Valtakunnallinen Lady-Pesis-turnaus oli totuttuun tapaan täynnä, ja kentällä nähtiin viikonloppuna yhteensä 43 joukkuetta. Kymppivuotista turnausuraa juhlistivat mm. jälleen kahdella joukkueella mukana ollut Espoon Helmet sekä synttärikakkuakin tarjonnut Kyllikit Marttilasta.
Tälläkin kertaa asuihin ja rekvisiittaan oli panostettu toden teolla. Nurmolaisten kemistien kanssa tuli olla tarkkana, Mc Ahdottaret saapuivat pelikentälle moottoriajoneuvoilla ja ninjat hyppivät kentillä arvaamattomasti. Myös rosvoja ja poliiseja vilisi kentällä tavallista enemmän. Kosken Kotkat uupui viiden pelin jälkeen niin, että taisi lintuinfluenssa kaataa porukan?
Lempäälässä oli keksitty ratkaisu ainaiseen haasteeseen eli tuomariongelmaan, nimittäin kaikki pelaajat pelasivat tuomariasussa. Ilmankos moni saikin todeta tämänkin pelin olevan jälleen kerran tuomaripeliä. Lauantaina Ladyt saivat virkistäviä sadekuurojakin pariin otteeseen, ainakin silloin kun Tuusulan Sateentekijät astelivat kentälle.
Asukisan palkitut joukkueet tällä kertaa olivat kainuulaiset hyytävän kylmät jääkuningattaret eli Kohmeiset Pystärit ja Kylmettyneet Pomputtelijat Kajaanista sekä Putoushahmoina esiintynyt KeikKa Sastamalasta ja Nallekopla Porvoosta.

Nallekopla Porvoosta. Kuva: Mika Mikola

KeikKa Sastamalasta. Kuva: Maija Seppälä
Turnaus järjestettiin yhteistyössä Turku-Pesiksen kanssa. Seuran tuomarit tuomitsivat kaikki viikonlopun aikana pelatut 80 peliä ja keräsivät ansaitusti kiitoksia osallistuneilta joukkueilta turnauksen päätteeksi.
Pelien lopputulokset löytyvät tulospalvelusta.
Kuvia turnauksesta kuvapankissa.