Nuoren urheilijan hyvä arki syntyy eri toimijoiden yhteispelillä. Vanhempien rooli nuoren urheilijan rinnalla on erityisen tärkeä ja paljon moniulotteisempi kuin usein ajatellaan. Koko Suomen urheiluvanhempainillassa puhutaan vanhemmuuden monista rooleista.

Tervetuloa seuraamaan verkkolähetystä tänään tiistaina 18.5. klo 18 alkaen osoitteessa livekatsomo.fi/urheiluvanhempainilta.

Uusi Kasvata urheilijaksi – vanhemmat nuoren tukena -materiaali tarjoaa vanhemmille tukea nuoren kannustamiseen ja rohkaisemiseen kohti urheilu-uraa – kuitenkin samalla huolehtien koulunkäynnin ja opintojen etenemisestä. Materiaali on osa Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelman sisältökokonaisuutta, johon kuuluvat ”Kasva urheilijaksi” -sisällöt yläkouluikäisille sekä ”Kehity huippu-urheilijaksi” -sisällöt toisen asteen urheilijoille.

Suomalaisen urheilun kaksoisura-ajattelussa urheilija pystyy panostamaan arjessaan tasapainoisesti tavoitteelliseen urheiluun sekä opiskelemaan tai tekemään muuta työtä urheilemisen rinnalla joustavasti urheilun vaatimukset huomioiden. Malli alkaa yläkouluvaiheessa eli pesäpallossa yläkoululeirityksestä, johon haku on parhaillaan käynnissä lukuvuodelle 2021–22. Samalla urheiluakatemian jäsenyys tulee mahdolliseksi. Toiselle asteelle voi lisäksi hakea erityisen tehtävän saaneeseen urheiluoppilaitokseen.