Tämän tavoitteen tukemiseksi Suomen Olympiakomitea on yhdessä lajiliittojen, Suomen Valmentajien ja Suomen urheilun eettinen keskus SUEK:n kanssa luonut vastuullisen valmentajan verkkokurssin. Verkkokurssin tavoitteena on lisätä urheilutoimijoiden yhteistä tietoisuutta ja ymmärrystä vastuullisesta valmentamisesta sekä fyysisesti, henkisesti ja sosiaalisesti turvallisen toimintaympäristön edistämisestä.
Valmentajien rooli turvallisen toimintaympäristön edistäjinä on ensisijainen.
Valmentaminen on hyvin toteutettuna tärkeää kasvatustyötä ja meidän valmentajien tulee muistaa, että vanhemmat antavat rakkaimmat aarteensa käsiimme heidän omaa kasvatustansa tukemaan. Tähän liittyy myös vastuu siitä, että toimintaympäristö on fyysisesti, henkisesti ja sosiaalisesti turvallinen sekä luottamusta ja sisäistä motivaatiota herättävä. Parhaimmillaan valmennustilanteen vuorovaikutus on kuin lähtisi papan kanssa mato-ongelle, missä näkyvin palkinto on savustuspönttöön päätyvä ahven, mutta tärkein yhteinen matka, toteaa koulutuspäällikkö Perttu Hautala Pesäpalloliitosta.
Vastuullinen valmentaja verkkokurssi on suunnattu kaikille ohjaajille ja valmentajille – lajista, valmennuskokemuksesta tai -taustasta riippumatta. Kurssin voivat suorittaa palkatut ja vapaaehtoiset valmentajat ja ohjaajat, mutta myös muut liikunnan ja urheilun parissa toimivat tahot.
Verkkokurssi herättelee ajatuksia sekä antaa vinkkejä ja työkaluja vastuulliseen valmentamiseen ja turvallisen toimintaympäristön kehittämiseen. Verkkokurssi tarjoaa tietoa ja yhteisiä toimintatapoja, jotka helpottavat keskustelua ja suunnitelmien siirtämistä käytäntöön turvallisemman harrastus- ja urheiluympäristön rakentamiseksi – niin seuroissa kuin lajipiirissä laajemminkin.
Suomen Pesäpalloliitto haastaa kaikki lajin valmentajat ja ohjaajat suorittamaan vastuullisen valmentajan verkkokurssin! Tule mukaan verkkokurssille mistä ja milloin vain!
Vastuullisen valmentajan verkkokurssi on suoritettavissa paikasta ja ajasta riippumatta osoitteessa oppimisareena.fi. Kurssin voi suorittaa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Kurssille pääseminen edellyttää rekisteröitymisen Suomisport -palveluun. Kurssin suoritettuaan osallistuja saa kurssista todistuksen sekä meriitin Suomisportin Sporttitililleen. Kurssisuoritus on osoitus sitoutumisesta vastuulliseen valmennukseen.