Tasavallan presidentin toimiminen Itä-Lännen 2021 suojelijana on pesäpalloyhteisölle kunnianosoitus, jonka myötä kauan odotetun tapahtuman merkitys korostuu entisestään. Pesäpallon ystävät pääsevät elokuussa viimein tapaamaan toisiaan perinteisen, Suomen kansallislajia juhlistavan tähdistöottelun puitteissa. Pesäpalloyhteisön lisäksi kesän Itä-Länsi on merkittävä myös tapahtumakaupunki Porille, joka on työskennellyt muiden järjestävien tahojen kanssa väsymättä tapahtuman toteuttamiseksi.

– Koronavirustilanteen myötä tapahtuman ajankohtaa on jouduttu siirtämään jo kahdesti, mutta Pori on koko ajan ollut sitoutunut tapahtuman isännöimiseen. Siirtopäätökset on tehty yhdessä Pesäpalloliiton sekä Pesäkarhujen kanssa ja yhdessä koetut hankaluudethan ovat vain lujittaneet yhteistyötä. Luotamme vahvasti siihen, että Itä-Länsi-tapahtuma päästään järjestämään täydessä laajuudessaan 6.-7.8.2021 Porissa, Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen kommentoi.

– Vapun alla tehty ratkaisu Itä-Länsi-ottelun siirtämisestä kuukaudella eteenpäin oli varmasti kaikkien kannalta paras. Tapahtumia järjestetään yleisöä varten ja pitkän koronajakson jälkeen suomalaiset kaipaavat jo elämyksiä. Pori tunnetaan tapahtumistaan ja perinteikäs Itä-Länsi-ottelu tulee varmasti tarjoamaan vieraille hienon elämyksen, Luukkonen lisää.

Lisätietoa Itä-Lännestä löytyy tapahtuman omilta sivuilta www.ita-lansi.fi.