Valitse sivu

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan kaikki Suomessa käytettävät koronarokotteet antavat kahden annoksen jälkeen hyvän suojan koronavirustartuntaa vastaan ja erinomaisen suojan sairaalahoitoa vaativaa vakavaa koronavirustautia vastaan.

– Edelleen olisi tärkeää, että erityisesti alle 40-vuotiaat ottaisivat ensimmäisiä koronarokoteannoksia, sillä tämän ikäisissä ollaan ensimmäisen annoksen osalta vielä reilusti alle 80 prosentin lukemissa. Koronavirustauti voi olla vakava myös alle 40-vuotiailla ja vaatia sairaalahoitoa, muistutti THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio.

Parempi rokotekattavuus on edellytys rajoitusten purkamiselle ja yhteiskunnan avaamiselle.

– Haluamme varmistaa suomalaisille mahdollisuuden jatkaa liikuntaharrastuksiaan ja päästä katsomoihin nauttimaan urheilutapahtumista terveysturvallisesti. Mitä nopeammin riittävä rokotekattavuus saavutetaan, sitä nopeammin pääsemme ilman rajoituksia treenaamaan ja urheilukatsomoihin, Olympiakomitean toimitusjohtaja Mikko Salonen toteaa tiedotteessa.

– Pesäpallotoimintaa on saatu järjestettyä koronatilanteesta huolimatta varsin hyvin tänä ja edellisenä kesänä. Silti tarvitaan yhä toimenpiteitä päästäksemme lopullisesti niskan päälle kamppailussa virusta vastaan. Pesäpallossa ovat edessä talvikausi, Halli-SM-turnaukset ja valmistautuminen lajin 100-vuotisjuhlavuoteen. Sen lisäksi haluamme osoittaa tukemme koko urheiluyhteisön yhteisille ponnisteluille – toiminnan pitää palautua normaaliksi mahdollisimman pikaisesti, Pesäpalloliiton toiminnanjohtaja Petri Pitkäranta painottaa.

Koronarajoitusten pitkittyminen on vaikeuttanut etenkin joukkue- ja ryhmäharrastusten sekä sisälajien järjestämistä. Urheiluyhteisö on jo pitkään odottanut helpotuksia urheilutapahtumien järjestämiseen. Katsojamääriä tulee voida nostaa, kun rokotekattavuus kasvaa.

– Kannustamme jokaista hankkimaan kahden rokotuksen suojan mahdollisimman pian. Nyt syksyllä on korkea aika palata takaisin harrastusten pariin, Salonen sanoo.

– Rokotteen ottaminen on mielestäni kansalaisvelvollisuus, jonka täyttämällä voimme mahdollistaa turvallisen liikunnan harrastamisen ja tapahtumien aukeamisen yleisölle. Urheilussa tärkeää on yhteisöllisyys ja tunnelma, jota ei voida saavuttaa ilman yleisöä, kiteyttää painonnoston olympiaedustaja ja Suomen Olympiakomitean hallituksen urheilijajäsen Anni Vuohijoki.