Valitse sivu

Vahva yhteishenki ei kuitenkaan poista kilpailullisuutta. Kun tuomari viheltää pilliin ja joukkueet asettuvat kiilaan, pelaajat ovat kentällä tosissaan voittamassa jokaista tilannetta. Epäselvyydet käydään läpi keskustellen. Pesäpallon pelisäännöt eivät ole helpoimmasta päästä, mutta tilanteet halutaan ratkaista oikeudenmukaisesti.

Tällä kertaa Suomi-päivien pesisturnaukseen osallistui 10 joukkuetta: neljä naisten sarjaan sekä miesten sarjaan ja sekasarjaan kumpaankin kolme.

– Pelin lisäksi myös sää oli tällä kertaa hyvin suomalainen. Syksyinen viima puhalsi mereltä ja tuuli tuiversi. Siitä huolimatta tapahtuman tunnelma oli loistava. Pelaajat halusivat pelata ja nauttivat pesäpallosta täysin siemauksin, useita kertoja Australiassa vieraillut Mikola kertoo.

Mikä riemullisinta, innostus on tarttunut tuleviinkin sukupolviin. Australiassa on kannettu huolta pesäpalloharrastuksen jatkuvuudesta, mistä on nyt saatu myönteisiä signaaleja.

– Tapahtumassa oli paljon lapsia mukana. Heistä monet jopa hullaantuivat pesäpallosta eivätkä olisi malttaneet millään lopettaa, hymähtää Mikola.

Suomalaisista pesäpalloaktiiveista paikan päälle matkustivat myös Sirpa Helin ja Satu Mikola.

Turnauksen parhaina pelaajina palkittiin Gold Coast’n Mikko Myllymäki (miehet) ja Canberran Lena Tobin (naiset). Lyöjäkuninkaana kunnostautui Sydneyn Luke Niemi ja lyöjäkuningattarena Melbournen Tanja Kankaanpää. Seuraavaksi Australiassa odotetaan jo innolla pesäpallon World Cup -turnausta Hyvinkäällä 26.–30.7.

Naisten mestaruuden vei Melbourne. Kuva: Mika Mikola

 

Miesten mestariksi ylsi Gold Coast. Kuva: Mika Mikola

 

Sekajoukkueiden mestariksi pelasi Sydney. Kuva: Mika Mikola