E-ikäisten alueleiri pelattiin Sotkamossa 31 joukkueen voimin ja se oli samalla ensimmäinen – muttei suinkaan viimeinen – tämän kesän koronatoimet huomioiva leiritapahtuma. Kalenterissa ovat valtakunnallinen Naperoleiri Kajaanissa, Nuorisoleiri Kuopiossa ja Siilinjärvellä sekä Tenavaleiri Loimaalla.

Leirin tekijöitä, parhaita ja ansioituneita palkittiin Hiukassa.

Yhä maailmalla riehuvan koronapandemian takia leirin järjestäjät olivat tehneet paljon ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä. Majoituskouluille saavuttiin porrastetusti, samoin ruokailu oli rytmitetty ruuhkien syntymisen estämiseksi. Joukkueet liikkuivat omina ryhminään ja mukana tulleet huoltajat pääsivät liikkumaan alueella oman joukkueensa kanssa. Käsidesiä oli varattu riittämiin.

Leirin kruunasi diskon sijaan järjestetty rantatapahtuma erilaisine toimintarasteineen. Miesten Superpesiksen leiriottelussa junioripelaajat oli sijoitettu vastuullisesti erilliseen katsomoon ja yli 2600 katsojan luomasta huikeasta tunnelmasta vaikuttui mm. suosikkitubettaja Roni Bäck.

– Todella hyvin saatiin leiri päätökseen. Säät suosivat leiriläisiä, saimme paljon hyvää palautetta joukkueilta ja taustajoukoilta. Ruokailut, pelit ja majoitus toimivat. Koronaviruspandemian takia olimme sijoittaneet esimerkiksi samojen seurojen ja alueiden joukkueita majoituksissa lähekkäin, kommentoi leirin johtaja Riikka Huotari.

Leirille joukkueita saapui pääosin Pohjoisen alueen seuroista, mutta vierailevia tähtiäkin oli mukana, mm. Joensuun Mailasta ja Seinäjoen Maila-Jusseista. Otteluita pelattiin peli- ja kilpasarjoissa tyttöjen ja poikien puolella kahdeksalla eri kenttäalueella. Majoituskouluja leirillä oli kaksi.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Sotkamon tenavaleiri (@sotkamontenavaleiri) jakama julkaisu

Vuoroparipelistä haettiin kokemuksia

Leirillä pilotoitiin myös E-ikäisissä aikapelin sijaan vuoroparipeliä. Siinä kilpasarjassa pelattiin neljä vuoroparia ja pelisarjassa kaksi, mutta lyöntikierros saatiin käydä paloista huolimatta loppuun.

– Otteluiden taso oli etenkin kilpasarjassa leirillä erittäinkin kova. Kärkijoukkueista näki, että laadukkaasti on harjoiteltu. Pelisarjan paisuminen johtuu varmasti osittain siitä, että aluesarjoissa nähdyt kärkiporukat toimivat ”pelotteena”, eikä niitä sitten leirillä haluta kohdata, kommentoi leirin kilpailupäällikkö Juuso Hyvönen.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Sotkamon tenavaleiri (@sotkamontenavaleiri) jakama julkaisu

Kenttäolosuhteet leirillä olivat erittäin hyvät, sillä pelit pelattiin pääosin hiekkatekonurmilla lukuun ottamatta Mustolan hiekkakenttiä, jotka nekin hoitivat virkansa mainiosti.

– Leirin juoksutus kilpailupäällikön näkökulmasta meni varsin helposti, kun sarjaohjelmat ja -järjestelmät oli valmisteltu ennakkoon huolella. Vuoroparikokeilusta saatiin hyviä kokemuksia, joskin jatkossa varmasti pelisarjan kahden vuoroparin peliä pitää miettiä. Totta kai joukkueet haluavat varmistaa, että saavat pelata mahdollisimman paljon, Hyvönen sanoo.

Alueleiristä kerätään osallistuneilta joukkueilta palautetta siitä, miten toimintaa voitaisiin yhä kehittää niin leirielämän kuin kilpailutoiminnankin osalta. Nyt järjestetty leiri toimi myös hyvänä harjoituksena sotkamolaisille ensi kesän valtakunnallista leiriä varten.

– Suuri kiitos meidän leiriorganisaatiollemme osaamisesta ja sitoutumisesta leirin tekemiseen. 80 talkoolaista teki iloisesti töitä. He saivatkin paljon palautetta ja kiitosta. Vielä kerran kiitos myös heille, päättää Riikka Huotari.

Teksti: Akseli Wiik