Fugepesis täyttää 10 vuotta – Kouvolan Pallonlyöjät ensi kertaa mukana!
Superpesis saapuu Fuengirolaan jälleen ensi keväänä. Avausvoittoaan Espanjassa tavoitteleva Oulun Lippo Naiset saa vastaansa jo neljännen kerran kautensa Fugepesis-tapahtumassa avaavan Feran Raumalta lauantaina 24.4. Miesten huippuottelussa iskevät yhteen paluuta mitalikantaan neljän välivuoden jälkeen tavoitteleva Joensuun Maila ja kolmen edellisen kauden SM-pronssijoukkue Kouvolan Pallonlyöjät sunnuntaina 25.4.
Elias Pitkänen ja Kouvolan Pallonlyöjät pelaavat kesäkauden 2027 avauspisteistä Fugepesiksessä. Ⓒ Antti Haapasalo
Superpesiksen virallinen sarjaottelu pelattiin Espanjassa ja Fuengirolassa ensimmäisen kerran 10 vuotta sitten kaudella 2017. Jokavuotisen perinteen katkaisi vain koronapandemia kausien 2020 ja 2021 ajaksi. Parhaimmillaan Fugepesis-viikonloppu on kerännyt lehtereille kahteen huippuotteluun jopa yli 5000 katsojaa.
Matkapaketit Helsingistä sekä fanipaketit Joensuusta, Kouvolasta, Oulusta ja Raumalta ovat nyt myynnissä osoitteessa www.fugepesis.fi.
Tärkeät pisteet jaossa heti sarja-avauksessa
Aiemmin kasvattajaseuraansa Imatran Pallo-Veikkoja edustanut Mikko Kosonen on pelannut viisi Fugepesis-ottelua. Naispelaajista Fugepesiksessä on useimmin ollut mukana Feran Jasmin Andreasen, neljä kertaa. Kaksi vuotta sitten Fera pääsi voiton makuun Fuengirolassa ja kukisti Pöytyän Urheilijat selvin numeroin. Andreasen uskoo, että siitä on hyvä jatkaa.
– Hieno tapahtuma on varmasti taas tulossa. Mukavaa olla mukana, nauttia auringosta ja ottaa varaslähtö kesään. Treenaamme tiukasti viikolla ja sen jälkeen pelaamme sarjapisteistä. Tiukka matsi varmasti tulee – sellaisia meillä oli Lipon kanssa viime vuonnakin, vaikka toki molemmat voitimme, Andreasen ennustaa.
Jasmin Andreasen on Feran oma kasvatti. Ⓒ Akseli Hyytiä
Uusia kasvoja Ferassa ovat Saana Kamppinen, Aamu Riissanen ja Tinja Töyrylä. Viime kauden kokoonpanosta joukkueen jättivät Aurora Frantsila, Aino Tanhua ja Petra Äkkinen sekä uransa päättänyt Essi Kesti.
– ”Tintti” (Töyrylä) on Eurajoelta kotoisin ja Feran kasvatti. Mukava on saada muutkin uudet pelaajat joukkueeseen ja päästä talven jälkeen vahvistamaan joukkuehenkeä Aurinkorannikolle. Toivottavasti myös pesisväkeä ja erityisesti raumalaisia lähtee sankoin joukoin reissuun, Andreasen iloitsee.
Sarjanousija Lippo Naiset ylsi tulokaskaudellaan komeasti seitsemänneksi ja voitti yhden puolivälieräottelunkin tamperelaista Mansea vastaan. Todelliseksi läpimurtopelaajaksi nousi Pesisristeilyllä vuoden tulokkaana palkittu Karoliina Soppela.
– Mahtavaa lähteä uudestaan Fugeen, viime vuoden kokemus kauden avauksessa oli ikimuistoinen. Tavoitteena on tietysti tällä kertaa ottaa pisteet mukaan kotiin tuomisiksi, Soppela toteaa.
Kokenut pelinjohtajakaksikko, oululaislähtöinen Seppo Salmela viuhkassa ja Antti Vihtkari toisena pelinjohtajana, luotsaa Lippo Naiset ensi kauteen. Muilta osin joukkueen kokoonpano on pysynyt pitkälti muuttumattomana. Menestysodotukset ovat myös seurajohdon osalta korkealla sarja-avauksesta lähtien.Muilta osin joukkueen kokoonpano on pysynyt pitkälti muuttumattomana. Menestysodotukset ovat myös seurajohdon osalta korkealla sarja-avauksesta lähtien.
– Fera on ennakkosuosikki, selevä se, mutta emmehän me Fugeen asti lähde pelkästään aurinkoa ottamaan. Ison seuran lähdemme kaatamaan, ja Fugen lämmössä se passaa tehdä oikein hyvin, toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kiiskinen vakuuttaa.
Venla Ronkainen palkittiin joukkueensa parhaana Oulun Lippo Naisten seurahistorian ensimmäisessä Superpesis-ottelussa, joka pelattiin Espanjan Fuengirolassa 25.4.2026. Ⓒ Antti Haapasalo
”Panoksellinen peli antaa paljon lisää”
Kouvolan Pallonlyöjät pelaa Fuengirolassa sarjaottelun kautta aikain ensimmäisen kerran. Aika näyttää, muodostuuko kaudesta seuralle muiltakin osin historiallinen. KPL on voittanut viimeisten kymmenen kauden aikana seitsemän SM-mitalia, mutta viimeisimmästä miesten mestaruudesta tuli syksyllä kuluneeksi 50 vuotta.
– Uusi juttu meille, tosi hienoa on päästä Aurinkorannikolle pelaamaan pisteistä. Viime keväänä kävimme siellä treenaamassa, mutta panoksellinen peli antaa reissulle paljon lisää, viuhkassa täydellä kaudella debytoiva pitkän linjan pelinjohtaja Juuso Ilander iloitsee.
KPL voitti ylivoimaiseen tyyliin runkosarjan 2025, mutta viime kaudella otteissa oli alkuun ja keskikesällä ailahtelevaisuutta. Nyt joukkue pääsee hiomaan omaa peliään kesän sarjaottelussa jo huhtikuussa.
– Hyvillä mielin lähdemme Fugeen. Taitaa olla "Liti" (Elmeri Lieto) ainoa, joka meistä on siellä päässyt aiemmin pelaamaan. Mitä olen kuullut, ilmeisen mukava tapahtuma, joka kokoaa pesisväen yhteen Espanjan auringon alle, seuran oma kasvatti Akseli Pitkänen miettii.
Kun KPL:n kausi oli viime kesänä nousujohteinen välieräsarjaa lukuun ottamatta, Joensuun Mailalle kävi toisin päin. Vahvan alun jälkeen joukkue pelasi 12 viimeistä runkosarjaotteluaan vain yhden pisteen ottelukohtaisella keskiarvolla. Taisteluilme löytyi puolivälieräsarjan selkä seinää vasten -tilanteessa Sotkamon Jymyä vastaan, mutta jatkopaikkaan se ei riittänyt.
– Espanjan auringon alla on hieno tilaisuus luoda joensuulainen nahka uudelleen ja saada ikimuistoinen startti uudelle tarinalle, painottaa pelinjohtaja Markus Wirzenius.
Joensuun Mailan miehet ovat pelanneet Fuengirolassa kahdesti aiemmin. Kaudella 2019 JoMa kukisti Seinäjoen JymyJussit, mutta viisi vuotta myöhemmin Vimpelin Veto vei sarjapisteet. Pelaajat ovat fiiliksissä kauden Fugepesis-avauksesta.
– Jo ensimmäisellä leirillä haaveilimme pelaajien kesken treenaamisesta lämpimässä. Nyt pääsemme myös pelaamaan Fuengirolan auringon alle! Toivottavasti JoMa-fanit ja koko pesiskansa lähtevät sankoin joukoin mukaan, odottaa Itä-Länsi-pelaaja Joni Lehikoinen.
Joensuun Mailan naiset avasivat kautensa Fugepesiksessä viime keväänä. Nyt on miesten vuoro huhtikuussa 2027. Ⓒ Antti Haapasalo
Fuengirolassa on tähän saakka pelattu 15 Superpesis-ottelua. 10-vuotisjuhliaan viettävä Fugepesis-tapahtuma on vakiinnuttanut paikkansa pesäpallokauden avauskarnevaalina, joka houkuttelee vuosittain tuhansia suomalaisia Aurinkorannikolle, alueella jo asuvien jopa 20 000–30 000 suomalaisen lisäksi.
Fugepesis-ottelut kautta aikain
24.4.2027: Oulun Lippo Naiset vs. Fera, Rauma
25.4.2027: Joensuun Maila vs. Kouvolan Pallonlyöjät
25.4.2026: Joensuun Maila vs. Oulun Lippo Naiset 2–0 (4–1, 7–2)
26.4.2026: Alajärven Ankkurit vs. Pattijoen Urheilijat, Raahe 0–2 (2–5, 0–6)
26.4.2025: Pöytyän Urheilijat vs. Fera, Rauma 0–2 (2–6, 4–10)
27.4.2025: Sotkamon Jymy vs. Imatran Pallo-Veikot 1–0 (3–3, 4–1)
27.4.2024: Fera, Rauma vs. Seinäjoen Maila-Jussit 0–2 (2–6, 2–4)
28.4.2024: Vimpelin Veto vs. Joensuun Maila 1–0 (1–1, 6–4)
22.4.2023: Lapuan Virkiä vs. Joensuun Maila 2–0 (1–0, 8–6)
23.4.2023: Imatran Pallo-Veikot vs. Hyvinkään Tahko 0–1 (2–5, 2–2)
23.4.2022: Roihuttaret, Helsinki vs. Seinäjoen Maila-Jussit 0–2 (0–6, 0–1)
24.4.2022: Imatran Pallo-Veikot vs. Sotkamon Jymy 0–1 (1–3, 1–1)
27.4.2019: Fera, Rauma vs. Manse PP, Tampere 0–2 (1–5, 3–5)
28.4.2019: Seinäjoen JymyJussit vs. Joensuun Maila 0–2 (0–9, 6–7)
21.4.2018: Pesä Ysit, Lappeenranta vs. Lapuan Virkiä 0–2 (0–1, 1–5)
22.4.2018: Imatran Pallo-Veikot vs. Vimpelin Veto 0–2 (3–6, 0–9)
23.4.2017: Sotkamon Jymy vs. Imatran Pallo-Veikot 2–0 (5–4, 12–1)