Valitse sivu

Juniorikentän avautumiskulma on ollut aikuisten kenttiä kapeampi, mikä on aiheuttanut haasteita uusien hiekkatekonurmikenttien kohdalla. Jatkossa kentät yhtenäistetään ja juniorikenttä piirretään hiekalle uuden määrityksen mukaisesti. Olemassa oleviin hiekkatekonurmikenttiin muutosta ei kuitenkaan tarvitse heti tehdä, vaan niille myönnetään automaattisesti poikkeuslupa kymmeneksi (10) vuodeksi.

– Tavoitteena on helpottaa uusien kenttien toteuttamista. Samalla kenttiin tuodaan sellaiset viivat ja alueet, jotka palvelevat pelin sujuvuutta ja joiden käyttö on viime vuosien aikana vakiintunut, Pesäpalloliiton huippu-urheilujohtaja Miika Rantatorikka sanoo.

Kotipesän suoja-alueelle vakiintunut syöttötuomarin alue piirretään uusiin hiekkatekonurmikenttiin yhtenäisellä viivalla. Nykyisten kenttien osalta jatketaan samoin kuin aiemmin eli syöttötuomari harjaa alueen kenttään pelisääntöjen mukaisesti.

Pelituomariviiva, joka takaa pelituomarille näkyvyyden kotipesäkilvoissa, pidennetään kotipesän suoja-alueelle. Tällä estetään kotipesän kaarten välissä toimivien sisäjoukkueen jäsenten asettuminen estämään pelituomarin näkyvyyttä. Uusiin kenttiin viiva piirretään katkoviivoin.

Vaihtokoppien sijoitteluun kentillä kiinnitetään jatkossa tarkemmin huomiota. Kotirajan kuvitteellisen jatkeen ja vaihtokoppien väliin tulee jäädä vähintään 2-3 metrin toiminta-alue pelituomaria varten.

Asiasta kerrottiin myös kilpailutoiminnan seuratiedotteessa 1/2023 (pdf). Kenttäkuvat on päivitetty osoitteeseen www.pesis.fi/kilpailu/pelisaannot.

Päivitetty 31.3. klo 16.13: Päivitetty linkki kenttäkuviin