Kiteellä on juhlittu pesäpalloilun miesten Suomen mestaruutta kolmesti, vuosina 1999, 2000 ja 2005. Yhteistä niille ja yleensäkin kiteeläisen pesäpalloilun seitsemälle miesten SM-mitalille on kakkospolttaja Pasi Pirinen.
Ulkopelin ässä Pirinen on kahden vuosisadan paras pesäpalloilija, joka palkittiin urallaan myös kolmesti pääsarjapelaajien äänestyksessä kauden parhaana ulkopelaajana.
– Ne kultaiset räpylät eivät ole edes ullakolla, vaan palkintohyllyssä, vaikka yhdessä alkaa ollakin jotain uutta vihertävää, naurahtaa Pirinen Kultaisen räpylän palkinnoistaan vuosilta 1994, 1996, 2000.
– Koska se palkinto on pelaajien valinta, arvostan niitä paljon. Muistot ovat hyvinä mielessä.
Pirinen pelasi 40-vuotiaaksi. Ura päättyi tavallaan osuvasti 15. elokuuta 2009 puolivälierissä tappioon Sotkamon Jymylle. Seuraavana päivänä Pirinen täytti 40 vuotta.
– Ulkopelissä ei tarvitse olla kaikista vahvin tai nopein. Kun pitkään pelaa, kertyy muistiin iso kirjasto vastustajien mielilyönneistä ilman muistiinpanojakin. Lopetin ihan hyvään aikaan. En ole kaivannut takaisin kentille, Pirinen hymähtää.
– Tarpeeksi monta vuotta kun pelasi, ehti käydä pari kertaa huipulla ja myös sarjataulukon hännillä. KiPan kannalta olin onnekas pelivuosieni sijoittumisesta. Olin jo 1987 mukana, mutta seuran ensimmäinen mitali tuli vasta 1997. Vuosien varrella kiteeläisessä pesiksessä tapahtui ammattimaistumista positiivisessa mielessä.
Kiteellä puoli vuosisataa sitten lajitarjonta oli luokkaa pesäpalloilu, lentopalloilu, hiihto tai yleisurheilu.
– Pesishän oli paikkakunta huomioon ottaen luonnollinen lajivalinta. Isäni huomasi innostukseni aiheeseen ja ryhtyi juniorijoukkueen vetäjäksi. Sisimmiltään olin hyvin kilpailullinen. Asuimme kerrostaloalueella, jossa oli leikkikenttä, muttei leikkivälineitä häiriöksi asti, joten pelikenttä eri lajeihin oli ihan naapurissa, Pirinen hymähtää.
– Lukiovaiheessa lentopalloilu oli vakavasti vaakakupissa. Jatkaakseen sitä lajia elämässä olisi pitänyt tehdä muita ratkaisuita. KiU (KiPan edeltäjänä pesäpalloilua pyörittänyt Kiteen Urheilijat) tarjosi SM-sarjajoukkueen mukana paikkaa ollessani aika nuori.
Pirinen oli nuorimmissa juniori-ikäluokissa lentopalloilun maajoukkueleirityksissä.
– Muistaakseni Ruotsissa pelattiin joku turnaus. Oma kasvuni oli jo pysähtynyt. Miesten turnauksessa pelanneiden Japanin ja Bulgarian kaverit sattuivat samaan hissiin, ja jouduin katsomaan heitä ylöspäin. Lajivalinta oli sillä selvää, naurahtaa 187-senttinen Pirinen.
– Kiteellä pelanneista Jarmo Rönkä oli kovin esikuva. Pelaajatyyppinä hän oli sellainen, josta yritin napsia mallia.
Pirisen 23 kauden ura KiU:n ja KiPan väreissä jakautuu hyvin selkeästi kolmeen osaan. Hänen ensimmäisen vuosikymmenen pääsarjapelaajana meni kaupungin ensimmäisen mitalin metsästämiseen. Seuraavalta vuosikymmeneltä kertyi seitsemän SM-mitalia. KiPan valuessa uudelleen kohti sarjan alempaa kastia uran lopettamispäätös oli hyvin ymmärrettävä.
Pirinen ehti olla sisäpelissä liki jokaisessa kuviteltavassa roolissa. Ulkopelissä vaihtuvuutta oli paljon vähemmän.
– Menestysvuosina roolissa oli vähän eroa. Ulkopelissä totuin olemaan välimiehenä ja syvän paikan pelaajana. Paljon olin kentällä juoksemassa sen mukaan kummassa rajassa piti olla pompusta heittämässä. Jos ei ensimmäisestä onnistunut polttamaan, juoksin seuraavaa lyöntiä varten toiseen laitaan.
Oma lukunsa oli vuosi 1990, jolloin uusioseura KiPa säilyi nihkeästi sarjassa oltuaan vasta sijalla 13. Pirisen oli määrä aloittaa kausi lukkarina.
– Seurassa oli puhe, että käydään talvella treenailemaan, vaikkei lukkaria ollut. Ei ollut niin pitkälle vietyä suunnittelu vielä silloin. Olin junnuna syöttänyt. Kun keväällä ei ollut vieläkään lukkaria, piti minun kokeilla lautasen äärellä. Ensimmäiset pari vuoroparia menivät ilman pitkiä väärien putkia, mutta sitten niitä alkoi tulla, Pirinen muistelee.
Juhannuksena kylille tuli ”Maukka”. Pohjalainen lukkarilegenda Mauri Pyhälahti kävi heittämässä jäähyväisiksi keikan, jolla piti kiteeläiset sarjassa. Epäilemättä irvileuka Pyhälahti vapautti myös joukkueen henkisen lukon.
Vuosikymmentä myöhemmin Pirinen palkittiin 1900-luvun viimeisenä ja 2000-luvun ensimmäisenä Vuoden pesäpalloilijana.
– Maukka sanoi sen jälkeen, että saat odottaa tuhat vuotta ennen kuin joku voi yltää samaan saavutukseen, Pirinen kertoo.
Sisäpelissä Pirisellä oli yksi ase ylitse muiden.
– Iso osa suurta roolia sisäpelissä oli se, että opettelin pompun. Se oli siinä vaiheessa pätevä lyönti. Sillä pääsin parempien pelaajien joukkoon. Omalta osalta olen auttanut joukkuetta varmaankin silti enemmän ulkopelissä. Uran loppuvaiheessa roolina oli kotiuttaja ja jäljelle jääneen tilanteen vaihtaja.
Pirinen sai lyödä pomppua kahdessakin mielessä oikeaan aikaan. Etukaari oli aiemmin lähempänä kotipesää.
– Eikä metrin korkuinen syöttö ollut silloin niin matala kuin nykyään Immo Rautiaisella, virnistää Pirinen terveisiä nykyään oululaiselle syöttötuomarille.
Oletko ollut koskaan kirjoilla muualla kuin Kiteellä?
– En ole. Opiskelin kasvatustieteen maisteriksi Joensuun yliopistossa. Töissä olen Kiteen evankelisessa kansanopistossa. Peliuralla olin talviaikaan töissä ja puolet vuodesta keskityin pelaamaan pesistä. Opetan eniten tieto- ja viestintätekniikkaa. Tällä hetkellä meillä on aika paljon ukrainalaisia, joille opetan käytännöllistä suomen kieltä.
Kerran lähtö kuitenkin oli lähellä. Sotkamossa oli käyty jo paikan päällä.
– Jymy oli ainoa seura, jonka kanssa neuvottelin vakavasti. Monista asioista oli 1990-luvun puolivälissä jo esisopimuksessa sovittu, mutta minulla oli lupa jatkaa neuvotteluja myös muiden seurojen, (lue Kitee) kanssa. Olin miettinyt, että huippuvuoteni ovat tulossa. Kiteellä tapahtui iso muutos, joka ratkaisi jäämiseni. Nyt olen hyvin tyytyväinen, että niin kävi ja saatiin sotkamolaisille vastusta joinain vuosina täältäkin päin.
Huonosti ei käynyt Jymyllekään. Piriseltä jääneeseen aukkoon hankittiin Jarkko Kokko, se toinen vuosituhannen vaihteen molemmin puolin Vuoden pesäpalloilijaksi nimetty miespelaaja.
Katsomossa Pirinen on tuttu näky, mutta muuten hän on ollut lajin parissa peliuran jälkeen varsin vähän.
Pitäisikö lajissa tai Superpesiksessä muuttaa jotain?
– Sääntöjen rukkaamista ei pidä tehdä. Sarjassa tarvitaan kilpailullinen systeemi, joka on tasapuolinen. Paikallispelejä tai lohkoja ei runkosarjassa pitäisi olla. Eivät kuulu kilpasarjaan, jos meillä ei ole käytössä NHL:n tapaan konferenssijakoakaan.
– Ylivoimaisesti paras uudistus pesäpalloilussa on hiekkatekonurmien saaminen.
Haastattelun jälkeen Pirinen suuntaa golfsimulaattoriin. Hänen tasoituksensa on kuusi. Pelikaverina pyörii KiPan kaikkien mestarijoukkueiden pelinjohtaja Pasi Varonen.
– Eihän näitä saavutuksia ja kahta nyt jo aikuista poikaakaan olisi ilman ymmärtävää ja kannustavaa vaimoa, joten sinne kiitos myös tämän kanavan kautta. Normaalit ruuhkahommat pelivuosien aikana kuitenkin olivat, talon rakennukset, pienet lapset ja mökkikin.
PASI PIRINEN
- Syntynyt 16.8.1969
- Seurat pelaajauralla: Kasvattajaseura Kiteen Urheilijat ja sen pesäpallotoimintaa jatkanut Kiteen Pallo -90
- Pääsarjassa pudotuspeleineen 746 ottelua, 47+636 lyötyä ja 571 tuotua juoksua
- Pelannut 13 Itä–Länttä, vuosina 1988, 1993–2003 ja 2009
- Vuoden pesäpalloilija 1999 ja 2000 sekä Kultaisella räpylällä palkittuna pelaajien äänestyksessä vuoden paras ulkopelaaja 1994, 1996 ja 2000
