Käytännön esimerkki on nähtävissä Turun Impivaaran hallissa, jonne kuitenkaan yleisöllä ei ole sisäänpääsyä. Junioripesäpalloilijoiden turnauksessa pelasivat eilen D-pojat, ja tänään on D-tyttöjen vuoro. C-nuorten ottelut ovat ohjelmassa pesäpallon 100-vuotisjuhlavuoden puolella, 4. tammikuuta 2022.

Rajoitusten käytännön toimeenpanosta vastaavat aluehallintovirastot. ”Tilojen sulkeminen ei koske alle 18-vuotiaiden harrastustoimintaa”, linjasi Lounais-Suomen aluehallintovirasto.

– Enemmän tai vähemmän poikkeusaikoja on eletty jo pian kaksi vuotta. Tässä tilanteessa on todella tärkeää, että lapset ja nuoret saavat olla mukana vastuullisesti järjestetyssä joukkue- ja seuratoiminnassa. Kokonaishyvinvoinnin kannalta urheiluharrastus on hyvin merkityksellisessä roolissa, Pesäpalloliiton seurakehittäjä Mika Mikola painottaa.

– Liikkeen kiertokulun positiiviset vaikutukset ovat tutkitusti kiistattomia. Sen merkitys ihmisten terveydelle, mielenterveydelle, yhteisöllisyydelle sekä lasten ja nuorten kasvulle ja kehitykselle on aivan keskeinen. Liikuntaan satsatut resurssit koituvat moninkertaisina hyötyinä koko yhteiskunnalle. Siksi meidän kaikkien yhteinen toive uudelle vuodelle 2022 on helposti määriteltävissä: Satsataan liikkeeseen ja luodaan sitä kautta elinvoimaa koko Suomeen, kirjoitti Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori uuden vuoden tervehdyksessään.

Tunnelmia Turun turnauksista löytyy myös Turku-Pesiksen sivuilta.