THL:n (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) mukaan koronavirustartuntojen määrä laski joulukuun lopussa, mutta tartuntoja on edelleen runsaasti. Kysymysmerkkejä aiheuttavat testien vähäisempi määrä juhlapyhien aikaan sekä Isosta-Britanniasta ja Etelä-Afrikasta löytyneet virusmuunnokset.

Päivä on kuitenkin alkanut pidentyä ja valoa on näkyvissä kohti kesää mentäessä. Rokotukset etenevät suunnitellusti riippuen Suomeen saatavien rokotteiden määrästä. Lisäksi tilannetta helpottavat meidän kaikkien sitoutuminen noudattamaan viiden valtin mukaisia toimia!

Seuraa aluekohtaisen tilannekuvan kehittymistä!

Koronatilanne vaihtelee tällä hetkellä paljon alueittain ja saattaa muuttua hyvinkin nopeasti. Pesäpalloliitto suositteleekin seuraamaan tiiviisti koronaan liittyviä suosituksia ja rajoituksia alueittain sekä noudattamaan vastuullisesti niitä. Virus ei huomioi tasapuolisuuden periaatteita, joten osalla alueista joudutaan valitettavasti elämään tiukempien rajoitusten kanssa eikä Pesäpalloliitto pysty antamaan kaikille alueille sopivia yleisiä ja yhtenäisiä ohjeita.

Ainakin epidemian leviämisalueita koskevat lisäksi suositukset, jotka on eritelty Suomen Olympiakomitean sivuilla. Aikuisten harrastustoiminta ja harrastustason ottelu-, kilpailu- ja sarjatoiminta sekä lasten ja nuorten harjoittelu sisätiloissa ovat keskeytyksissä, elleivät kaupunkien ja kuntien mahdollisesti tekemät linjaukset muuta määrää. Ulkotiloissa harjoittelu toteutetaan omassa pienryhmässä ja joukkueessa. Joka tapauksessa annettuja ohjeistuksia tulee noudattaa erityisen tarkoin.

Pesäpalloliiton ohjeistukset harjoitustoimintaa koskien (pdf) ja yleinen kokoontumisohjeistus (pdf) ovat yhä voimassa.

Talvikausi 2021

Pesäpalloliitto seuraa jatkuvasti viranomaisten päivittämää tilannekuvaa ohjeistuksineen sekä jatkaa valmisteluja ja selvittelyä koskien talvikauden kilpailutoimintaa Halli-SM-turnauksissa. Halliotteluiden vastuullisuusohjeet on päivitetty:

Vastuullisuus hallipelien aikana (pdf)

Turvaohjeet ottelutapahtuman järjestämiseen hallipeleissä (pdf)

Pesäpalloliiton väki toivottaa pesäpallon ystäville kaikkea mahdollista hyvää alkaneelle vuodelle 2021. Yhdessä etenemme vastuullisesti kohti uutta hienoa pesäpallokautta!

Päivitetty 11.1. kello 9.03: Päivitetty epidemian leviämisalueita koskevaa kohtaa.