Rinta-Kauhajärvi työskenteli viestintätoimisto Kaiku Helsingin palveluksessa viestintäkonsulttina ja asiakkuuspäällikkönä kuusi vuotta ennen siirtymistään Suomen maailmanmestaruuteen huipentuneiden jääkiekon MM-kisojen markkinointikoordinaattoriksi.

– Todella hyvät fiilikset, kun saa jatkaa töitä urheilun parissa. Olen kotoisin Porista, jossa talvella vahva laji on jääkiekko ja kesällä pesis. Paljon olen urheilua seurannut ja sieltä kipinä on lähtenyt, Rinta-Kauhajärvi sanoo.

– Pesis on hieno peli ja lajilla on ollut viime aikoina hyvää nostetta myös mediassa, mikä on mahtavaa lajin 100-vuotisjuhlavuotta ajatellen. Esimerkiksi Tampereella lajin ympärille on syntynyt hyvää säpinää ja nyt vielä Itä-Länsi järjestetään Kaupin uudella stadionilla. Pesistä on myös helppo seurata, kun Superpesiksen lisäksi kaikki ykköspesisottelut näkyvät tällä kaudella Ruudussa. Toivottavasti yhä useampi löytää jatkossa lajin pariin, Rinta-Kauhajärvi jatkaa.

Laaja tehtäväkenttä on Rinta-Kauhajärven mieleen.

– Viestintä on mukana monella eri tasolla. Superpesiksen lisäksi kokonaisuuteen kuuluvat Ykköspesis, lapset ja nuoret sekä harrastetoiminta. Baseball ja softball tuovat mukaan ihan oman näkökulmansa. Tosi innoissani lähden tuomaan oman kokemukseni organisaation käyttöön, tekemään pesiksen viestintää ja auttamaan sen viemisessä edelleen eteenpäin, kun ensin on hieman otettu happea intensiivisen MM-kisarupeaman jälkeen.