Aiemmin joulukuussa tämän tiedotteen asiat on lähetetty kaikille joukkueiden yhteyshenkilöille, pelinjohtajille ja seuratyöntekijöille, joita on pyydetty kommunikoimaan asiat pelaajilleen.

Suomen maajoukkueen karhu tunnus on myös Lady Bears joukkueella käytössä

Mitä olemme tekemässä?

Meillä liiton puolella on todella vahva usko naisten- ja tyttöjen Superpesiksen pelaajien tasosta kansainvälisinä huippu-urheilijoina. Tämä on yksi pääsyistä softball maajoukkueprojektin käynnistämiseen. Maajoukkueen avulla pystymme osoittamaan kuinka kovan tason urheilijoita naispesäpalloilijat oikeasti ovat ja saamme tämän projektin kautta tuotua naisten urheilua entistä paremmin esille sekä luomme nuorille entistä tunnetumpia esikuvia.

Tällä tavoin softballin avulla PPL ja liiton seurat saavat kansainvälistä näkyvyyttä, esikuvia ja pystymme luomaan positiivista imua kilpailtaessa harrastajista muiden lajien kanssa.

Näiden lisäksi softballin avulla pystymme vastaamaan Olympiakomitean strategian mukaisiin tavoitteisiin ja olemme viimein päässeet OK:n huippu-urheilun tukirahoituksen pariin tämän projektin avulla. Nimenomaan Olympiakomitean rahoitus mahdollistaa tämän projektin. OK:n huippu-urheiluyksikön päätös myöntää softball projektille  kehityslajien maksimituki, joka on samalla viidenneksi suurin tuki joukkuelajeille, osoittaa kuinka suuri luottamus OK:lla on naispesäpalloilijoiden tasosta kansainvälisinä urheilijoina.

Los Angeles 2028 päätavoitteena

Softball tulee olemaan lähes varmasti mukana 2028 Losin kisojen ohjelmassa,  sillä isäntämaa saa nimetä mukaan omat lajinsa. Suomi tulee olemaan yksi noissa kisoissa pelaavista joukkueista. Oletko sinä yksi niistä pelaajista, jotka marssivat 2028 Losin kisojen avajaisissa Suomen lipun perässä Olympiastadionille?

Tuonne on toki matkaa vielä paljon, mutta se on ehdottomasti mahdollista.  Ennen sitä vaaditaan kuitenkin paljon työtä, oikeaa ajoitusta ja tietysti myös hitunen hyvää tuuriakin (joka ansaitaan omalla työllä). Se vaatii meiltä kaikilta päätöksen panostaa tähän oman pesisuran rinnalla.

 

 

Tässä kerrottuna lyhyesti, millaisilla stepeillä meidän on tarkoitus edetä?

2022 – Perustan luonti, harjoittelujärjestelmä, Barcelonan EM-kisat 24-30.7.2022 / tason    mittaus ja tuntuman haku

2023–24 – Lajitekniikoiden sisäänajo, kansainväliset leirit ja turnaukset / ottelukokemus, valmistautuminen ensimmäiseen tärkeään välitavoitteeseen

2025 – Joukkue minimissään EM-mitaleilla. Tavoite Euroopan mestaruus

2026 – Eteneminen World Cup group stage turnauksesta lopputurnaukseen

2027 – World Cup

2028 – Olympialaiset Los Angele

Kuinka joukkue kootaan eri tilaisuuksiin?

Joukkueen runko / valmennusryhmä tullaan kokoamaan pääosin 15-22 v pelaajista, mutta emme kuitenkaan sulje potentiaalisia ja halukkaita vanhempiakaan pelaajia pois laskuista. Ensimmäinen ryhmä tullaan valitsemaan aloitusleirille yhdessä maajoukkueen johtoryhmän kanssa. Ryhmä tulee varmasti elämään ja halukkaat pääsevät kokeilemaan taitojaan. Ryhmän koko on noin 40 pelaajaa per tapahtuma. Tässä vaiheessa haluamme kartoittaa pelaajien halukkuutta lähteä mukaan projektiin ja pyrkiä maajoukkuerinkiin.

ALLA OLEVASTA LINKISTÄ HALUKKAAT KANDIDAATITI PÄÄSEVÄT ILMOITTAUTUMISLOMAKKEESEEN

https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSfL94mWp8vepPtT6JaJNuiVnoqRC0wt-UxGyEJG-XkIsZet7Q/viewform?usp=sf_link

Periaate, josta olemme sopineet seurojen kanssa, on se, että joukkueen pelinjohtajalla on aina viimeinen sana ja ilman pelinjohtajan suostumusta emme kutsu pelaajia leireille, otteluihin tai turnauksiin.

Tulevan kauden ohjelma

Joukkueelle on nyt koottu johto / valmennusryhmä tulee laatimaan kausisuunnitelman, jonka pyrimme julkistamaan mahdollisimman pian. Ohjelman laadinnassa otetaan huomioon Nsu ja Tsu otteluohjelmat, jotta konflikteja aikatauluissa tulisi olemaan mahdollisimman vähän.

Tarkoitus on pitää 2-3 lyhyttä leiriä ennen 24-30.7 Espanjan St Boissa  (Barcelonan alueella) pelattavia XXIII EM-kisoja.

Roihun naiset pääsivät ensimmäisinä kokeilemaan softballin lyömistä tunnelissa syöttötykkiä vastaan

Ensimmäinen leiri on Seinäjoella 26-27.2.2022

Nämä EM-kisat tulevat olemaan se tason mittaus, jonka pohjalta tulemme laatimaan tulevien vuosien ohjelmat vastaamaan tavoitteidemme saavuttamiseen tarvittavaa työn tasoa ja määrää

Valmennus ja joukkueen johto

Projektin organisaattori ja joukkueenjohtajana toimii Jukka Marttala yhteistyössä Suomen Baseball ja Softball liiton puheenjohtajan Jukka Ropposen kanssa.

Päävalmentajamme tulee ulkomailta ja haastattelemme parhaillaan WBSC:n kanssa kandidaatteja. Yhdeksi apuvalmentajaksi olemme valinneet entisen NCAA All American (Baylor college) softball pelaajan, Bailey Chalmers-Vuorensyrjän. Pesäpallon puolelta valmennusryhmään liittyy Juha ”Upi” Antikainen ja Pasi ”Basso” Niemelä.

Muita apuvalmentajia syöttämiseen jne tulemme käyttämään tarpeen mukaisesti.

Lisätietoja projektista antavat:

Joukkueenjohtaja Jukka Marttala, 044 325 6441 jukka.marttala@icehearts.fi

SBSL:n puheenjohtaja Jukka Ropponen 0400 423 910 jukka.ropponen@goaliepro.com

Pelaajamateriaalin taso

Kuten olemme useasti todenneet, meillä on vankka usko nais- tyttöpelaajiemme tasoon todellisina kansainvälisen vertailun kestävinä huippu-urheilijoina. Maailman liitto (WBSC) yhtyi tähän arvioon, jonka tekivät Suomessa vieraillut ja pelejä seurannut WBSC Europen toiminnanjohtaja Ami Baran (Israel) ja videomateriaalien pohjalta analyysinsä tehnyt WBSC Europen Co-President Gabriel Waage (Czech). WBSC:n lausunnot yhdessä OK:n oman lajitietämyksen kanssa riittivät vakuuttamaan Olympiakomitean ja lähtemään mukaan projektiin.

Osana OK:n hakemusprosessia vaatimuksena oli tehdä tarkka analyysi urheilijoittemme kyvyistä. Tässä analyysissä toimme esille rehellisesti ne kolme aluetta, joilla meillä on kiinniotettavaa, ja joiden oppiminen tulee olemaan ratkaisevaa tavoitteiden saavuttamisessa.

Nämä kehitys alueet ovat:

  • Alakautta tapahtuva syöttämien
    • Tämä on varmasti alue, jolla joudumme tekemään eniten töitä, mutta uskomme että pystymme kehittämään riittävän määrän syöttäjiä sille tasolle, että pystymme saavuttamaan tavoitteemme
  • Lyöminen vastaan tulevaan syöttöön
    • Toinen alue, jossa meillä on kiinni otettavaa, mutta ei kuitenkaan niin paljoa, kun syöttämisessä
  • Pelikäsitys
    • Tällä alueella olemme nyt jäljessä, mutta uskomme että otamme takamatkan kiinni jo kahden ensimmäisen kauden aikana. Meillä on hyvää kokemusta pesäpalloilijoiden siirtymisestä pelaamaan baseballia sekä sääntöjen jne omaksumisesta

Välineet

Marucci on yksi kumppaneistamme ja joukkue pääsee heti harjoittelemaan Maruccin huippuvälineillä

Olemme hankkineet jo joukkueen perusvarusteet yhteistyössä yhden maailman johtavista varustevalmistajista kanssa. Marucci on toimittanut meille pro tason räpylät ja mailat, jotka ovat otettavissa käyttöön heti.

Lisäksi olemme hankkineet jo ensimmäisen Jugs syöttökoneen sekö Bownet Big Mouth treeniverkot lyöntiharjoittelua varten.

Liitto hankkii pelaajille tarvittavat varusteet henkilökohtaiseen harjoitteluun.

 

 

 

 

 

Suomi-Ruotsi maaottelut

Mukavana lisänä toimintaan tulee heti ensi syyskuussa pelattava vuosittainen Suomi-Ruotsi maaottelu. Baseball aloitti tämän tavan viime syyskuussa Helsingin Myllypuron kentällä pelatulla maaottelulla, ja liitot ovat sopineet keskenään, että sekä baseball että softball maaottelut pelataan aina kauden päätteeksi vuorovuosittain Suomessa ja Ruotsissa. Tästä olemme kehittämässä lajiväelle hienoa tapahtumaan hieman samaan tyyliin kuin mitä yleisurheilussa on harrastettu jo todella pitkään.

JAPANI- USA Olympiafinaali

Onko toinen joukkue Losin 2028 kisoissa tässä pelissä Suomi? Katso viime kesän naisten Olympiafinaali Japani-USA ja tiedät millä tasolla tulee naistemme pelata tulevaisuudessa.