Jymy pääsi avausjaksolla johtoon harhaheitolla, kun KPL:ltä jäi ottamatta varmantuntuinen kolmas palo kakkoselta ja pallo hävisi katsomorakenteiden alle. Vieraat toi peliin mukaan Go On Superjokeri Santeri Löppönen, jonka surriainen karkasi kakkospuolelta läpi. Pelituomari Tommi Nupponen varmisti täpärän tilanteen videolta eikä tasoitusjuoksun lisäksi kunnaria syntynyt.

Kolmannen tasoittavalla kentän kokeneimmat pelaajat ottivat yhteen. Go On Superjokeri Roope Korhonen haastoi linjassa entisen seurakaverinsa, mutta 44-vuotiaan Toni Kohosen räpylä kesti.

Roope Korhosen edellä kautta aikain lyöjätilastossa on vain KPL:n kollega Jere Dahlström, joka ratkaisi jakson kahdella peräkkäisellä kotiutuksella. Löppönen eteni kotiin näpillä, Toni Laakso vastustamattomalla välilyönnillä.

Tauon jälkeen Roope Korhonen vei Jymyn johtoon ja KPL:kin pääsi lähelle. Pelinjohtaja Iiro Haimi haastoi pelituomari Nupposen ratkaisun tiukassa tilanteessa, joka oli lopulta hiuksenhieno palo. Seuraavassa sisävuorossaan Jymy sai hurmoksen päälle Kalle Kuosmasen tyhjään kenttään lyömän kolmospuolen kunnarin siivittämänä.

5-0-tilanteen jälkeen KPL hivuttautui peliin mukaan kuin varkain. Juoksujuhlia johti joukkueensa ykköspalkittu, yhteensä viidesti tänään kotiuttanut Dahlström. KPL:n selkärangan luultiin kuitenkin katkenneen, kun Antti Korhonen upotti pallon kakkospuolelle väliin neljännen aloittavalla ja tilanteeksi 7-5.

Pesäpallo on joskus ihmeellistä. KPL:n Juho Hacklin löi toisellaan laittoman tilanteessa, jossa lyöjiä oli vähän eikä oikeastaan koppia olisi pitänyt viimeisellä lyödä. Hacklin kuitenkin löi korkean lyönnin takakentälle, joka upposi kumurana kenttään ja karkasi läpi. KPL tasoitti toisen jakson ja vei ensimmäisen loppuottelun voiton.

– Ei kautta ilman kunnaria! Taas jostain sieltä se kaivettiin. Sattui osumaan vähän yläpalloon ja tuli semmoinen kierteinen lyönti. Yritin korkeaa koppia, että (Matti) Saukko ehtii kakkoselle, Hacklin myhäili Ruudun haastattelussa.

– Minusta annoimme toisen jakson vähän omista käsistämme, mutta jotenkin uskoin, että nousemme tästä vielä, Hacklin sanoi.

Jymyn pelinjohtaja Jani Komulainen harmitteli omiensa hermostunutta peliä.

– Erittäin hermostunut oli ensimmäinen jakso meiltä. Vaikka kuinka yritimme rauhoittaa hommaa, niin yhtä hermoilua oli toinenkin jakso, ennen kaikkea ulkopelissä. Seitsemän juoksua pitäisi riittää voittoon. Tänään teimme enemmän virheitä kuin koko kesänä yhteensä.

Kouvolan Pallonlyöjät otti ensimmäisen kiinnityksen Suomen mestaruuteen, jota seura on edellisen kerran juhlinut 44 vuotta sitten kaudella 1976. Mestaruus on ensi kertaa katkolla Kouvolassa huomenna sunnuntaina kello 14 alkaen. Ottelu on loppuunmyyty, mutta Ruutu on tietysti menossa mukana suoran päälähetyksen merkeissä.

Joensuun Maila otti ensimmäisen kiinnityksen pronssimitaleihin

Joensuun Maila tavoittelee pronssiottelussa jo kahdeksatta peräkkäistä miesten SM-mitaliaan. Vimpelin Veto puolestaan jäi neljänneksi vuosi sitten 10 vuoden mitaliputken jälkeen ja tavoittelee nyt paluuta mitalikantaan.

Pronssiottelun ensimmäisessä osassa kotiyleisöä huudatti JoMan Lauri Kivinen, joka iski toisen jakson ratkaisun kolmosjatkeelta. Ykköspalkittu Kivinen merkkautti tilastoihin 1+2 lyötyä, kolme tuotua ja seitsemän kärkilyöntiä.

Pronssiottelu ratkeaa loppuottelun tavoin kahdella voitolla. Joukkueet kohtaavat seuraavan kerran Vimpelin Saarikentällä heti sunnuntaina.