Valitse sivu

Palataan ajassa reippaat 70 vuotta taaksepäin. Martti Ruuska syntyi Pieksämäen kauppalassa, jonne Laatokan Karjalassa varttunut äiti oli evakkona muuttanut. Lapsuuden koti vakiintui Karstulaan. Sieltä halsualaislähtöinen isä sai opettajan paikan.

– Oikeastaan voi sanoa, etten ole mistään kotoisin, Ruuska hymähtää.

Vielä lapsuudessa pesäpallo ei ollut kuvioissa mukana. Innostuminen tapahtui melko täsmällisesti 50 vuotta sitten.

Tyynelän ”Valtsu” (Valto) tuli jalkapallopelin jälkeen istumaan viereeni. Minä riisuin siinä jalkapallokenkiä ja pistin verkkareita päälle. Vähän aikaa Valtsu puhui niitä näitä, kunnes sanoi, että ensi viikonvaihteessa meillä on peli. Sinä tulet pelaamaan numerolle 1.

– Minä sanoin ”karstusten” (Karstulassa asuvien) tapaan ”hä”. Siinä muutaman kerran harjoiteltiin ja minä menin ykköseksi pelaamaan. Joukkue oli siitä erikoinen, ettei vastustaja pystynyt koskaan polttamaan meidän etenijöitämme aavistusmerkistä, kun meillä ei ollut sellaista, neljä vuotta joukkueessa pelannut Ruuska hekottaa.

Kärkilyöntien onnistumisprosentit vaikuttivat jopa lyöntijärjestykseen

Martti Ruuska vietti 70-vuotissyntymäpäiväänsä Vimpelin Saarikentällä viime sunnuntaina – kuinkas muutenkaan kuin superpesisottelun merkeissä. Juhlaan oli enemmänkin aihetta. Ruuska on nyt ollut naimisissa vaimonsa, jo 4-vuotiaana ensimmäisiä pesäpallo-otteluitaan Saarikentällä seuranneen Riitta Siimes-Ruuskan kanssa yli 40 vuotta. Varsinaiseen hääpäivään vaikutti siihenkin pesäpallo.

– Vuonna 1981 päätimme, että laitamme suhteen viralliseksi, menemme naimisiin ja varaamme ajan maistraatista. Toki sitä ennen katsoimme, mitkä ovat pesäpallon sarjaohjelmat. Olimme kovia Kirin kannattajia ja kuljimme vieraspeleissäkin. Kun Kirillä oli peli Kiteellä syntymäpäivänäni, varasin hääpäiväksi 21.7. Myöhemmin huomasimme, ettei Kiteellä ollutkaan silloin peliä, mutta varausta ei voinut enää perua.

Liikunnanopettajan koulutuksen saanut Ruuska on toiminut urheilun saralla useissa rooleissa ja työskennellyt kirjoittavana toimittajana useille eri lehdille. Pesäpalloliitosta löytyi hengenheimolainen, tilastojen kanssa monenlaista värkännyt Arto Ojaniemi.

– Menin Liitossa käymään, kun vein sinne sen vuoden vuosikatsauksen. Arto oli juuri tullut töihin liittoon. Huone oli näkemisen arvoinen, pieni tila oli raivattu entisestä siivoojan varastosta, josta kamppeet oli viety pois. Tuohon aikaan oli tapana, että sisällä tupakoitiin. Arto tupakoi, minä en, mutta siitä huolimatta en siinä savussa nähnyt huoneen takaseinää, Ruuska nauraa.

Samalla hetkellä kirjoitettiin kuitenkin pesäpallohistoriaa. Ruuska esitteli Ojaniemelle ajatuksen kärkilyöntien onnistumisprosenttien laskemisesta ja sai positiivista vastakaikua.

– Arto pyysi luennoimaan niistä ensi talvena Varalassa. Siellä oli aika mielenkiintoisia ilmeitä, kun asia oli täysin uusi. Stig Tainio katsoi pitkään, mahtaako tuo mies ollenkaan olla järjissään.

Salon ”Hepeli” (Reijo) otti onnistumisprosentit ensimmäisenä käyttöön. Sen pohjalta rakennettiin ihan lyöntijärjestys, kun katsottiin, kuka onnistuu missäkin tilanteessa. Nykypeli on vielä enemmän prosenttipalloa, Ruuska sanoo.

20 vuotta sitten Ojaniemi muisteli kuulleensa Matti Rasilaiselta jyväskyläläisestä ”tilastohullusta” miehestä, joka pursuaa ideoita.

– Arton kanssa on tehty kaikenlaista ja sähköposteja vaihdettu lukematon määrä, Ruuska kertoo.

Pesäpallotilastoja ja ainutlaatuinen tunnelma Saarikentällä

Pesäpallohistoriaa on kerätty tilastojen muodossa talteen valtavat määrät jopa lajin alkuvuosista lähtien. Vain Pesäpalloliiton tiloissa riehunut tulipalo hävitti ikuisesti pienen osan pöytäkirjoista.

– Tilastot kertovat paljon pelin kulusta. Oikeastaan melkein pöytäkirjasta pystyy kertomaan, millainen peli on ollut, Ruuska muistuttaa.

Baseball tunnetaan hyvin tarkasta ja yksityiskohtaisesta tilastoinnistaan, jota voitaisiin pesäpalloonkin tuoda paljon lisää. Yksi keskustelunaihe on ollut ulkopelin tilastointi.

– Titania- ja nykyisessä ePesis-ohjelmassa sitä on jo ollut. Toki data ei ole täysin avointa kaikille. 90-luvun alussa ulkopelitilastointia kehiteltiin, siihen olivat olemassa lomakkeet ja kaikki. Jostain syystä järjestelmää ei kuitenkaan otettu käyttöön.

– Lomakkeelle täytettiin, kuka poltti, missä tilanteessa ja mille pesälle. Kosken ”Jamppa” (Jari) sitä Jyväskylässä kokeili. Kotiutuksissa analysoitiin läpi, kenen vika juoksun syntyminen oli vai oliko se kenenkään vika. Pelipaikkakohtainen seuranta oli helpompaa verrattuna nykyaikaan, kun ulkopelipaikat vaihtuvat kaiken aikaa. Nykyään vastaavia asioita katsotaan videoilta, mikä on omalta osaltaan helpompaa, Ruuska toteaa.

Tilastojen seuraamisen ohella Ruuska nauttii pesäpallo-otteluista katsomossa paikan päällä. ”Kotikentäksi” on vakiintunut Vimpelin Saarikenttä, jossa yleisö luo ainutlaatuisen ilmapiirin eikä tunnelman nostattamiseen käytetä taustamusiikkia. Ruuska on vaimonsa Riitan kanssa käynyt katsomassa Vedon kaikki ottelut kaudesta 2010 lähtien, paria poikkeusta lukuun ottamatta.

– Kerran oli Tour de Francessa Alpe d’Huez’n etappi. Sen paikkasimme käymällä nuorten finaaliottelussa paikan päällä. Toisella kerralla Sylvi-kissamme oli huonossa kunnossa, joten jäimme hänen vointiaan seuraamaan kotiin.

Viime sunnuntaina 70 vuotta täyttänyt Ruuska nauttii elämästään. Huumori hersyy eikä mitään tarvitse ottaa liian vakavasti.

– Ystävien kanssa nykyään mietimme, miten kaikesta on jo 40 vuotta. Joskus puhuimme lapsista, sitten lastenlapsista ja nyt puhumme sairauksista. Silti näin on hyvä ja eteenpäin mennään, Ruuska päättää pilke silmäkulmassa.