Valitse sivu

Viimeksi Oulussa Lippo Pesiksen peliä 2018 johtanut Hylkilä saa jalkeille vahvan joukkueen. Viime kaudella paluun kentille teki Jimi Heikkinen, ensi vuonna on Ville-Pekka Jokisen vuoro. Lisäksi joukkuetta vahvistavat Niko J. Korhonen ja Jonne Luhtavaara sekä Pattijoen Urheilijoista siirtyvä Harri Kolehmainen.

Lippo on tiedottanut ensi kauden joukkueestaan sosiaalisen median kanavissaan. Lisäksi aiheesta on uutisoinut Forum24.

Laukaa, Ulvila ja Vähäkyrö jälleen tositoimiin

Alajärven Ankkureiden pelinjohtajana jatkaa Santeri Särkinen. Seura on tiedottanut myös ensimmäisistä pelaajasopimuksistaan ja Ruoveden Pirkkojen kasvatin, lukkarina pelaavan Pyry Alasen vahvistavan joukkuetta.

Alavuden Peli-Veikkojen luotsi on ensi kaudellakin Toni Juurakko. Seura on tiedottanut joukkueestaan, viimeisimpänä Mikko Mahlamäen sopimuksesta, sosiaalisen median kanavissaan.

Seurahistoriansa kolmannelle kaudelle Ykköspesiksessä tähyävä Kannuksen Ura on julkaissut 20 nimen pelaajalistan, joka koostuu vahvasti keskipohjalaisista pelaajista. Joukkueen lukkarina jatkaa Kempeleen Kirin kasvatti Lauri Vuollo.

Vähänkyrön Viesti jätti väliin poikkeuskauden 2020, mutta jatkaa ensi vuonna farmiyhteistyötä Vimpelin Vedon kanssa.

– Farmisopimus Vimpelin kanssa oli yksi toivottu pääajatus joukkueen rakentamisen suunnittelussa. On verrattain harvinaista, että farmisopimus on toiminut näin hyvin. Molemmat osapuolet ovat hyötyneet merkittävästi aikaisemmista yhteistyövuosista. Vimpelistä tulee paljon nuoria ja motivoituneita pelaajia., pelinjohtaja Jaakko Kultalahti kiitteli seuran nettisivuilla.

Myöskään Ulvilassa ei nähty Ykköspesistä poikkeuskaudella. Nyt Jyri Tarmo ja Jukka-Pekka Katajisto luotsaavat pelinjohtokaksikkona Ulvilan Pesä-Veikot tulevaan vuoteen. Pelaajapuolelta seura tiedotti UPV-ikoni Rami Mäkisen jatkavan joukkueessa.

Petrus Heinonen ja Teemu Repo pysyvät Laukaan Urheilijoiden ykköspesisjoukkueen vahvuudessa. Seura on tiedottanut ensimmäisistä sopimuksistaan sosiaalisen median kanavissaan.

Tommi Malinen Loimaan Palloilijoihin

19 miesten Superpesiksen ottelussa 29 lyötyä takonut Tommi Malinen palaa Loimaan Palloilijoiden paitaan. Myös Joona Iivonen ja Niko Julin pelaavat LP:n väreissä ensi kaudella. Seura on tiedottanut sopimuksia nettisivuillaan.

Kuopiolaisen Puijon Pesiksen pelaajistossa jatkavat Waltteri Hämäläinen, Kasperi Laasonen, Misa Märsylä ja Ilari Penttinen, seura tiedotti.

– Selkeitä vahvistuksia etsitään täsmähankinnoilla. Tavoitteena on napsun verran kovempi joukkue kuin viime kesänä, kertoo pelinjohtaja Jaska Huttunen, joka saa aisaparikseen Altti-Jussi Ronkaisen.

Simon Kiri valmistautuu jo täyttä häkää kauteen 2021. Kovana vahvistuksena joukkueeseen liittyy neljän kauden aikana 111 superpesisottelua pelannut Pekka Hepokangas.

– Otetaan vahva steppi ylöspäin – Simon Kiri pelaa ylemmissä pudotuspeleissä, kertoo pelinjohtaja Janne Anttila tavoitteenasettelusta ensi kaudelle seuran nettisivuilla.

Ykköspesikseen noussut Jyväskylän Lohi on tiedottanut 10 pelaajasopimuksesta. Viimeisimpänä seura kertoi Imatran Pallo-Veikkojen sopimuspelaajan Veeti Lankisen pelaavan kaksoisedustussopimuksen turvin Lohessa.

Sarjanousijana miesten Ykköspesikseen palaa 28 vuoden tauon jälkeen Ikaalisten Tarmo.