Kati Rantala debytoi pelituomarina miesten Superpesiksessä kaudella 2013 ja Suvi Kaukovalta kaudella 2015. Palokari tekee nyt historiaa vaativalla syöttötuomarin tontilla. Mielenkiintoisena kuriositeettina kaikilla kolmella on yhteyksiä Raaheen, josta myös Palokari on lähtöisin.

– Kati oli ensimmäinen valmentajanikin. Ensimmäisen tuomarikorttini suoritin 1998, kun Ritva Mäkelä rekrytoi mukaan kesken kauden alueleiriltä. Ilmeisen onnistunut oli rekrytointi. Välilevyn pullistuma 2006 laittoi pelaajauraa jäihin, mutta omaksi ilokseni olen jatkanut pelaamista ja pystynyt jatkamaan, kertoo Tampereen harrastesarjan mestaruuden kahdella edellisellä kaudella Kaupin Rusakoissa voittanut Palokari.

D-E-ikäisten Etenee-leiri on parhaillaan käynnissä Kurikassa ja lähialueilla. Oikeutta leirillä jakavat nuorisotuomarit, joille Koskenkorvalla pelattava superpesisottelu toimii tärkeänä esimerkkinä. Kun osaaminen riittää, kaikki on mahdollista kenelle tahansa.

– Näen tämän erityisesti merkittävänä asiana kaikille nais- ja tyttötuomareille sekä lajille ylipäätään. Naiset ja tytöt pystyvät samaan, mihin kuka tahansa muukin. Itselleni tämä on ollut pitkään haave päästä viheltämään miesten superpesisottelua nimenomaan kotipesästä käsin, Palokari sanoo.

Tuomaritoiminta on yhteispeliä, jossa parhaimmillaan viisikko on enemmän kuin henkilökohtaisen osaamisen summa. Palokari jakaakin menestyksestään kiitosta kollegoilleen.

– En olisi tässä ilman tiimiä, tämä on iso kunnianosoitus meille kaikille. Olen pohjimmiltani aina ollut joukkuepelaaja. Meillä on hieno porukka, jonka kanssa jaksaa reissata ja jonka kanssa meillä on samankaltaisia ajatuksia tuomaritoiminnasta. Haluamme kehittyä ja olla joka vuosi ainakin vähän parempia. Toki töitäkin on sen eteen pitänyt tehdä paljon.

– Meillä on WhatsApp-ryhmä kahden parin ja pesätuomareiden kesken. Siellä on helppo lähettää viestejä ja keskustella avoimesti kaikista asioista.

Tuomariviisikko analysoi omaa toimintaansa kriittisesti. Vaikka tuomio menisi oikein, esimerkiksi sijoittuminen olisi voinut jossain tilanteessa olla parempi.

– On tärkeää, kun voi luottaa koko tuomariviisikkoon ja tietää jokaisen osaavan asiansa. Yksi ei voi nähdä kaikkea, mutta sellaista tilannetta ei pitäisi päästä tapahtumaan, jota kukaan meistä ei näe. Toki virheitä tulee joskus kaikille, rapatessa roiskuu.

Tuomaritoiminta on yhteispeliä, jossa jokainen tukee toisen onnistumista. Kuva: Pasi Kettunen

Pesäpallo-otteluihin Palokari kaipaa kaikkien toimijoiden keskinäistä kunnioitusta.

– Itselläni on kova kunnioitus pelaajia kohtaan, kun tiedän, miten paljon he tekevät talvellakin duunia tulevan kesän eteen. Myös motivoituneet tuomarit uhraavat paljon vapaa-aikaansa pesäpallolle. Itsekin olen pitänyt palkattomia päiviä tai pesisvapaita, kuten olen tottunut sanomaan. Onneksi työnantaja ja työkaverit ovat oppineet ymmärtämään, miten tärkeä harrastus pesäpallon tuomaritoiminta itselleni on.

Lauantain ottelu Koskenkorvalla on Yli-Jokipiin ja Palokarin johtamalle tuomariviisikolle yksi tärkeä virstanpylväs. Matka kuitenkin jatkuu.

– Olemme asettaneet itsellemme etappeja määrittelemään, missä vaiheessa toiminnan pitää missäkin vaiheessa olla. Tämä on yksi niistä, mutta samalla osa jatkuvaa prosessia ja kehittymistä uralla eteenpäin.

Miesten superpesisottelu Koskenkorvan Urheilijat vs. Pattijoen Urheilijat, Raahe pelataan Sähkökoje Areenalla lauantaina 18.6. kello 16 alkaen.