Valitse sivu

Alustavasti mukaan on ilmoittautunut joukkueita Suomen lisäksi Australiasta, Ruotsista, Sveitsistä, Virosta ja Yhdysvalloista sekä historian ensimmäisen kerran Kanadasta. Vahvasti kasvaneen pesäpalloalueen Aasian maista Bangladesh ja Intia ovat innoissaan turnauksesta, mutta taloudelliset reunaehdot asettavat haasteen osallistumiselle.

Pesäpallon juhlavuoden World Cupissa pelataan miesten ja naisten sekä sekajoukkueiden mestaruuksista. Pesäpallo täytti 100 vuotta jo 2022, mutta koronatilanteen aiheuttama epävarmuus pakotti siirtämään turnauksen tulevaan kesään. Historian kaikki mestaruudet voittanut Suomi on vahva suosikki, vaikka turnaus pelataan keskellä kotimaan kilpailukautta.

Pesäpallon maailmanmestaruuksista oli tarkoitus pelata pesäpallon juhlavuonna 2022, mutta koronatilanteen aiheuttama epävarmuus pakotti siirtämään turnauksen tulevaan kesään.

Hyvinkää on kautta aikain ensimmäinen kaupunki, joka saa kunnian järjestää toistamiseen pesäpallon World Cup -turnauksen. Edellinen kerta oli 1997. Suomessa on myös pelattu historian ensimmäinen turnaus Helsingin Kaisaniemessä 1992, Porissa 2009 ja Suomi 100 -teemalla Turussa 2017.

Lisäksi pesäpallon World Cup on järjestetty Australian Melbournessa 2000 ja Gold Coast’lla 2012, Ruotsin Södertäljessä 2003, Saksan Münchenissä 2006, Sveitsin Luzernissa 2015 sekä Intian Punessa 2019.

Pesäpallon World Cup 2023 Hyvinkäällä

Joukkueiden ilmoittautuminen