Urheiluseurojen merkitys on suuri paitsi liikuntamahdollisuuksien järjestäjinä myös tulevaisuuden huippu-urheilijoiden kasvattajina. Lisäksi seurat ovat työpaikka lähes 30 000 palkansaajalle.

Nelonen Media haluaa kannustaa urheilun ystäviä ja harrastajia antamaan rahallista tukea seuroille. Siksi se on perustanut Suomen maajoukkueen, johon kuka tahansa voi liittyä – ainoa ehto jäsenyydelle on urheiluseuran tukeminen. Tavoitteena on ohjata tukea mahdollisimman moneen lajiin ja niin usealle seuralle kuin mahdollista.

Urheiluseuroja voi tukea esimerkiksi ostamalla fanituotteen tai sitoutumalla hankkimaan pääsylipun tai kausikortin heti, kun siihen on tilaisuus.

Liity maajoukkueeseen vaikka samoin tein osoitteessa suomenmaajoukkue.fi.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Juha Puhtimäki (@juhapuhtimaki) jakama julkaisu

Suomen maajoukkueeseen on paikka auki jokaiselle

Suomen maajoukkue on saanut innostuneen vastaanoton. Mukana hankkeessa ovat jo esimerkiksi amerikkalaisen jalkapallon, pesäpallon, cheerleadingin ja jääkiekon lajiliitot. Urheilun tunnetuista nimistä maajoukkueeseen ovat liittyneet muiden muassa naisten Superpesiksen viisinkertainen lyöjäkuningatar Janette Lepistö, uransa päättänyt jääkiekkotähti Jere Lehtinen, taitoluistelulupaus Linnea Ceder sekä Helsinki Seagulls -koripallojoukkueen kapteeni ja pitkällä kansainvälisellä urallaan ansioitunut Susijengi-legenda Tuukka Kotti.

– Yleisön tuki on kannustanut meitä huikeaan kauteen, ja haluamme osoittaa kiitollisuutemme antamalla kaiken ja vähän päälle kentällä. Haastavina aikoina yhteisöllisyys korostuu ja voimme kasvaa auttamalla toinen toistamme. Tukemalla omaa suosikkiseuraa mahdollistaa pelien ja seuratoiminnan jatkumisen, Kotti painottaa tuen merkitystä poikkeuksellisena aikana.

– Suomalaisen urheilun on säilyttävä elinvoimaisena, ja siksi kutsumme nyt kaikki suomalaiset tukemaan rakastamiaan lajeja ja seuroja tiukassa tilanteessa. Pyrimme myös kanavissamme vaalimaan urheilun kirjoa näyttämällä naisten ja miesten huippuliigojen lisäksi juniorisarjoja ja vähemmän seurattuja lajeja, kertoo Nelonen Median liiketoimintajohtaja Kari Laakso.

Laakso toivoo myös, että urheiluseurat ottavat maajoukkueen omakseen ja hyödyntävät ilmiötä varojen keruussa ja faniensa aktivoimiseen sosiaalisessa mediassa. Mitä enemmän maajoukkueeseen saadaan jäseniä, sitä enemmän seurat saavat tukea ja tärkeä asia saa huomiota!

Nelonen Median Ruutu on Superpesiksen tv-lähetysten kotipesä. Kaikki superpesisottelut ovat katsottavissa Ruudussa ainakin kauden 2026 loppuun saakka.