Valitse sivu

501 katsojaa Vaasan Hietalahden stadionilla todistivat Mailattarien historian ensimmäistä virallisen ottelun voittoa superpesisjoukkueesta. Petra Äkkinen kiersi toisen jakson ratkaisuna kunnarin tyhjään kenttään, kun kotijoukkue kukisti superpesiskarsinnan avauksessa Siilinjärven Pesiksen 2-0 (3-1, 3-2).

Varsinais-Suomen hegemoniakohtaamisessa Pöytyän Urheilijat haki arvokkaan avausvoiton Mynämäeltä pitkän kaavan kautta numeroin 1-2 (2-1, 3-4, 1-1, 3-4). Kolmannessa kotiutuskilpailussa vierailta onnistuivat Aurora Frantsila ja Petra Kaitonen lyöjinä sekä Terhi Värri ja Sanni Kyläpekka tuojina.

Naisten superpesiskarsinta jatkuu ensi viikonloppuna.

Sanooko Lipon kolmas kerta toden?

Pelinjohtajien papereissa ennen kauden alkua sijalle 7 miesten Ykköspesiksessä arvioitu Jyväskylän Lohi iski todellisen yllätyksen voittamalla välieräsarjassa Puijon Pesiksen. Kotiutuskilpailun toisella kierroksella kaikki Lohen parit onnistuivat kolmannessa ottelussa Kuopiossa ja vieraat veivät voiton lukemin 1-2 (3-0, 0-1, 0-0, 3-4). Superpesiskarsinnassa asettuu vastaan Kankaanpään Maila.

Viime vuonna voiton päähän Superpesiksestä yltänyt Oulun Lippo saa nyt mahdollisuuden uuteen yritykseen. Vastustaja superpesiskarsinnassa on Siilinjärven Pesis, joka kukisti kotikentällään tiukan kamppailun jälkeen Haminan Palloilijat. Kuten 2018, HP:n visiitti Superpesikseen jäi tälläkin kertaa vain yhden kauden mittaiseksi.

Lippo (Juniorit) on nyt kolmantena vuonna peräkkäin mukana superpesiskarsinnassa. Pelinjohtaja Markku Hylkilä luottaa omiensa mahdollisuuksiin, kunhan oma peli pysyy korkealla tasolla.

– Ne ovat aina harvinaisia, että ykköspesisjoukkue voittaa superpesisjoukkueen. Rajun onnistumisen se vaatii, mutta näen sen meille olevan mahdollista ja realistista.

– Siihen on tähdätty, että peli on parhaimmillaan nyt syksyllä ja että saisimme itsestämme parhaan irti. Kun me siinä onnistumme, varmasti nousemme ja jos emme onnistuisi, emme nouse. Hyvillä mielin tässä ollaan, hieno on lähtökohta ja parhaat pelit ovat edessä.

Miesten superpesiskarsinta Veikkaus-tulospalvelussa

Haapajärven Pesä-Kiilat ja Kouvolan Pallonlyöjät nousevat miesten Ykköspesikseen

Miesten Ykköspesiksen uusia joukkueita pesäpallon juhlavuonna 2022 ovat Haapajärven Pesä-Kiilat ja Kouvolan Pallonlyöjät. Pesä-Kiilat on aiemmin ollut edustettuna miesten Superpesiksessä kolme ja Ykköspesiksessä 20 kautta, viimeksi 2015. Joukkue kukisti nousuotteluissa Vimpelin Vedon suoraan voitoin 2-0. Ratkaisevaa kamppailua seurasi Ronkaalassa 602 katsojaa.

KPL:n kannalta sunnuntai oli hieno pesäpallopäivä. Seuran superpesisjoukkue haki välierien avausvoiton Vimpelin Saarikentältä ja kakkosjoukkue varmisti nousunsa Ykköspesikseen kukistamalla toistamiseen Jokioisten Koetuksen. KPL:llä ei ole aiemmin ollut joukkuetta samalla kaudella miesten kahdella ylimmällä sarjatasolla.