla parempi, psykologian dosentti Marja Kokkonen Jyväskylän yliopistosta toteaa.
Pesäpallotoiminnassa on kaikilla tasoilla korostettu turvallisen toimintaympäristön merkitystä. Kun joukkueessa vallitsee luottamuksen ilmapiiri ja jokaisen on sallittua olla oma itsensä, hyvinvointi lisääntyy ja tukee kilpailullisten tavoitteiden saavuttamista. Tätä arvopohjaa on nostettu kattavasti esiin Pesäpalloliiton vastuullisuusohjelmassa, joka on tuotu kaikkien saataville ja jonka on kahden vuoden aikana suorittanut jo 2300 toimijaa. Koetuista tai havaituista epäkohdista on jokaisella mahdollisuus ilmoittaa eteenpäin eri kanavia pitkin.
Urheilijan hyvinvointi, kaltoinkohtelu ja oikeusturva -tutkimushankkeen puitteissa henkistä väkivaltaa urheilussa tutkineen tutkimusryhmän ovat muodostaneet väitöskirjatutkija Jatta Muhonen, pesäpalloyhteisölle tuttu urheiluoikeuden professori Antti Aine sekä dosentit Marja Kokkonen ja Virve Toivonen. Ryhmä esittää hankkeen myötä kymmenen konkreettista toimenpidettä urheilun eettisyyden ja turvallisuuden edistämiseksi.