Puoli vuosisataa sitten naispesäpalloilu oli vielä vahvasti helsinkiläisten hallussa. 1970-luvun alussa viiden kauden ajan mitaleilla oli aina kaksi helsinkiläisseuraa. Kauhajoen Karhu, Lapuan Virkiä ja Hyvinkään Tahko löivät kärkisijoille kiilaa siinä vaiheessa vain himmeämmillä mitalisijoilla.
Mitaliputkeen osui erityisesti Pia Viertonen, jonka 14 pääsarjakautta Puna-Mustissa tuottivat viisi Suomen mestaruutta, kuusi hopea- ja kaksi pronssimitalia. Mitalitta hän jäi vain viimeisellä kolmen ottelun mittaisella kaudellaan!
– Kaikki mitalit ovat kellarissa. Mitään ei ole framilla. Saamani lyöjäpatsaan lahjoitin Puna-Mustien tyttöjoukkueelle kiertopalkinnoksi, kertoo nykyinen laajasalolainen Viertonen, 77.
Viertonen pelasi uransa aikana kaikilla mahdollisilla ulkopelipaikoilla paitsi lukkarina. Vuosi 1974 oli Viertosen huippuvuosi. Hänet valittiin vuoden naispesäpalloilijaksi ja kymmenennen kerran Itä–Länteen. Viertonen oli toisessa lajissaan käsipallossa maajoukkuepelaaja.
– Galleriavalinta tuli täydellisenä yllätyksenä ja totta kai se lämmittää sydäntä, Viertonen sanoo.
Pesäpalloväen joulu oli Pesäpalloliiton kustantama lehti puoli vuosisataa sitten. Vuoden 1974 numerossa oli Pentti Pekkalan kirjoittama juttu Pia Viertosesta.
”Vuoden paras aloitti pesäpallon Katajanokan Haukoissa piirisarjatasolla. Syntymäseudusta Suomenlinnan saarestahan ei ole kuin reilu pallonheiton matka Katajanokan niemenkärkeen”, Pekkala kuvaili.
– Muutimme 1951 pois Suomenlinnasta. Isosiskoni Paula Viertonen-Kajander pelasi pesäpalloa. Lähdin hänen jälkiään seuraamaan. Satuin olemaan kentän laidalla, kun Haukoilta puuttui yksi pelaaja. Seisoin sen pelin kakkospesällä, Viertonen muistelee.
– Joukkuepelinä pidän käsipalloa oleellisempana. Pesäpallossa jokainen vastaa lyönnistään ja ulkopelissä tontistaan henkilökohtaisilla ratkaisuilla. Sikäli pesäpalloilukin on joukkuepeli, että joukkueen henki ratkaisee pelin luistamisen, kuvaili Viertonen haastattelussa 1974.
Aivan yksinkertaista ei ollut pesäpalloilun harjoittelu edes runsaan puolen vuosisadan takaisessa Helsingissä.
– Pelasimme peliä nimeltä kahtatoista. Siinä lyötiin palloa naapuritalon seinään. Kolmannen rikkoutuneen ikkunan jälkeen peli sai pannajulistuksen. Esikuvana olen pitänyt joukkueemme ”Vanhaa rouvaa” Anja Rummukaista. Häneltä olen vähäiset kikkani katsonut, lähinnä kauhomisen, totesi Viertonen Pekkalan haastattelussa.
Menestystä tuli nopeasti PuMuun siirtymisen jälkeen. Katajanokan Haukat pelasi Kaisaniemessä. PuMun kotikenttä ennen Meilahden valmistumista oli Hesperia nykyisen Finlandia-talon kohdalla Mannerheimintien vieressä.
– Entinen Hesperian kenttä oli kaikkein mukavin. Se oli idyllinen, vanhat puukopit ja yleisö oli lähellä. Meilahtikin oli pelaamisen kannalta ihan ookoo kenttä.
– Kullervo Reinikainen houkutteli meitä kolme pelaajaa Haukoista PuMuun. Mennessäni pelasin polttolinjalla, mutta suurimman osan pääsarjakausista ykköspesällä. Lukkari Marja Kanervan kanssa meillä oli omat jujut. Heitin alakautta ja kierteellä.
Suurimman osan kausista Viertosen uralla pelattiin vain kymmenen ottelua.
– Tahti oli peli viikossa ja kahdet harjoitukset. Vierasottelut Seinäjoelle ja Ouluun tehtiin bussilla kaksoismatkoina.
Vielä 1960-luvulla lajia vuosia hallinneen Pallo-Toverien toiminnan hiivuttua ja parhaiden pelaajien siirryttyä Työväen Maila-Poikiin oli TMP Viertosen peliuralla kovin vastustaja.
– TMP ja PuMu kun olivat Haapaniemen kentällä (Väinö Tannerin kenttä Hämeentien kupeessa) vastakkain, oli se mittari Helsingin herruudesta, Viertonen kuvailee.
Viertonen oli etenijätilaston kakkonen ensimmäisellä PuMun mestaruuskaudellaan 1970 tuotuaan yhdeksässä ottelussa 34 juoksua. Neljä vuotta myöhemmin kolmannen mestaruutensa voittaessaan hän oli puolestaan lyöjätilaston kakkonen, kun 13 ottelussa nähtiin hänen sivaltaminaan 2+22 juoksua.
Ketkä vastustajista jäivät erityisesti mieleen?
– Sanotaanpa TMP:stä lukkari Terttu Kämäräinen, nykyinen Välläri, edesmennut Anja Ilonen, Tuula Tukia, nykyinen Salonen ja erityisesti Tuula Rantanen. Kun Tuula Rantanen tuli mailan varteen, jopa yleisö lakosi. Pallo tuli niin lujaa, että piti olla kohdalla saadakseen sen kiinni.
Viertosen valinnan pesäpalloilun Kunniagalleriaan huomioi myös käsipalloseura Kiffen kotisivuillaan seuraavasti:
Kiffenissä käsipallossa 107 mestaruussarjaottelua pelannut ja niissä 312 maalia heittänyt Pia Viertonen on nimetty pesäpallon kunniagalleriaan. Käsipallo urallaan Kiffenissä hän voitti Suomen cupin vuonna 1981, SM-hopeaa kahdesti vuosina 1982 ja 1989 sekä pronssia niin ikään kahdesti vuosina 1984 ja 1990. Aikaisemmin Pia on nimetty vuonna 2016 Suomen käsipallosankariksi numero 57.
– Tykkäsin molemmista lajeista. Kaudet eivät menneet päällekkäin. Käsipalloilun ansiosta pääsin pelimatkoille Islantiin, Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan. Harrastin pesäpallouran jälkeen sulkapalloilua firmaliigassa. Se oli hyvää jalkatyötä käsipalloiluun.
– Olin vakuutusyhtiössä töissä, pisimpään Pohjolan konttorissa Munkkiniemessä. Sinne haluttiin urheilevaa väkeä. Pohjola oli upea työnantaja. Menin taloon 1969 ja jäin sieltä eläkkeelle 2004.
PIA VIERTONEN
- Syntynyt 5.9.1945
- Seurat pelaajauralla: Helsinkiläiset Katajanokan Haukat ja pääsarjatasolla Puna-Mustat.
- Pääsarjassa loppusarjoineen 141 ottelua, 20+166 lyötyä ja 225 tuotua juoksua
- Viisi Suomen mestaruutta ja SM-mitalisaldo 5–6–3
- Pelannut 12 Itä–Länttä
- Vuoden naispesäpalloilija 1974
- Käsipalloilussa neljä SM-mitalia (0–2–2) ja 14 maaottelua
