Riitta Mikkola, sittemmin Rajamäki, oli lukkari, kun Seinäjoen Maila-Jussit voitti naisten pesäpalloilun Suomen mestaruuden vuonna 1977. Mestaruus kruunasi SMJ:n nousujohteisen kolmen mitalin putken. Se oli tavallaan myös hyvin historiallinen SM-kulta. Edelliset 19 naisten pesäpallomestaruutta olivat menneet Helsinkiin. Sen jälkeen helsinkiläisseura ei ole voittanut yhtään naisten mestaruutta.
– Aulikki Junna oli kokeneemmasta päästä joukkueemme kantavia voimia. Yksittäisiä pelaajia mestarijoukkueesta olisi kuitenkin vaikea nostaa esiin. Olimme joukkue, joka oli kieltämättä kerätty laajasti Etelä-Pohjanmaalta; Seinäjoen lisäksi Kauhajoelta ja Lapualta, muistelee keskipohjalainen Rajamäki, 71, puhelimitse nykyisestä kotikunnastaan Virroilta.
– Olin kirjanpitäjänä Seinäjoella, muutettuani Kurjenkylään työskentelin laskentasihteerinä täällä Virroilla. Pohjalainen murre ei tullut mukana, Rajamäki naurahtaa.
Esikuvia ei ollut Vetelin maisemissa vaikea löytää. Naapurikunnan Halsuan Toivon Aulis Karvonen oli valittu Vuoden pesäpalloilijaksi 1967.
– Aulis työskenteli pankinjohtajana ja veti joukkuettamme (VetU) mestaruussarjassa.
– Kansakoulussa opettajamme Mauno Kivinen oli Vimpelistä. Kaikki väliajat pesäpalloiltiin. Koulun pihalla meni useampi ikkuna rikki, mutta se ei jostain syystä haitannut opettajaa, hymähtää Vetelin Isostakylästä kotoisin oleva Rajamäki.
Peliuralla korostui ulkopelin rooli, koska Rajamäen pelipaikkana oli lukkarin tontti.
– Olisiko ollut Kannuksessa, kun silloiselle lukkarillemme tuli lautaskammo. Minut siirrettiin lukkariksi. Sille tielle jäin. Tolppasyöttö oli valttini.
Riitta Rajamäki pelasi viimeiseen pääsarjakauteensa (1982) asti tyttönimellään Mikkola. Hän oli parikymppisenä nostamassa kasvattajaseuraansa Vetelin Urheilijoita SM-sarjaan kesäksi 1973. VetU sijoittui viidenneksi, mutta nuori lukkari jatkoi debyyttikauden jälkeen matkaansa Seinäjoelle Maila-Jussien suomensarjajoukkueeseen.
– Valmistuin kauppaoppilaitoksesta yo-merkonomiksi. Lähdin töiden perässä Seinäjoelle, jonne kyllä houkuteltiin pelaamaankin.
Siirto kannatti. SMJ nousi välittömästi ja punnersi pääsarjatasolla heti viiden mitalin (1–3–1) putkeen. Rajamäki pelasi SM-sarjassa yhdeksän kautta. Hänellä olisi vara vastata pääsarjakausien määrästä kysyjille SMJ-legenda Mauri Pyhälahteen liitettävät sanat, ”Katsokaa Itä–Länsieni määrä!”.
Siis yhdeksän Itä–Länttä pelannut Rajamäki palkittiin viidesti Vuoden lukkarina. Ensimmäinen titteli tuli VetU:n debyyttikaudella 1973, toinen mestaruusvuonna 1977 ja kolme vielä jatkeeksi. Mestaruuskaudella Rajamäki löi (21) ja toi (24) yhden kesän runkosarjan ennätyslukemansa. Naisten runkosarjassa oli tuohon aikaan vain kymmenen ottelua.
– Varmaankin se oli urani huippukohta. Lukkaripuolella saattoi olla tasapaksuja vuosia tai ainakin samantyylisiä.
Vain kymmenen runkosarjan ottelua selittyvät sillä, että 12 naisten pääsarjajoukkuetta oli jaettu runkosarjassa etelä- ja pohjoislohkoon. Mestaruuskaudella SMJ:n naisten ei tarvinnut matkustaa liikaa. Kaksinkertaisena pelatun oman alkulohkon muut paikkakunnat olivat Kauhajoki, Lapua, Veteli, Toholampi ja Oulu.
Lapuan Virkiä voitti alkulohkon tahrattomalla saldolla, kun SMJ menetti viisi pistettä. Neljän parhaan loppusarjaan tulivat etelälohkosta helsinkiläisseura Puna-Mustat ja Hyvinkään Tahko. SMJ hävisi mitalisarjan kuudesta ottelusta vain yhden, Virkiä kaksi.
– Lapua-pelit olivat niihin aikoihin henkien taistoja, Rajamäki kuvailee.
Erkki Valtamäen ja Ilkka Heiskarin kokoama massiivinen 540-sivuinen SMJ:n 75-vuotishistoriikki kertoo herkullisen tarinan Riitta Rajamäestä:
Jussittarien sielu Riitta Mikkola tunnettiin huikeista tolppasyötöistään. Ilkka-lehden urheilutoimittaja Ilkka Tolonen teki tällaisen haastattelun syksyllä 1977.
Oletko tosiaan näin hyvä?
– En varmasti. Minä vain pelasin tasaisesti. Hyvä joukkue auttoi minua pääsemään pinnalle.
Vetelistä neljä vuotta sitten Seinäjoelle muuttanut Riitta ei paljoa tunteitaan näytä, vaikka syytä olisi.
– Olen niin ujo, ettei tämmöisessä tilanteessa oikein tiedä, mitä puhuisi.
Voiko huippulukkari olla ujo?
– Kyllä ujo voi olla, mutta ”kierä” pitää olla. Kesällä onnistuin taktisissa väärissä paremmin kuin aikaisemmin. Naiset menevät niihin helpommin kuin miehet.
Miehiin Riitta ei ole taktista väärää kokeillut. Suomen paras naispesäpalloilija on pysynyt naimattomana.
Sitten tuli herra Rajamäki, viljatilallinen Virroilta, ja se taisi olla menoa.
– Jatkoin pelaamista Virroilla. Nousimme suomensarjaan. Tytär syntyi vuonna 1989. Muutaman pelin pelasin sen jälkeenkin, kunnes Virtain Urheilijoiden pesäpallotoiminta hiipui.
Pesäpalloilun seurantaa Rajamäki ei ole lopettanut, eikä urheilemistakaan. Heinäkuussa hän kävi hakemassa peräkkäisinä viikonloppuina Tampereelta MM-hopeaa ja Itä–Lännen yhteydessä kunniakirjan Kunniagalleriaan valituksi tulemisesta.
– Hurahdin eläkkeelle siirryttyäni aikuisurheiluun. Tampereella pidettiin yleisurheilun MM-kisat.
Saksan Marianne Schumacher voitti Ratinassa yli 70-vuotiaiden naisten keihäänheiton maailmanmestaruuden tuloksella 24,94. Rajamäki kiilasi saksalaiskolmikon väliin hopeasijalle 24,11 kantaneella heitolla.
– En mielestäni ollut edes koskenut keihääseen ennen kuin vajaa kymmenen vuotta sitten aloitin heittämisen. Heittokäteni ei ollut parhaimmasta päästä peliaikoina, vaikka minut kovakätiseksi jossain mainittiin.
Kaksi viikkoa Tampereen kilpailun jälkeen Rajamäki heitti Alavuden Töysässä SE-lukemat 25,20.
Pesäpallon kunniagalleriaan valitut Tampereen Itä-Lännessä kesällä 2022. Vasemmalta: Henna Salminen, Riitta Rajamäki, Marita Karhunen, Tarja Pöntinen, Marja Solakivi, Mirja Valtonen (Aino Liimataisen tytär). Kuva: Juuso Koro
RIITTA RAJAMÄKI (os. MIKKOLA)
- Syntynyt 29.9.1951
- Seurat pelaajauralla: Kasvattajaseura Vetelin Urheilijat, Seinäjoen Maila-Jussit ja Virtain Urheilijat
- Pääsarjassa jatkosarjoineen vuosien 1973–82 aikana 139 ottelua, 12+135 lyötyä ja 163 tuotua juoksua
- Vuoden pesäpalloilija 1977
- Vuoden lukkari viidesti
- Yksi Suomen mestaruus, kolme SM-hopeaa ja yksi SM-pronssi
- Pelannut yhdeksän Itä–Länttä, johon tuli valituksi jokaisella pääsarjakaudellaan
