Valitse sivu

Turku-Pesiksen kasvatti Körkkö ehti jo ilmoittaa lopettavansa uransa, mutta pyörsi päätöksensä viime vuoden toukokuussa allekirjoittamalla peräti kolmivuotisen sopimuksen Kirittäriin. Loppu on historiaa. Kirittäret hitsaantui menestyväksi joukkueeksi, oli pelillisesti vahvin ja juhli ansaitusti mestaruutta.

– Tosi moni meistä pelasi parhaan kautensa tähän mennessä. Meillä on tällä kaudella ollut poikkeuksellisen hyvä joukkuehenki ja meillä on äärettömän kivaa yhdessä, minkäänlaisia konflikteja ei ole ollut. Todella hyvin on puhallettu kuuluisaan yhteen hiileen, Körkkö totesi pesäpallokauden parhaat -palkintogaalan jälkeen.

Ansioluettelossa ovat päällimmäisinä neljä Suomen mestaruutta, kaksi vuoden pesäpalloilijan titteliä, seitsemän Itä-Länttä ja neljä kärkilyöntitilaston voittoa. Monipuolisuudesta kertovat tehotilaston voitto viime kaudella ja samalla pelaajien valinta parhaan ulkopelaajan kultaisen räpylän saajaksi viidennen kerran uralla.

Urheilutoimittajain Liitto on valinnut lajien parhaita urheilijoita vuodesta 1946 lähtien. Vuosien mittaan lajivalikoima on jatkuvasti laajentunut.