Kiikeri, Ilmajoen Kisailijoiden monivuotinen kapteeni, oli oman aikakautensa ehdottomia huippupesäpalloilijoita, mistä käy myös osoitukseksi valinta pesäpallon kunniagalleriaan ensimmäisten joukossa. Ansioluettelossa nousevat päällimmäisinä esiin kaksi Suomen mestaruutta, kolme vuoden pesäpalloilijan titteliä, 11 Itä-Länttä, kaksi lyöjäkuninkaan titteliä ja etenijäkuninkuus 1958. Kaksi ensimmäistä valintaa vuoden pesäpalloilijaksi toteutuivat uran ensimmäisillä mestaruussarjakausilla 1955-56.

Kiveen hakatut Yle Areenassa: Jussi Kiikeri – maailman paras pesäpalloilija

Lahjakkuutta löytyi pesäpallokenttien ulkopuolellakin. Kiveen hakatut -jaksossa muistetaan Kiikeri monen pallopelin taitajana, tärkeänä kulttuurivaikuttajana Ilmajoella sekä pidettynä rehtorina ja opettajana.

Pesäpalloyhteisö sai suruviestin pääsiäisenä 2019, kun Kiikeri nukkui pois 85 vuoden iässä.

Kiveen hakatut -sarjassa useita pesäpallolegendoja

Yle Urheilun tuottamassa, palkitussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Kiikerin lisäksi sarjassa on muisteltu seuraavia pesäpallon suuruuksia:

Kalevi ”Kallari” Ihalainen

Jarmo Jokinen

Eino ”Eikka” Kaakkolahti

Raimo ”Spike” Lindholm

Lauri ”Tahko” Pihkala

Muissa lajeissa ansioituneista pesäpallon mestaruussarjapelaajista Kiveen hakatut -sarjan muisteloihin ovat nousseet seiväshyppääjä Erkki Kataja, mäkihyppyvalmentaja Eino Kirjonen, luistelija Lassi Parkkinen, keihäänheittäjä Kaisa Parviainen, mäkihypystä tunnettu Matti Pulli, pituushyppääjä Rainer Stenius sekä uimari ja selostajalegenda Pekka Tiilikainen. Maastohiihdon kolminkertainen olympiavoittaja Veikko Hakulinen pelasi puolestaan pesäpalloa suomensarjassa Valkeakosken Hakan riveissä.