Valitse sivu

Manifestin tavoitteita edistämällä voidaan lisätä liikettä jokaisen suomalaisen arkeen, vahvistaa yhteisöllisyyttä seurojen avulla ja mahdollistaa sykähdyttäviä urheiluhetkiä.

– Viime kuukausina olemme kauhistelleet kansamme huonoa fyysistä kuntoa pääuutislähetyksiä ja puoluejohtajia myöten. Haasteen voi kääntää myös positiiviseksi: liikettä lisäämällä edistetään paitsi väestön toimintakykyä, myös kriisinkestävyyttä, ja vahvistetaan taloutta miljardeilla euroilla, toteaa Suomen Olympiakomitean toimitusjohtaja Taina Susiluoto.

Manifesti sisältää 12 tavoitetta, jotka perustuvat syksyllä julkaistuihin liikunnan ja urheilun eduskuntavaalitavoitteisiin:

1. Jokaiselle lapselle ja nuorelle mielekäs liikuntaharrastus
2. Lisätään liikettä koulupäivän yhteyteen
3. Edistetään kävelyn, pyöräilyn, ulkoilun ja muun arkiliikunnan edellytyksiä
4. Jatketaan ja vahvistetaan liikunnan edistämisohjelmia eli Liikkuvat-kokonaisuutta
5. Käynnistetään liikkeen lisäämiseksi ministeriöiden yhteinen liikkumisohjelma
6. Tuetaan seuroja ja muita liikuntajärjestöjä elpymään kriiseistä useampivuotisin avustuspäätöksin
7. Edistetään vapaaehtoistoimintaa ja työllistymistä urheiluseuroissa
8. Tuetaan urheilijoita ja valmennusta taloudellisesti
9. Tuetaan koulutuksen ja urheilun yhdistämistä
10. Vahvistetaan liikunnan ja urheilun rahoitusta
11. Edistetään liikkumista ja liikuntaa verotuksen keinoin
12. Lisätään yksityistä rahoitusta laajentamalla lahjoittamisen verovähennysoikeutta liikuntaan ja urheiluun

Mukana olevien kansanedustajaehdokkaiden tiedot julkaistaan Olympiakomitean verkkosivuilla, ja näin autetaan äänestäjiä löytämään liikuntaa ja urheilua edistäviä liikuntaehdokkaita. Listaa päivitetään säännöllisesti, ja allekirjoituksia kerätään ennakkoäänestyksen alkuun saakka.

Kampanjan sometunnisteet ovat #LiikettäSuomeen ja #liikuntaehdokas.

Lisätietoa Olympiakomitean sivuilta