Valitse sivu

Aloitteessa ehdotetaan, että liikuntaharrastusvähennys olisi maksimissaan 500 euroa jokaista alaikäistä huollettavaa kohden ja liikuntaharrastusvähennykseksi laskettaisiin 50 % liikuntaharrastuksen tavanomaisista kustannuksia, kuten liikuntavarusteista ja liikuntaseuran jäsenmaksuista, harjoitusmaksuista tai lisensseistä.

Aloitteen mukaan Suomessa on noin miljoona alaikäistä lasta, ja jos 50 % alaikäisten lasten huoltajista hyödyntää liikuntaharrastusvähennystä täysimääräisesti, niin tällä olisi vuositasolla noin 250 M€ suora vaikutus valtiontalouteen lyhyellä tähtäimellä. Liikkumattomuus aiheuttaa vuosittain yli kolmen miljardin euron kustannukset yhteiskunnalle. Erityisesti suomalaisten nuorten liikkumattomuus huolettaa. Myös perheiden asema on vaikeutunut entisestään yleisen hintatason merkittävästä nousun myötä.

Kansalaisaloitteen taustalla on muun muassa pesäpalloaktiivi Riikka Huotari, joka toimi esimerkiksi kesän 2022 Tenavaleirin leirinjohtajana.

‒ Haluamme oikeaa vaikuttavuutta ja tukea liikuntaharrastuksia. Vähennyksellä voitaisiin parhaiten tukea perheitä, jottei lasten harrastaminen karsiutuisi pois tiukassa taloustilanteessa. Toivomme, että keräämme puolen vuoden aikana tarvittavan määrän nimiä, jotta eduskunta ottaisi asian käsittelyyn, Huotari sanoo.

Kansalaisaloitteessa on mukana myös Pesäpalloliiton kunniapuheenjohtaja Unto Väisänen. Hänen mukaansa lasten osittainen liikkumattomuus aiheuttaa kasautuvia huolia kansanterveydelle ja -taloudelle. Liikuntaseurassa tai -yhteisössä harrastamisen ja liikkumisen kynnystä olisi hyvä alentaa eikä harrastukselle saisi olla taloudellisia esteitä lapsille ja nuorille.

‒ Tämän vuoksi tämä kansalaisaloite toteutuessaan alentaisi loistavalla tavalla kynnystä liikkua ja tuo yhden työkalun lisää liikkumisen puolesta “liike on lääke” -teemalla. Riikka Huotari on ruohonjuuritasolla toimiessaan huomannut tuen ja kannustuksen tarpeen ja etsinyt aktiivisesti erilaisia keinoja ratkaista vaikuttavasti tätä pulmaa, Väisänen sanoo.

Tarkemmat tiedot kansalaisaloitteesta: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/11812

Riikka Huotari (Kokoomus, sit.) on ehdolla eduskuntavaaleissa Oulun vaalipiiristä.

Uutista päivitetty 24.2. eduskuntavaaliehdokkuustiedolla