Valitse sivu

Ympäristö on eksoottinen, mutta kysymysten osalta ollaan pesäpallopelin perusasioiden äärellä. Niiden merkitystä ei sovi unohtaa, kun puhutaan 7.–9.-luokkalaisista lajia tavoitteellisesti harrastavista nuorista – niistä, joista kasvaa tulevaisuuden tähtiä jopa Superpesikseen asti.

– Tosi hyvä ryhmä meillä on kasassa, tosi paljon lahjakkaita nuoria ja tulevia tähtiä. Kivaa, kun mukana on eri-ikäistä porukkaa useilta eri paikkakunnilta. Tampereen Varala on hyvin edustettuna, sieltä on paljon tuttuja täällä, mutta ilahduttavasti on myös useita uusia kasvoja joka puolelta Suomea, kertoo yläkoululeirityksessä valmentajana toimiva Lappajärven Veikkojen ykköspesispelaaja Henni Kuoppala.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Fuengirola ykl (@fuge_2023) jakama julkaisu

”Sen verran hauskaa, että oli lähdettävä uudestaan”

Pesäpalloliitto organisoi yläkoululeiritystä lukuvuoden aikana viidellä paikkakunnalla Suomessa: Joensuussa, Kuortaneella, Pajulahdessa (Nastola), Varalassa (Tampere) ja Vuokatissa. Yläkoululeiritys täyttää Olympiakomitean asettamat kriteerit ja tukee urheilijan kaksoisura -ajattelua. Ylimääräinen leiritys Espanjan Aurinkorannikolla houkutteli jälleen mukaan yli 50 innokasta nuorta.

– Tosi kivalta vaikuttavat niin paikka kuin koko ryhmä. Ainakin intoa riittää nuorilla, vaikka muille jakaa. Tosi kivaa päästä heidän kanssaan tällaiselle leirille. En ole täällä Benalmádenassakaan ennen käynyt, Kuoppala iloitsee.


Niklas Mantila
Hämeenlinnan Paukusta on mukana jo toisena vuonna peräkkäin Aurinkorannikon yläkoululeirityksessä.

– Lämpimät tunnelmat ja mukavaa on. Kenttä on hiukan erilaisempi pesäpallon pelaamiseen ja tietysti ympäristö ylipäätään. Viime vuonna oli sen verran hauskaa, että oli pakko lähteä uudestaan. Aika paljon uusia kavereita on nyt täällä, mutta on myös pari vanhaa tuttua taas mukana.

Mantila nostaakin nimenomaan kaverit merkittäväksi syyksi lähteä pelaamaan pesäpalloa aina Espanjaan asti. Samanhenkisten nuorten kesken vallitsee hyvä henki ja porukkaan on helppoa liittyä mukaan.

– Pesäpallo ja se, että pääsee kavereiden kanssa olemaan ulkomailla lämmössä, Mantila sanoittaa itse syyt valtavalle innostukselle.

– Hyvät kelit, kivoja treenejä ja paljon vapaa-aikaa, niin varmasti hyvä tulee. Ei täällä kauteen enää niin valmistauduta, se työ on tehty jo talvella, Mantila analysoi kuin superpesispelaajat ikään.

Muistoja, jotka kantavat pitkälle elämässä

Yläkoululeiritys käynnistyi perjantaina viime viikolla, torstain matkapäivän jälkeen. Heti viikonloppuna yläkoululeiriläiset pääsivät seuraamaan superpesiskauden 2023 avausta, kun Lapuan Virkiän ja Joensuun Mailan naiset sekä Imatran Pallo-Veikkojen ja Hyvinkään Tahkon miehet pelasivat sarjapisteistä Fugepesis-tapahtumassa.

– Osa toimi tuomareina ja pallohenkilöinä. Myös joitain pelillisiä asioita käytiin otteluista läpi. Varmasti huippuotteluita seuraamalla nuoret oppivat sieltäkin uutta, Kuoppala sanoo.

 

Viikko uudessa ympäristössä antaa runsaasti virikkeitä omaan tekemiseen, lajitaitojen kehittymiseen ja pelaajana kasvamiseen. Eteenpäinmenon huomaa silmissä.

– Aluksi katsoimme porukan kokonaisuutta ja ensisijaisia pelipaikkoja. Sen kautta tehtiin suunnitelmia jatkoon. Joka seurassa hoidetaan hommia vähän eri lailla. Ehkä naapuriseurasta voisi joskus löytyä jotain uutta ja kivaa. Samoin yläkoululeiritys tarjoaa vaihtelua sekä uusia näkökulmia harjoitteluun ja pelaajana kehittymiseen, Kuoppala miettii.

Kokonaan oma lukunsa ovat itsenäistyminen, kasvatukselliset arvot, kansainvälisessä ympäristössä toimiminen sekä vastuunkanto ja huolehtiminen itsestä ja kavereista. Monelle reissu on laatuaan ensimmäinen ulkomaille ilman vanhempia.

– Nuoret oppivat viikon aikana tuntemaan muita ja saavat uusia ystäviä sekä ehkä jopa tulevia pelikavereita sitten joskus. Aika moni on myös ensi kertaa reissussa ja vielä yksikseen. Varmasti tämä on sellainen hieno kokemus, joka ei unohdu ikinä, Kuoppala uskoo.

Pesäpalloliitossa yläkoululeirityksestä vastaa koulutuspäällikkö Perttu Hautala, joka toimii Henni Kuoppalan ja Sami Partasen ohella Aurinkorannikon leirityksen valmennustriossa.

– Pesäpallon yläkoululeirityksessä perusperiaatteita ovat laadukas valmennus, erinomaiset puitteet ja olosuhteet, samanhenkiset kaverit sekä vastuullisuus. Niistä pidetään kiinni myös Aurinkorannikolla, jonne lähti mukaan 53 nuoren vahvuinen todella hieno ryhmä. Toivottavasti tämäkin toimintamuoto saa jatkoa tulevina vuosina, Hautala päättää.

Hakuohjeet pesäpallon yläkoululeiritykseen lukuvuodelle 2023-24 julkaistaan toukokuussa. Kaikki lisätiedot yläkoululeirityksestä: Perttu Hautala | perttu.hautala(ät)pesis.fi | 040 562 4846