Sarjajärjestelmässä oli kaikuja menneiltä vuosikymmeniltä, kun kaikki pelasivat kaikkia vastaan ja sijoitukset ratkaistiin suoraan sarjamuotoisesti.

Iltatuulen Viesti joutui tiukimmille Kajaanin Pallokerhoa vastaan. Ottelu pysyi juoksun pelinä alusta loppuun ja molemmat joukkueet saivat tilaisuutensa. Iltatuulen viestin tehopelaajat turnauksessa vastasivat voittojuoksusta, kun Juha Nieminen löi ja Petri Hännikäinen toi loppunumeroiksi 3-2. Kaksikon lisäksi Henri Häkkilä ja jokerina kotiuttanut Janne-Matti Peltola olivat hyvässä vireessä läpi turnauksen, samoin lukkarina häärinyt Timo Makkonen.

KPK oli tiukilla aamuottelussaan KeKiä vastaan, mutta vei voiton vahvan toisen sisävuoronsa ansiosta 4-3. Joukkueen tehopelaajana turnauksessa kunnostautui Juha Karjaluoto.

KeKi vei pronssia ja otti ensimmäisen Harmaakarhujen SM-mitalinsa mestaruuden 2016 jälkeen.

Harmaakarhujen SM-kultaa 2020: Iltatuulen Viesti, Vantaa

Henri Häkkilä, Petri Hännikäinen, Mika Koskelainen, Kari Lahti, Pertti Lahti, Kari Lehto, Markus Linna, Timo Makkonen, Juha Nieminen, Lasse Nieminen, Hannu Oinonen, Janne-Matti Peltola, Mika Rantamaa, Mikko Vartiainen. Tuomo Pekkala (pj), Heikki Aittasalo (pj), Pekka Kujala (pj), Mikko Nykänen (pj)

Harmaakarhujen SM-hopeaa 2020: Kajaanin Pallokerho

Jukka Hannuniemi, Juha Karjaluoto, Mika Kilpeläinen, Jouni Korhonen, Riku Lokka, Timo Lokka, Sasu Lämsä, Jarkko Meriläinen, Jukka Nevalainen, Marko Pääkkönen, Sami Siira, Ari Sirviö, Harri Tegelberg

Harmaakarhujen SM-pronssia 2020: Kempeleen Kiri

Erkki Holma, Heikki Holma, Martti Holma, Vesa Jaakonaho, Petri Kauppinen, Sami Melamies, Hannu Mällinen, Toni Ojala, Jyrki Oosi, Jarkko Raatikainen, Olli Seppä, Rami Udelius, Jukka Yli-Korhonen