JoMan kone on aavistuksen yskinyt alkukaudesta. Avausvoiton jälkeen Kempeleen Kiri murjoi toisella jaksolla hurjat juoksulukemat, Hyvinkään Tahko yllätti kotiutuskilpailussa, Manse PP piti pisteet Tampereella ja Supermaanantain ottelussa Imatran Pallo-Veikot sai mahdollisuutensa avausjaksolla.

Nyt JoMalla on mainio mahdollisuus näyttää, mistä puusta Kerubi Stadionin ylpeys on veistetty. Hallitseva Suomen mestari Jymy on tuttu kilpakumppani viime vuosilta, ja voitto huippuottelusta olisi mannaa niin joukkueelle kuin kotiyleisölle.

Viime kaudella JoMa vei molemmat keskinäiset kohtaamiset runkosarjassa, mikä pakotti Jymyn pelinjohtajan Jani Komulaisen reagoimaan tunnetuin seurauksin. Pudotuspeleissä joukkueet eivät päässeet enää ottamaan mittaa toisistaan, kun JoMa kärsi välierätappion Kouvolan Pallonlyöjille.

Jymy aloittanut tappioitta

Mestarisuosikkeihin jälleen lukeutuva Jymy pääsee kauden ensimmäiseen kunnon testiinsä torstaina. Alla on neljästä ottelusta yhtä monta voittoa ja vain yksi pistemenetys jaksotasapelistä Seinäjoella viime sunnuntaina.

Muutokset joukkueessa ovat vähäisiä. Mainio etupelaaja ja vaarallinen lyöjä Antti Korhonen siirtyi Kempeleen Kiriin, mutta Toni Laakso paikkaa menetystä erittäin hyvin. Nuoresta iästään huolimatta jo sarjan eliittiin nousseet Aapo Komulainen, Kalle Kuosmanen ja Konsta Kurikka ovat jälleen vuoden kokeneempia.

Värikäs persoona Joni Rytkönen on pelannut jopa elämänsä pesistä alkukauden otteluissa. Rytkönen on kahden edellisen vuoden etenijäkuningas, joka onnistuu myös ulkopelissä illasta toiseen.

Kiivain kohtaaminen lautasen äärellä

Viime kaudelta JoMan ja Jymyn kohtaamiset jäävät historiaan. Kaksi peräkkäistä tappiota hallitsevalle mestarille ja päävastustajalle saivat Jymy-luotsi Jani Komulaisen mietteliääksi. Jotain oli tehtävä, kun näköpiirissä siinsivät pudotuspelit.

Kauden 11 viimeisessä ottelussa Jymyn lautasella hääri ja joukkueen mestaruuteen johdatti Aapo Komulainen. Kokoonpanossa ei ollut enää paikkaa Ville Väliaholle, joka kertoi lokakuussa allekirjoittaneensa sopimuksen JoMan kanssa.

Ymmärrettävästi tunteita herättäneet tapahtumat ovat mielissä, kun katseet kohtaavat illan ottelussa. Lautasen äärellä nähdään varmasti erityistä latausta Väliahon ja Jymyn kaaren välillä. Samalla pelataan jo asetelmia pidemmälle syksyyn, sillä molemmat joukkueet kuuluvat ennakkoarvioiden perusteella välieriin.

Siirry tästä linkistä Ilta-Sanomien sivuille ennakkoon ja artikkeliin, josta illan huippuottelua Joensuun Maila vs. Sotkamon Jymy pääsee seuraamaan kello 18 (studio kello 17.45) alkaen.