Intohimo on ohjannut joukkuepelaaja Miika Rantatorikan, 50, matkaa unelmatyöhönsä

Nimi Rantatorikka on tullut pesäpallon seuraajille tutuksi viime vuosikymmeninä, vaikka perheen vanhemmat eivät itse olleet lajin parissa mukana.

– Vanhemmat rakensivat talon uudelle asuinalueelle, ja siihen aikaan korttelipesis oli vahvasti esillä. Alueelle perustettiin oma joukkue, jossa pelasin ensimmäisen vuoden. Sen jälkeen pääsin mukaan Tahkon joukkuetoimintaan. Sisaruksistani myös Antti, Timo, Leena ja Taneli lähtivät mukaan pesäpalloon, Rantatorikka kertoo.

Kuten tuon ajan lapsille oli tyypillistä, kaiken aikaa liikuttiin, pelattiin ja kilvoiteltiin. Myös Rantatorikka innostui urheilusta monilajisesti.

– Pesäpallon ohella alppihiihto oli tärkeä laji, pujottelin kilpaa juniorina. Pelasin myös vuoden jääkiekkoa ja myöhemmin käsipalloa, joka kuului silloin Tahkon lajivalikoimaan. Joukkueurheilu tuntui omimmalta: se oli hauskempaa ja vei mukanaan.

– Pesiksessä kiehtoi monipuolisuus. Junnuvuosina olin vaihtaja ja etupelaaja, siinä pääsi aina vahvasti osallistumaan peliin. Ilkka Musto on jäänyt itselle mieleen tärkeänä valmentajana ja innostajana.

Pelinjohtaminen ja valmentaminen innosti

Kipinä pelaamiseen syttyi varhain, mutta samaa voi sanoa pelinjohtamisesta ja valmentamisesta. Rantatorikka ajatteli ja alkoi ymmärtää peliä paljon.

– 17-vuotiaana aloin valmentaa juniorijoukkueita. Vuonna 1982 syntyneen pikkuveljen Tanelin joukkueisiin lähdin vetäjäksi heidän ollessaan E-ikäisiä. Kävin useamman leirin läpi joukkueen kanssa ja innostuin valmentamisesta jo silloin.

– Näitä kokemuksia on ollut mukava tänäkin kesänä muistella, kun on toiminnanjohtajan roolissa kiertänyt leireillä. Iloiten olen havainnut, että yhä useampi pelinjohtaja ajattelee lasten urheilun olevan lasten leikkiä, eikä aikuisten peliä, kuten joukkuepelit yhteisessä vetoomuksessaan alkuvuodesta toivat esille. Kilpailla voi ja pitää, mutta sen on tapahduttava lasten ehdoilla.

Valmentamiseen liittyvät tehtävät tulivat myös vahvaksi osaksi pelaajaprofiilia. Siirtyminen pelinjohtajaksi tapahtui limittäin pelaajauran päättymisen kanssa tai ainakin suorana jatkumona.

– Superpesis-pelaajana pääpaino kohdistui ulkopeliin, sisällä roolistani tuli pienempi. Aika nopeasti mukaan tuli valmennuspuolen tehtäviä. Pasi Virtanen toimi pelinjohtajana ja silloin ryhdyin pelaajavalmentajaksi ja vastasin ulkopeliasioista, Rantatorikka kertoo.

– Pelinjohtajana merkittävä mentorini oli (Tahkon Kunniagalleriaan kutsuttu) Stig Tainio. Sain ”Stigulta” paljon eväitä niin pelinjohdollisiin asioihin kuin lajitaitoihinkin, esimerkiksi lyöntitekniikkaan. Arvostan suuresti Stigun pyyteetöntä työtä lajin parissa vielä myöhemminkin. Pesäpallo tarvitsee hänen kaltaisiaan ihmisiä – sellaisia, joilla on aitoa rakkautta lajiin sekä aikaa ja halua kehittää sitä eteenpäin, Rantatorikka kiittelee.

”Urheilu-urani ehdottomasti merkittävin saavutus”

– Kun ensimmäinen jakso saatiin pelattua tasan, tulin koppiin ja tuuletin. Sanoin jätkille, että siinä meni niiden etsikkoaika eikä Jymy enää nouse, suitsutti Tahkon pelinjohtaja Miika Rantatorikka STT:lle ratkaisun tuoneen loppuottelun jälkeen 15.9.2007.

Sanavalinnat olivat rohkeat ajatellen kestomenestyjää Sotkamon Jymyä. Sensaatiomaisesti Kainuun kultajuna kuitenkin suistui raiteiltaan Hyvinkäällä ja poistui Pihkalan kentältä tappio niskassaan neljännen loppuottelun jälkeen. Hyvinkään Tahkon mestarijoukkue oli juuri toteuttanut yhden miesten Superpesiksen vahvimmista tuhkimotarinoista 2000-luvulla.

– Se oli monien asioiden ja onnistumisten summa. Omalla urheilu-urallani mestaruus oli ehdottomasti merkittävin saavutus. Sen muistaa yhä, kun pudotuspelit alkavat – tunnistaa kaikki tunteet, joita pelaajat ja pelinjohtajat käyvät läpi.

Unelma toteutui ensimmäisellä täydellä kaudella viuhkassa.

– Alun perin minun piti tulla pelinjohtajaksi kaudelle 2006, mutta meillä oli tiettyjä haasteita saada pelaajia joukkueeseen. Päädyimme siihen, että pelaan vielä yhden kauden, Rantatorikka kertoo.

Kaudella 2007 Tahko nousi runkosarjan jälkeen jatkosarjassa kolmanneksi. Välierissä Nurmon Jymy kiri kahden tappion jälkeen tasoihin, mutta Tahko vei ratkaisevan viidennen ottelun vieraskentällä ja eteni loppuotteluun Sotkamon Jymyä vastaan. Rantatorikka myöntää, ettei mestaruus ollut mielessä kauden alussa.

– Emme puhuneet mestaruudesta, vaan keskityimme matkaan. Kauden edetessä opimme tunnistamaan tilanteita ja sanoittamaan niitä. Runkosarjan jälkeen alkoi kirkastua ajatus, että voimme pärjätä.

Teimme ja uskoimme omaan hommaamme alusta loppuun saakka.

[ Mestaruustunnelmia Yle Areenassa vuodelta 2007 ]

Kesken kauden mukaan tullut Simo Eerikäinen oli tärkeässä roolissa mestarijoukkueessa.

– Oli upeaa, että Simolle mahdollistui mestaruus pitkän uran huipennuksena. Kaiken kruunuksi hänet valittiin vuoden pesäpalloilijaksi, ensimmäisenä puhtaasti jokeriroolissa pelanneena, Rantatorikka kehuu.

Loppuottelun tunnelma Pihkalan stadionilla oli unohtumaton. Tahko palasi mestariksi 26 vuoden tauon jälkeen, oman kasvattinsa Miika Rantatorikan luotsaamana.

– Muistan edelleen elävästi tunnelman Pihkalassa. En ollut koskaan kokenut sellaista yleisömäärää ja meteliä omalla kentällä. Urheilu todella liikuttaa – siinä hetkessä se kiteytyi. Olen tosi iloinen kaikesta, mitä silloin sain kokea.

Kauppareissu ei hoitunut pikaisesti

Kaksi seuraavaa vuotta Tahkossa eivät tuoneet toivottua menestystä. Pelinjohtajan tehtävät jäivät kauden 2009 jälkeen, mutta pesäpallo ei. Rantatorikka toimi kommentaattorina silloisen Urheilukanavan lähetyksissä kesällä 2010. Seuraavalle vuodelle esiin tupsahti tarjous, josta ei voinut kieltäytyä. Rantatorikka siirtyi Vimpelin Vedon viuhkaan kahdeksi kaudeksi ja voitti kaksi hopeista SM-mitalia. Kauden 2011 loppuottelussa vierasvoittojen sarja murtui vasta Sotkamon Jymyn voittaessa viidennen loppuottelun.

– Isot olivat saappaat, joihin sai hypätä. Olin kommentoimassa Urheilukanavalle ratkaisun tuonutta kauden 2010 loppuottelua, jossa Risto Ojanperän luotsaama Vimpelin Veto palautti mestaruuden Etelä-Pohjanmaalle 21 vuoden odotuksen jälkeen.

– Hienot olivat vuodet Vimpelissä, vaikka kirkkain kruunu jäi saavuttamatta. Jatkumoa menestykselle syntyi kuitenkin ja Veto vakiinnutti paikkansa loppuotteluissa. Erityisesti mukaan tarttui hyviä ystävyyssuhteita. Kulttuuri oli aivan ainutlaatuinen ja erilainen, mihin oli tottunut. Vimpelissä kaikki elävät ja hengittävät pesistä. Kun kaupassa lähti käymään, piti oikeasti varata aikaa – juttukavereita löytyi aina, Rantatorikka naurahtaa.

Vedon vuosien jälkeen oli jälleen uuden aika. Rakas laji ei taaskaan jäänyt.

– Pelinjohtotehtäviä olisi ollut tarjolla, mutta enemmän siinä kypsyi ajatus, että matka oli tältä osin tehty. Urheilupuolen jättämisestä enemmän taka-alalle ei syntynyt luopumisen tuskaa, vaan pikemminkin koin mielekkääksi siirtyä uuden haasteiden pariin.

– Tahkoon pyydettiin toiminnanjohtajaksi. Kunnia oli erityisen suuri, kun kyseessä on oma rakas kasvattajaseura ja edustusjoukkueiden lisäksi vahvaa juniorityötä tekevä seura. Kokemus oli erittäin hyödyllinen nykyistäkin pestiä ajatellen. Itä-Länsi-tapahtumia olin seuran puolelta järjestämässä ja pariakin valtakunnallista leiriä. Pystyn asemoitumaan hyvin niihin haasteisiin, joita seuratoiminnassa tulee vastaan, Rantatorikka vakuuttaa.

Toiminnanjohtajana ylpeä rakkaan lajin saavutuksista

– Olen tykännyt olla tässä tehtävässä. Saa toimia isossa kontekstissa valtakunnan tasolla lajissa, joka on ollut osa minun elämääni 7-vuotiaasta asti. Unelmatyö, sanoisin.

Rantatorikan vastaus kysymykseen viihtymisestä nykyisessä roolissa Pesäpalloliiton toiminnanjohtajana tulee kuin apteekin hyllyltä. Eteenpäinmeno on kuvaava sana myös lajin kattojärjestön viime vuosiin, kun toimintaa on organisoitu uudelleen. Superpesis Oy on palautettu vahvaksi toiminnalliseksi yksiköksi vastaamaan huippupesäpallon myynnistä ja markkinoinnista toimitusjohtajanaan Olli Aro. Kahden organisaation rinnakkainelo toinen toistaan tukien sujuu erinomaisesti.

– Nautin täysillä, kun saa olla monessa mukana huippupesiksestä junioritoimintaan ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Pesäpalloliitossa on vahva halu kehittää toimintaa. Ajattelemme laajasti, uskallamme ottaa rohkeita askelia ja pyrimme tekemään asiat nykyaikaisesti.

– Huippu-urheilu tuo näkyvyyttä, esikuvia ja tukee koko toiminnan pyörittämistä. Junioripuolelta taas nousevat uudet pelaajat, tuomarit ja toimijat. Seuroissa ymmärretään hyvin, että molempia tarvitaan ja molemmista on pidettävä huolta. Seuratyöllä on myös tärkeä rooli yhteiskunnassa.

Lajin nykytilaan Rantatorikka on tyytyväinen, mutta aktiivipyöräilijä tietää, ettei paikalleen voi jäädä polkemaan.

 – Pesäpallo voi hyvin. Koulutettuja valmentajia on paljon, tuomarikortteja lunastetaan kiihtyvään tahtiin, leireillä rikotaan osallistujaennätyksiä sekä joukkue- ja lisenssimäärät kasvavat. Suomen suosituin naisten palloilusarja Superpesis on noussut ilmiöksi. Laadullinen palaute on sekin hyvällä tasolla.

– Se ei poista tosiasiaa, että kehitystyötä on tehtävä kaiken aikaa. Pesäpallo ei voi ulkoistaa itseään ilmiöistä ja haasteista, joita yhteiskunnassa kohtaamme. Esimerkiksi pienenevät ikäluokat haastavat meitä tekemään asioita aina vain paremmin. Pesäpallo haluaa edetä etunojassa eikä hiihtää perässä muita seuraten.

Rantatorikan mukaan pesäpallotoimijat voivat syystä olla ylpeitä omasta lajistaan ja oman lajinsa saavutuksista. Rantatorikka on itse mukana Olympiakomitean alaisessa joukkuepelien asiantuntijaryhmässä, johon kuuluu nimekäs joukko huippu-urheilujohtajia muistakin lajeista: Henrik Dettmann (Koripalloliitto), Aki Hyryläinen (Palloliitto), Tapio Kangasniemi (Lentopalloliitto), Kaj Kekki (Käsipalloliitto), Petri Kettunen (Salibandyliitto) ja Olli Salo (Jääkiekkoliitto).

– Ryhmässä oltuani olen oivaltanut, miten hyvin meillä pesäpallossa monet asiat ovat. Muissakin lajiliitoissa tämä on huomattu. Ylpeänä voimme kertoa osaamisestamme eteenpäin. Joskus hieman harmittaa, jos lajin sisällä vähättelemme omaa toimintaamme, kun siihen ei ole mitään syytä, Rantatorikka huomauttaa.

Rantatorikka näkee Pesäpalloliiton roolin palveluorganisaationa mahdollistamassa seuroille kasvun ja kehittymisen edellytykset.

– Mitä enemmän laadukasta työtä tekeviä seuroja meillä on, sen paremmin pesiksellä menee. Pesäpalloliiton tehtävä on rakentaa ympäristöä, jossa seurat voi kehittää omaa toimintaansa. Pesäpalloliittoa ei ole ilman seuroja – toimiva yhteistyö vie koko lajia eteenpäin.

Rantatorikka haluaa olla helposti lähestyttävä ja kuunnella niin seurojen kuin kaikkien muidenkin toimijoiden perusteltuja näkemyksiä.

– Ihmisten kohtaaminen on tärkeä asia, suorat keskustelut ja kontaktoinnit vievät eteenpäin. Ilahduttavan paljon yhteydenottoja tuleekin. Toivon vieläkin lisää avoimuutta, tiedon jakamista ja vuoropuhelua seurojen välille. Toimivat käytännöt olisi tärkeää saada jakoon.

Motto löytyi Minna Canthilta

Tänään tiistaina mittariin tulee 50 vuotta täyttä elämää. Rantatorikalle se ei tarkoita nopeusrajoitusta, vaan elämä on arvokasta ja vauhdikasta tässäkin elämänvaiheessa.

– Joskus tuli ajateltua, että vitsit viisikymppinen on vanha. Nyt en ainakaan koe itseäni vanhaksi. Tykkään yhä urheilla tavoitteellisesti, se on minun tapani liikkua. Pyöräilystä on tullut intohimo, se täyttää vapaa-ajan.

– Vaimoni Eeva joskus sanoi, että tuossa voisi olla itselleni sopiva harrastus. Näin kävi, polkupyörä on lähes aina mukana niin kotimaassa kuin ulkomailla. Pyöräily ei katso aikaa eikä paikkaa. Kahdessa tunnissa pääsee helposti 60 kilometriä ja samalla näkee erilaisia paikkoja ja maisemia. Ulkomailla vuorilla ajaminen ja nouseminen korkealle on erityisen hienoa.

Rantatorikka kuuluu IBD Cycling -tiimiin, jonka tarkoituksena on levittää sanomaa tulehduksellisista suolistosairauksista, saattaa ihmisiä vertaistuen piiriin ja toimia pyöräilyn edistäjänä.

– Pyöräilyn kautta olen myös taas päässyt osaksi yhteisöä, joukkuetta. Porukalla teemme suunnitelmia, treenataan ja kilpaillaan. Viimeksi osallistuimme 300 kilometrin mittaiseen Saimaa Cycle Tour -ajoon reilu viikko sitten.

Vauhtia on riittänyt elämässä muutenkin. Rantatorikka piti vaimonsa Eevan kanssa vaatekauppaa, toimi kaksi kautta kunnallispolitiikassa (Kok.), työskenteli 10 vuotta erityisopettajana ja pyöritti yritystoimintaa. Monta rautaa on ollut tulessa, ajoittain yhtä aikaakin.

– Kun pelasin pesistä, teimme joskus pelaajakortteja. Niihin piti keksiä motto, mutten meinannut löytää mitään. Jossain vaiheessa törmäsin Minna Canthin lausahdukseen ”kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää.” Se kolahti ja sen olen ottanut elämänohjeeksi, Rantatorikka päättää.

Pesäpalloliiton toiminnanjohtaja Miika Rantatorikka täyttää 50 vuotta tänään tiistaina 22.7.