Valitse sivu

Varsinaisia yllätyksiä ei nähty, sillä valinnat noudattelivat runkosarjan mukaista kahdeksan parhaan järjestystä. Tosin joku pitää yllätyksenä sitäkin, ettei sooloiluja nähty.


Valintatilaisuus on katsottavissa myös jälkilähetyksenä.

Paalupaikalta pudotuspeleihin lähtee runkosarjan ennätykselliseen 21 ottelun voittoputkeen päättänyt Joensuun Maila, joka kohtaa ensimmäisellä kierroksella Pattijoen Urheilijat Raahesta. Viimeksi joukkueet olivat puolivälierissä vastakkain kaudella 2014, jolloin JoMa jatkoi välieriin suoraan voitoin 3-0.

Runkosarjan kakkonen Sotkamon Jymy valitsi puolivälierävastustajakseen seitsemänneksi sijoittuneen Seinäjoen JymyJussit. Joukkueet kohtasivat puolivälierissä 2017, jolloin JymyJussit voitti ottelusarjan kolmannen osan ja kaikissa Jymyn voitto-otteluissa ratkaisu haettiin vasta supervuorosta.

Kolmantena valintavuoron saanut Vimpelin Veto väisti kuluvan kauden hurmosjoukkueen Kiteen Pallo -90:n kohtaamisen puolivälierävaiheessa ja päätti pyrkiä välieriin Hyvinkään Tahkon kustannuksella. Tilastojen valossa Tahko onkin tiukilla, sillä joukkueen viimeisin voitto legendaariselta Saarikentältä on kaudelta 2005. Puolivälieräsarjan kaudella 2011 vei nimiinsä Veto voitoin 4-0 Tahkon nykyisen pelinjohtajan Miika Rantatorikan johdolla.

Jäljelle jäi neljänneksi puolivälieräpariksi Kouvolan Pallonlyöjät-Kiteen Pallo -90. Tämän kesän sensaatiojoukkue KiPa on edellisen kerran yltänyt välieriin kaudella 2006 ja lähtee väkevästi hakemaan revanssia viime vuosista. Kymmenestä edellisestä puolivälierätappiosta KPL aiheutti KiPalle sellaiset 2010 ja 2018.

Miesten Superpesiksen pudotuspeleissä pelataan tällä kaudella kaikki ottelusarjat paras kolmesta -järjestelmällä.

Tilastopaketti

Miesten Superpesiksen puolivälierien tilastopaketti (pdf)

Miesten Superpesiksen puolivälierät (2 voittoa)

La 5.9.
Kouvolan Pallonlyöjät – Kiteen Pallo -90 15.00 Ruutu, päälähetys
Joensuun Maila – Pattijoen Urheilijat, Raahe 16.00
Sotkamon Jymy – Seinäjoen JymyJussit 16.00
Vimpelin Veto – Hyvinkään Tahko 16.00

Su 6.9.
Pattijoen Urheilijat, Raahe – Joensuun Maila 15.00
Seinäjoen JymyJussit – Sotkamon Jymy 16.00
Hyvinkään Tahko – Vimpelin Veto 16.00 Ruutu, päälähetys
Kiteen Pallo -90 – Kouvolan Pallonlyöjät 16.00

Ke 9.9.
Joensuun Maila – Pattijoen Urheilijat, Raahe 16.30 Tarvittaessa
Sotkamon Jymy – Seinäjoen JymyJussit 16.30 Tarvittaessa
Vimpelin Veto – Hyvinkään Tahko 16.30 Tarvittaessa
Kouvolan Pallonlyöjät – Kiteen Pallo -90 16.30 Tarvittaessa

Naisten Superpesiksen välierät (3 voittoa)

Pe 4.9.
Kirittäret, Jyväskylä – Lapuan Virkiä 17.00 Ruutu, päälähetys
Pesäkarhut, Pori – Manse PP, Tampere 17.00 Ruutu, päälähetys

Su 6.9.
Lapuan Virkiä – Kirittäret, Jyväskylä 16.00 Ruutu, päälähetys
Manse PP, Tampere – Pesäkarhut, Pori 16.00

Ke 9.9.
Kirittäret, Jyväskylä – Lapuan Virkiä 16.30
Pesäkarhut, Pori – Manse PP, Tampere 16.30

La 12.9.
Lapuan Virkiä – Kirittäret, Jyväskylä 16.00 Tarvittaessa
Manse PP, Tampere – Pesäkarhut, Pori 16.00 Tarvittaessa

Su 13.9.
Kirittäret, Jyväskylä – Lapuan Virkiä 16.00 Tarvittaessa
Pesäkarhut, Pori – Manse PP, Tampere 16.00 Tarvittaessa