Valitse sivu

Asiantuntija Mikko Pirhonen nostaa useampia joukkueita tyrkylle miesten Superpesiksen terävimpään kärkeen. Viime kauden SM-hopeajoukkue Kouvolan Pallonlyöjät jää viidennelle sijalle, kun Joensuun Mailan, Sotkamon Jymyn ja neljänneksi arvioidun Vimpelin Vedon lisäksi vahvistunut Manse PP Tampereelta kiilaa kolmospaikalle.

Todella tiukkaa kamppailua odotetaan myös sarjataulukon toiseen päähän, kun joukkuemäärä putoaa yhdellä kaudelle 2022. Pirhonen asettaa jopa viisi joukkuetta erityiselle vaaravyöhykkeelle sarjapaikan suhteen.

TÄSTÄ VEIKKAUKSEN KAUSIENNAKKOON MIESTEN SUPERPESIKSESTÄ!

Kolme edellistä Suomen mestaruutta voittanut Kirittäret Jyväskylästä on Pirhosen papereissa selvä ennakkosuosikki naisten superpesiskauteen lähdettäessä. Haastajille voi kuitenkin sopia asetelma, jossa on mahdollisuus päästä horjuttamaan hallitsevaa mestaria kirkkaimman valokeilan ulkopuolelta. Vahvimmin mitalikantaan ovat tyrkyllä Kirittärien lisäksi Pesäkarhut Porista, Manse PP Tampereelta ja Lapuan Virkiä.

Pudotuspeleihin on naistenkin Superpesiksessä tunkua, sillä keskikastista povataan hyvin tasaista. Samaan aikaan häntäpäässä vaanii myös putoamispeikko, jonka kynsiin joutuminen olisi pahin katastrofi. Erinomaisesti talvikaudella esiintynyt sarjanousija Roihuttaret Helsingistä on yksi mielenkiintoisista joukkueista seurattavaksi.

TÄSTÄ VEIKKAUKSEN KAUSIENNAKKOON NAISTEN SUPERPESIKSESTÄ!