Ottelu on parhaillaan käynnissä Ruudun päälähetyksenä. Mäentaustan juhlajuoksu syntyi ensimmäisen jakson neljännen tasoittavalla Ossi Meriläisen lyömänä, kun KPL rikkoi ottelussa kuparisen. Avausjakso päättyi kuitenkin Vedon vierasvoittoon juoksuin 1-3.

Mäentausta on voittanut urallaan A-poikien Suomen mestaruuden KPL:ssä 2011 ja kuusi miesten SM-mitalia sekä saanut neljästi kutsun Itä-Länsi-otteluun. 332 superpesisottelun konkari ylsi etenijätilastossa toiseksi kolmella kaudella peräjälkeen 2017-2019.

Mäentausta on Hyvinkään Tahkon kasvatti, joka kuitenkin pelasi kasvattajaseurassaan vain yhden superpesisottelun kaudella 2009 ennen siirtoa Kouvolaan. Mäentaustalla on jatkosopimus Kouvolan Pallonlyöjiin kauden 2024 loppuun saakka.

Henna Peltokangas 300. superpesisottelussaan Pöytyällä

Henna Peltokangas pelaa parhaillaan 300. superpesisotteluaan, kun tamperelainen Manse PP vierailee Pöytyällä. Avausjakso päättyi Mansen hyväksi juoksuin 1-6.

Jo tähän saakka upealla urallaan Peltokangas on voittanut kuusi SM-mitalia, joista kaksi on Suomen mestaruuksia (Virkiä 2015, Manse 2017) sekä pelannut neljä Itä-Länttä. Kaudella 2017 Peltokangas arvostettiin pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi.

300 ottelua tai enemmän naisten Superpesiksessä (22.6.)

1. Johanna Nieminen 453
2. Tarja Pöntinen 410
3. Tiia Pöntinen 395
4. Sarita Heikkinen 377
5. Katja Saari 374
6. Tanja Vehniäinen 360
7. Marjo Valkama 350
8. Minna Vienola 346
9. Anne Ylinen 339
10. Henna Salmela 334
11. Emma Körkkö, Kirittäret 332
12. Kirsi Ala-Lipasti, Manse 331
13. Johanna Vikman 330
14. Krista Laurila 327
Susanna Puisto, Pesäkarhut 327
16. Emmi Viitala 326
17. Sari Lemponen 312
18. Essi Kylli 311
19. Merja Valkama 310
20. Mirkka Tschesmenski 309
21. Tiina Saarenketo 304
22. Henna Peltokangas, Manse 300

*) Nykyinen seura mainittu, jos pelaaja jatkaa uraansa