Pesäpallon 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi avattu näyttely on avoinna koko heinäkuun ajan Aatoksessa, joka on jo itsessään upea rakennus tutustuttavaksi. Entinen nimismiehen talo ja myöhemmin seurakunnan vanhana pappilana toiminut Aatos valmistui vuonna 1924.

Pesistä sata lasissa -näyttely kurkistaa pesäpallon ja Sotkamon Jymyn historiaan sadan vuoden ajalta. Esillä on nostalgisia kuvia, pelipaitoja, pokaaleja, mitaleja ja jopa mestareiden kultakello vuodelta 1963 sekä paljon muuta mielenkiintoista pesäpalloromantikoille.

Pesistä sata lasissa -näyttely on avoinna koko heinäkuun ajan. Kuva: Sotkamon Jymy

Sotkamossa siirryttiin uuteen aikaan kuluvalla kaudella, kun Hiukkaan valmistui upouusi Marjex Stadion ottelutapahtumien näyttämöksi. Tällä viikolla uudella stadionilla pelataan kolme miesten Superpesiksen ottelua, joihin ennakkoliput myy Jymykauppa. Maanantaina Hiukassa vierailee Kempeleen Kiri, torstaina Hyvinkään Tahko ja sunnuntaina Kankaanpään Maila. Ensi vuonna Marjex Stadion toimii Suomen suosituimman tähdistöottelutapahtuman, pesäpallon Itä-Lännen, näyttämönä.

Pesistä sata lasissa -näyttely on avoinna Aatoksessa osoitteessa Akkoniementie 16, 88600 Sotkamo koko heinäkuun ajan ti-pe klo 12–18 ja la-su klo 12–17.