Vielä lauantaina Jymy pelasi kotikentällään Hyvinkään Tahkoa vastaan kolmannessa välieräottelussa, jonka 2-0 (3-0, 3-1) -voitolla joukkue lunasti paikan loppuotteluun. Jere Heikkinen takoi lyöntipaikalla kolme tikkiä ja Aleksanteri Huotari vastaavasti toi kolme juoksua yhden lyödyn lisäksi.

Vuosi sitten pronssia vienyt KPL on pelannut kauden tähän saakka ilman tappioita. Välierissä Veteli Pesis tarjosi vahvan vastuksen ja pakotti KPL:n molemmissa otteluissa supervuoroon, mutta sai lopulta taipua suoraan voitoin 2-0. Lukkarina ja alati vaarallisena kotiuttajana säkenöineen Elias Pitkäsen lisäksi eritoten Aapo Kinnunen ja Eemeli Laine ovat olleet vahvassa vedossa koko kauden. KPL:n edellinen poikien Superpesiksen Suomen mestaruus on vuodelta 2016.

Ensimmäistä loppuottelua pääsee jännittämään myös suorana Fanikamera-lähetyksenä Ruudussa.

– Sarjan kaksi parasta joukkuetta ovat vastakkain. Meille haaste on kova, kaveri on voittanut edelliset mestaruudet. Luotto on kuitenkin kova, vaikka hyvin pitää pelata, KPL:n pelinjohtaja Jere Pelkonen kertoo seuran nettisivuilla.

Poikien Superpesiksen mitaliotteluiden aikataulut on julkaistu tulospalvelussa. Loppuottelussa Kouvolan Pallonlyöjät ja Sotkamon Jymy tavoittelevat kahta voittoa, jotka varmistavat Suomen mestaruuden. Pronssimitalista pelaavat Veteli Pesis ja Hyvinkään Tahko kerrasta poikki -periaatteella Vetelissä ensi lauantaina 24.9. kello 15.