Valitse sivu

Takamäki loi elämäntyönsä ja ansioitui kaupan alan monipuolisissa tehtävissä. Ura alkoi Alavudella K-rauta-kauppiaana 1979. Vuosituhannen vaihteen molemmin puolin K-kauppiasliiton arvostama diplomikauppias johti ja kehitti yli 100 vuoden perinteistään tunnetun K-Rauta Otra Nekalan toimintaa.

Oman liiketoimintansa kannattavan kehittämisen lisäksi Takamäki osallistui aktiivisesti vähittäiskaupan toimintaedellytysten kehittämiseen eri valtakunnallisen tason luottamustehtävissä. Hänet valittiin Kesko Oy:n hallitukseen 2000 ja puheenjohtajaksi 2003.

– Takamäen työskentelylle oli ominaista vahva halu kehittää ja uudistaa toimintaa, kirjoittavat Keskon hallituksen puheenjohtaja Esa Kiiskinen ja Keskon entinen pääjohtaja Matti Honkala Helsingin Sanomien muistokirjoituksessaan.

Kuortaneella syntyneellä Takamäellä oli intohimoinen suhde kansallispeliimme pesäpalloon. Hän toimi Seinäjoen Maila-Jussien johtokunnan jäsenenä 1975–84 ja sai ansioistaan Pesäpalloliiton hopeisen ansiomerkin. Takamäki antoi osaamisensa huippupesäpallon parhaaksi tultuaan valituksi Superpesiksen puheenjohtajaksi 2012.