Naisten Ykköspesiksen runkosarja on ehtinyt jo yli puolivälin. Poikkeuskauden sarjajärjestelmä antaa enemmän painoa runkosarjalle, sillä vain kaksi parasta jatkaa pudotuspeleihin.

– Täytyy tietysti pelata sen verran hyvin jo nyt, että pääsee ylipäätään syksyn tärkeisiin peleihin, Pöytyän pelinjohtaja Juhani Rannikko huomauttaa.

– Olisi voinut paremminkin mennä, mutta voittoja on pystytty kuitenkin kairaamaan. Vain yksi tappio on sarakkeessa. On tässä silti tekemistä vielä, Rannikko miettii joukkueensa alkukauden otteita.

Pöytyä taisteli sunnuntaina supervuoron voiton vaikealta vieraskentältä Espoosta. Keskiviikkona on edessä uusi reissu pääkaupunkiseudulle, kun lohkon kärkiottelussa asettuu vastaan helsinkiläinen Roihu. Kauden ensimmäinen keskinäinen ottelu Pöytyällä päättyi kotijoukkueen voittoon 2-1 (1-2, 6-2, 1-0).

Naisten Ykköspesiksen pudotuspelit alkavat oman lohkon loppuottelulla. Keskiviikkona haetaankin varmasti jo asetelmia tulevaan, mikäli joukkueet ovat vastakkain pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.

– Täytyy tarkkaan miettiä, mitä tästä edellisestä pelistä tulee mukaan ja miten lähdetään Roihua vastaan pelaamaan. Jonkun verran on pohdittavaa totta kai. Hienoa on päästä pelaamaan heitä vastaan kärkipään kamppailua, Rannikko odottaa.

Ulkopelissä Pöytyä on antanut vastustajilleen alle viisi juoksua ottelua kohden. Sisälläkin ainekset onnistumisiin ovat olemassa, mutta Rannikko kaipaa omiltaan vielä tasaisempia otteita.

– Ulkopelimme on ollut hyvää. Aika hyvä pallovarmuus meillä on, jotain pieniä viilauksia tehdään vielä ulkopelijärjestykseen.

– Sisällä, kun peli lähtee rullaamaan, joukkuetta on vaikea pidätellä. Hiukan sellainen tasaisuus on puuttunut vielä. Välillä tulee liikaa huonoja, ohivuoroja.

Roihun lisäksi Pöytyä kohtaa vielä Kankaanpäässä Mailajuniorit, jolle se kärsi kauden toistaiseksi ainoan tappionsa. Päätöskierroksella odottaa Ruudun Fanikameran näyttämä vierasottelu Haminan Vallikentällä. Pisteitä tarvitaan paikkaan lohkon loppuottelussa, mutta menestys on täysin joukkueen omissa käsissä.

Varsinais-Suomen palautti superpesiskartalle Mynämäen Vesa, joka pelaa naisten Superpesiksessä nyt toista kauttaan. Reilun 8000 asukkaan Pöytyä ei ole koskaan ollut oman joukkueen toimesta edustettuna pesäpallon pääsarjatasolla. Rannikko ei kiistä, etteikö ajatus Superpesiksestä houkuttaisi ja etteikö siitä olisi paikkakunnalla puhuttu.

– Ensin päästä alkulohkossa kahden joukkoon, se on ensisijainen tavoite – mutta sitä en kiellä, ettemmekö me nousta haluaisi.

Pattijoen Urheilijat ja Mailattaret Vaasasta hallitsevat pohjoislohkoa

Kaksi yllätysjoukkuetta on noussut kärkeen naisten Ykköspesiksen pohjoislohkossa kuluvalla kaudella. Piikkipaikkaa pitää hallussaan tappioitta pelannut sarjanousija Pattijoen Urheilijat, jota vahvistavat Superpesiksestäkin tutut Eveliina Hildén, Iiris Larikka ja Laura Pohjola. Samalla ovat saaneet vastuuta raahelaislähtöiset nuoret 2004-syntyneen huippulupauksen Viivi Partasen johdolla. Viikonloppuna joukkue haki jo kauden kuudennen kolmen pisteen voittonsa Kuopiosta.

– Pidettiin palaveria pelin jälkeen ja kyllä näillä naisilla on sellainen meininki, että noustaan Superiin, pelinjohtaja Petri Ylilehto totesi Raahen Seudun haastattelussa.

Mailattaret Vaasasta on saanut viime kausina tottua heikompiin sarjasijoituksiin, mutta tämä kesä on tuonut muutoksen. Voitosta voittoon kulkenut sarjakakkonen on kaksi ottelua vähemmän pelanneena vain viisi pistettä perässä Pattijoen Urheilijoita. Karlssonin siskokset ovat olleet huimassa vireessä. Ada Karlsson on iskenyt seitsemään otteluun 4+22 lyötyä juoksua ja Julia Karlsson 1+23.

Pelinjohtaja Pekka Mäntymaa on toppuutellut vielä innokkaimpia puheita loppukauden suhteen.

– Mennään peli kerrallaan. Katsotaan, jos olemme kahden joukossa, sitten pelataan tietysti täysillä loppupelejä. Ei ole vielä ollut yhtään ajatuksia sinne suuntaan.

– Tyytyväinen alkukauteen, puolet on pelattu. Joka pelissä on kuitenkin ollut kehitettävää omassa pelissä vielä, irti on enemmän otettavissa, Mäntymaa totesi joukkueen voitettua viime kaudella Superpesistä pelanneen Lappajärven Veikot.

Naisten Ykköspesiksen loppuviikon ottelut

Ti 28.7.
Tyrnävä – Kajaani 18.00

Ke 29.7.
Hamina – Espoo 18.00
Kankaanpää – Pori 18.00
Lappajärvi – Raahe 18.00
Roihu – Pöytyä 18.00
Vaasa – Jalasjärvi 18.00

To 30.7.
Oulunsalo – Kuopio 18.00

La 1.8.
Tyrnävä – Oulunsalo 14.00
Espoo – Kankaanpää 15.00
Kuopio – Vaasa 17.00

Su 2.8.
Kajaani – Vaasa 16.00
Roihu – Hamina 16.00
Pöytyä – Pori 17.00