Moni yhdistää Aulis Paskin Hyvinkään Tahkoon, jonka pelinjohtajana Paski toimi toista vuosikymmentä ja toiminnanjohtajana samaan aikaan yli kaksi vuosikymmentä. Paskin pesisuralle mahtuu kuitenkin yli puoli vuosisataa ja Kouran Louhea, Helsingin Puna-Mustia, Pesäpalloliittoa, Haminan Palloilijoita, Nurmon Jymyä ja Seinäjoen JymyJusseja.
Tämä on tarina siitä, miten pesäpalloilu saattoi tuoda elämän mittaisen ammatin pyytämättä ja yllättäen jo yli puoli vuosisataa sitten.
– Koura oli nuoruudessani vilkas kylä 18 kilometriä Nurmon keskustasta. Saha piti sen elinvoimaisena, kauppoja oli neljä. Kasvattajaseurani Louhi on yhä jollain tavalla toiminnassa, Paski kertoo.
Sanaa kykyjenetsijä ei taidettu 1960-luvun taitteessa edes tietää, mutta kouralaisen Paskin kyvyt tiedettiin Nurmon Haalin kentällä jo nuorena. Hän debytoi SM-sarjassa hieman yli 15-vuotiaana Jymyn vierasottelussa Kouvolassa 23. syyskuuta 1962. Runkosarjaa todellakin pelattiin tuohon aikaan noinkin myöhään.
– Toin yhden juoksun ja voitimme 14–7. Voiton ansiosta pääsimme uusintaan sarjapaikasta Puurtilan Kisa-Poikia vastaan, mutta hävisimme sen ottelun Helsingissä. Kouvolan ottelun muistan hyvin siksikin, että KPL:n lukkarina oli (sittemmin tunnettu urheiluselostaja) Antero Viherkenttä, jonka kanssa ystävystyimme myöhemmin Helsingissä, Paski muistelee.
Paskille Nurmon putoaminen oli kenties onni, vaikka seuran seuraavat neljä kautta menivät tuolloin toiseksi korkeimpana tasona olleessa suomensarjassa. Paski sai nopeasti paikan kolmospolttajana.
– Kakkospuolelle olisi tehnyt mieli, mutta Esa Riskua ei pystynyt syrjäyttämään, Paski hymähtää.
Jymyn ja Paskin paluu SM-sarjaan tapahtui 1967. Tilille tuli saman tien uran ainoa Itä–Länsi pelaajana, viimeinen Hesperian kentällä Helsingissä pelattu arvo-ottelu. Vielä viisi kesää Paskin kotikenttä oli Haali. Jymy taisteli enimmäkseen sarjapaikasta, mutta Paski paineli parhaalla kaudellaan jopa etenijätilaston kakkoseksi. Jossiteltavaa 39 tuodulla juoksulla kesällä 1970 otetusta kakkospaikasta ei jäänyt. Kankaanpään Mailan etenijäkuningas Jorma Pajunen kiersi kentän 45 kertaa.
– Se oli meillä hyvä vuosi. Olin pääasiassa numero ykkönen tai kakkonen.
Paski kävi 1968 liikunnanohjaajatutkinnon Pajulahden urheiluopistolla. Eräänä työpäivänä koulussa opettajaa sijaistaessa Auliksen ja hänen 1967 vaimokseen tulleen myös kouralaisen Sonjan elämä muuttui dramaattisesti.
– Silloinen pelinjohtajamme Veikko Lahti tempaisi luokan oven auki kesken tunnin ja sanoi, että nyt pitäisi lähteä Helsinkiin. Pesäpalloliittoon kuulemma etsittiin toiminnanjohtajaa, ja Etelä-Pohjanmaalla oli ajateltu, että minä olisin sopiva siihen hommaan. Pohjalaiseen tyyliin matkaan olisi pitänyt lähteä heti, Paski naurahtaa.
Paskin viimeiseksi seuraksi pelaajana jäi Puna-Mustat. Hän pelasi yhdeksännelle sijalle jääneessä PuMussa 1972 ja pudonneessa joukkueessa 1974. Väliin mahtui kuitenkin helsinkiläisen miespesäpalloilun viimeisin Suomen mestaruus 1973, mutta tuossa vaiheessa jo pelinjohtajana.
– Marraskuussa siirryin liiton toiminnanjohtajaksi. Liiton puheenjohtajana toimi Erkki Kivelä, joka oli Puna-Mustien voimakas taustahahmo. Selväksi tehtiin, että minun piti pelata PuMussa.
– Kesällä 1972 pelasin vielä toisen Liitto–Lehdistöni Joensuussa. Seuraavaksi kesäksi PuMu ryhtyi rakentamaan kovaa joukkuetta. ”Antsa” (Antero) Vatto tuli Kouvolasta ja Venäläisen Matti Puurtilasta (Varkaudesta). Kaikki oli muuten jo valmiina, mutta pelinjohtaja puuttui. Minut on aina ollut helppo ylipuhua. Olin vetänyt nuoria Nurmossa, ja lajin taktisuus kiinnosti minua. Se oli menoa.
Samana kesänä Paskin ura vei ensimmäisen kerran dramaattisesti Hyvinkäälle. PuMu ja Ulvilan Pesä-Veikot päätyivät sarjassa tasapisteisiin. Uusintaottelu pelattiin Hyvinkäällä. PuMu vei mestaruuden voittamalla juoksuin 9–5.
– Olihan meillä tuuriakin, mutta aika paljon paneuduin hommaan. Vaikein asia oli saada valtakunnan kiistattomasti paras kakkospolttaja Vatto pelaamaan vahtina. Hänet tarvittiin siihen, koska ”Kapri” (Kari) Nordström oli liian hasardipelaaja.
Takakenttää lukuun ottamatta PuMun kotikentän Meilahden ainoa kunnaripaikka oli nimenomaan kakkosrajassa. PuMussa kaikki tehtiin tuolloin isosti. Rahasta tuli lopulta ratkaiseva ongelma, koska seuran kotipelien katsojamäärät olivat menestyksestä huolimatta sarjan matalimmat.
– Manageri ”Topi” (Toivo) Venäläinen hommasi meille punaiset puvut, jollaisia nähtiin lähinnä orkesterien jäsenillä. Pelimatkoilla piti olla ne päällä bussista poistuessamme. Samoissa asuissa oltiin joskus Hesperian yökerhossakin.
Paskin peliura päättyi 1974 harvinaiseen tuplaan. Hän pelasi PuMussa ja oli Liitto–Lehdistössä pelinjohtajana.
– Mestarijoukkue hajosi muutenkin, mutta siihen päälle tuli Kari Kelkan dramaattinen kuolema leukemiaan. Uuri Stålhammar (vuosikymmenen takainen lyöjäkuningas) raahattiin vielä pelaamaan.
Viisi ottelua voittanut PuMu jäi jumboksi ja putosi Loimaan Palloilijoiden ja Alajärven Ankkurien kanssa. Paski olisi varmasti jatkanut työssään Pesäpalloliitossa, vaikkei sen työn yhdistäminen PuMussa pelaamiseen ollut helppoa.
– Pohjanmaan seurat olivat hyvin näreissään, että liiton työntekijä pelaa kilpailevassa joukkueessa. Kun saavuimme liiton johdon kanssa parlamenttiin Seinäjoelle, puheenjohtaja Eero Kokko puhui asialle hyväksynnän. Markus Lakaniemi otti esiin, ettei liiton toiminnanjohtaja voi olla pääsarjaseurassa tekijänä. Kokko kysyi parlamentin osallistujilta, saako kansalainen harrastaa urheilua vapaa-aikanaan. Asia oli sillä selvä.
Liitossa tapasi käydä maanantaisin kahvipöydässä Suomen Valtakunnan Urheiluliiton pääsihteeri Mauri Oksanen. Hän oli lisäksi Hyvinkään Tahkon voimahahmo. Tahko putosi SM-sarjasta 1973, mutta palasi samassa hississä, joka vei PuMun alas.
– Pikkuhiljaa keskustelu meni siihen suuntaan, että lähtisin rakentamaan Tahkoon huippujoukkuetta ja toimimaan samaan aikaan seuran toiminnanjohtajana. Syksyllä 1974 lähdin perheineni Hyvinkäälle. Muutaman vuoden projektista tuli 23-vuotinen ura.
Tahkossa Paski palasi yhteen PuMussa mestaruuden voittaneiden Stig Tainion ja Ilkka Muston kanssa. Tahko oli vuodet 1975–77 keskikastin sijoilla, kunnes seura syöksyi kuuden vuoden mitaliputkeen. Se huipentui kolmeen peräkkäismestaruuteen 1979–81.
Kultaputki alkoi täydellisellä yllätyksellä Kouvolassa uusintaottelussa, jota seurasi yli 11 000 (!) katsojaa. Viralliseksi yleisömääräksi ilmoitettiin runsaat 9 000, mutta pääsyliput loppuivat lippuluukulta jo hyvissä ajoin ennen pelin alkamista.
Jyväskylän Kiri tuli peliin ylivoimaisena suosikkina. Tarina Tahkon mestaruusputken käynnistämisestä on vertaansa vailla.
– Peliin oli viikko aikaa. Olimme saunoneet perheen kanssa lauantaina. Muut olivat jo nukkumassa, kun vetäydyin viskin ja ruutupaperin kanssa suunnittelemaan. Piirsin molempien joukkueiden ulkopelin ja lyöntijärjestyksen ja ryhdyin vertailemaan. Tulin siihen tulokseen, että ainoa ratkaiseva ero oli yleensä 12–16 kärkilyöntiä ottelussa takova Kirin vaihtolyöjä Kalevi Luoma.
– Sitten tuli vain idea liikuttaa ulkokenttää Luoman lyöntivuoroissa yllättävällä tavalla. Maanantaista lähtien kokeiltiin ideaa harjoituksissamme. Otimme meiltä parhaat vaihtolyöjät, ainakin Virtasen Pertin, joille ei kerrottu suunnitelmasta. Ulkokenttä sumputti ja lyöjät menivät miinaan, eivät osanneet lukea tilannetta. Koko viikko harjoiteltiin merkkejä, joista liikkeet tapahtuisivat.
Tahko voitti vanhalla yhdeksän vuoroparin pelillä uusintaottelun juoksuin 9–1.
– Luoma sai kaksi kärkilyöntiä. Olihan meillä sisäpelissä tuuriakin. Johtoon pääsimme koppari Mikko Vitikaisen hasardikiinniotolla. Kari Kuusiniemi löi ajossa läpi toiselta kopparilta Ossi Rajalalta. Sumputusta kokeiltiin seuraavallakin kaudella, mutta ei se enää toiminut.
Uran parhaat muistot Paskille jäivät Hyvinkäältä.
– Olihan PuMun mestaruus hieno, mutta 1979 Tahkon mestaruus oli pahana altavastaajana otettuna isoin juttu vuosien varrelta. Ja sen jälkeen kaikki mitä Tahkossa tehtiin pesäpalloilun eteen. Tahko oli yleisseura. Koripalloilukin oli voimissaan. Pesistekijöillä oli siihenkin iso vaikutus.
– Siihen aikaan järjestelmissä meni kuitenkin myös paljon energiaa hukkaan, koska SVUL ja TUL (Työväen Urheiluliitto) jakoivat Hyvinkäälläkin urheilua Tahkon ja (TUL:n) Pontevan leireihin.
Vuosituhannen vaihteessa Paskin tie vei neljäksi vuodeksi Haminaan.
– Haminasta Kari Koso soitti ja pyysi pelinjohtajan avuksi. Lähdin loppukesästä sinne. Surulliset sopupelihommat sotkivat syksyllä 1998 kuviot. HP oli tehnyt ratkaisun toiminnanjohtajan palkkaamisesta. Vuoden 2001 jälkeen siellä ei kuitenkaan ollut enää taloudellisia edellytyksiä.
Paskin piti venyä Vallikentällä vielä pelinjohtajaksikin kesällä 2000. Runkosarjassa viimeistä edelliseksi sijoittunut HP säilyi pääsarjatasolla karsintasarjan kautta pisteen turvin järvenpääläisen Kinnarin Pesiksen edellä. Työuransa lopun Paski teki Nurmon Jymyssä toiminnanjohtajana.
– Kun Nurmosta soiteltiin, kauaa ei tarvinnut miettiä. Kotiseutuidea oli voimissaan, kun Nurmossa rakennettiin koko seurahommaa. Salibandy ja lentopalloilu olivat yleisseura Jymyssä myös vahvoja lajeja.
Runsas vuosikymmen sitten Jymyn ja Seinäjoen Maila-Jussien miesten edustustoiminta yhdistettiin JymyJusseihin. Paski oli siinäkin aluksi apuna, vaikka oli jäänyt 2010 Jymystä eläkkeelle.
Oliko pesäpalloilussa roolia, jota et olisi kokeillut?
– Jaahas, olihan minulla nuorena tuomarikorttikin ja kuuluttajanakin joskus olin Pihkalassa, Paski hymähtää.
Mitä pesäpalloilussa pitäisi muuttaa?
– Ihmisten asenteissa kun saisi muutoksen aikaan. Ainakin Etelä-Pohjanmaalla törmää vaikkapa golfkentällä siihen, että vanhempi väki harmittelee siirtymistä yhdeksän vuoroparin pelistä jaksopeliin. En ymmärrä sitä vastustusta. Nythän joukkueiden on pelattava ottelu loppuun asti. Vanhalla systeemillä moni peli olisi parin vuoroparin jälkeen tilanteessa 6–1 jo ohi.
Miten golftasoituksesi on viime vuosina muuttunut?
– Hyvinkäällä pelailin joskus seitsemän tasoituksella. Muutama vuosi sitten harmiksi tuli tasapainoon vaikuttanut lihassairaus. Toissa vuonna en pystynyt golfaamaan lainkaan. Kuntoutuksen myötä viime kesänä meni 10–15 kierrosta. Niin se vain on, että liike on lääke. Vähintään kaksi kertaa viikossa käyn salilla kuntouttamassa.
– Eihän tässä enää mihinkään kiire ole. Aamulla saa rauhassa katsoa, nouseeko vielä ylös. Pesiskentälle on matkaa 700 metriä. Äänet sieltä kuuluvat kotiin, ja kävellen olen mennyt peleihin, sanoo Seinäjoella Uppa-nimisessä kaupunginosassa asuva Paski.
AULIS PASKI
- Syntynyt 10.6.1947
- Seurat pelaajauralla: Kouran Louhi sekä pääsarjatasolla Nurmon Jymy ja Helsingin Puna-Mustat
- Pääsarjassa 155 ottelua, 9+106 lyötyä ja 172 tuotua juoksua
- Pelannut yhden Itä–Lännen (1967) ja kaksi Liitto–Lehdistöä
- Etenijätilaston kakkonen vuonna 1970 tuotuaan Nurmon Jymylle 22 pelissä 39 juoksua
- Seurat pelinjohtajana: Helsingin Puna-Mustat, Hyvinkään Tahko ja Haminan Palloilijat
- Pelinjohtajana pääsarjassa 15 kautta, neljä Suomen mestaruutta (mitalit 4–2–2), loppusarjoineen 419 ottelua voittoprosentilla 57
- Toimi Pesäpalloliiton toiminnanjohtajana marraskuusta 1971 marraskuuhun 1974
- Toiminnanjohtajana Hyvinkään Tahkossa, Haminan Palloilijoissa ja Nurmon Jymyssä 1974–2010
